Tuore kuukausiennuste: Föhn-tuulten jälkeen tuntuva muutos säähän
Tämän viikon alkupuoliskolla koetaan lauhoja föhn-tuulia ja laajalti plusasteita, mutta sää kylmenee näillä näkymin jo loppuviikolla. Ensi viikoksi tuore kuukausiennuste näyttää jälleen selvästi keskimääräistä tammikuuta kylmempää säätä. Kireiden pakkasten paluu on mahdollinen koko maassa.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 7. tammikuuta.
Viime viikon 20–40 pakkasasteen lukemista mennään nyt alkuviikolla jopa plusasteille. Uusi käännös kylmempään siintää kuitenkin jo loppuviikolla. Ensi viikolle kuukausiennuste näyttää jopa 6–10 astetta keskimääräistä kylmempää säätä.
– Alkaneella viikolla puhaltavat lauhat föhn-tuulet, mutta jatkossa edessä on jälleen paluu tavanomaista kylmempään talvisäähän, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.
Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
---|---|---|
8.–14.1. (Viikko 2) | Maan länsipuoliskolla viikon keskilämpötilat ovat tavanomaista lauhempia, muualla maassa lähellä tavanomaisia. Itärajaa hipoo keskimääräistä kylmempi sää. Viikon sisällä on isoa vaihtelua lämpötiloissa. Idässä ja pohjoisessa viikon sademäärä on keskimääräistä suurempi, lännessä ja etelässä tavanomaista pienempi. | Hyvä |
15.–21.1. (Viikko 3) | Sää voi muuttua selvästi keskimääräistä kylmemmäksi. Sademäärä jää hieman keskimääräistä pienemmäksi. | Kohtalainen |
22.–28.1. (Viikko 4) | Viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista tai hieman tavanomaista kylmempi. Sademäärissä ei ole merkittäviä poikkeamia tavanomaiseen nähden. | Heikko |
29.1.–4.2. (Viikko 5) | Tavanomaista kylmemmän sään todennäköisyys on vähän koholla. Sademäärissä ei näy juurikaan poikkeamia keskimääräisiin sademääriin. | Heikko |
Tammikuun 8. päivä alkanut viikko: Sää vaihtelee alkuviikon lauhasta takaisin kylmempään – lumisateitakin liikkeellä
Kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötilat ovat alkuviikon lauhojen länsituulten vaikutuksesta maan länsiosassa sekä Länsi-Lapissa tavanomaista lämpimämpiä. Suurin poikkeama tavanomaisesta on Länsi-Lapissa, missä viikon keskilämpötila voi olla 3–6 astetta keskimääräistä korkeampi. Maan etelä- ja itäosassa viikon keskilämpötila jää ennusteen perusteella lähelle tavanomaista.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Tiistai näyttäisi viikon lauhimmalta päivältä, kun föhn-tuuli puhaltaa Suomeen.
– Tiistaina lämpötila kohoaa plussan puolelle suurimmassa osassa maata. Lännessä yli 5 plusasteen lukemat ovat paikoin mahdollisia. Torstaina sää jälleen kylmenee huomattavasti korkeapaineen selänteen vaikutuksesta. Perjantaiyöksi pakkanen voi kiristyä suurimmassa osassa maata 15 ja 25 asteen välille, Joonas Koskela sanoo.
Loppuviikolla Suomen säähän vaikuttaa tämän hetken ennusteen mukaan jälleen matalapaine.
– Ennuste on kuitenkin viikonlopun osalta epävarma. Matalapaineen reitistä riippuen lauhat länsituulet ovat vielä mahdollisia, mutta koko maassa voidaan pysyä myös pakkasen puolella.
Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!
Lauhojen ja kuivien länsiluoteisten tuulten vaikutuksesta sademäärä jää kuukausiennusteen mukaan tällä viikolla maan länsi- ja eteläosassa tavanomaista pienemmäksi. Pohjoisessa ja idässä sataa puolestaan tavanomaista enemmän, kun ainakin kaksi matalapainetta liikkuu Lapin ja maan itäosan yli eteläkaakkoon.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Lapista Itä-Suomeen ulottuvalla alueella lunta kertyy jo maanantain ja tiistain välillä monin paikoin 5–10 senttimetriä. Toinen samanmoinen lumisadealue liikkunee lähes samaa reittiä keskiviikon aikana. Tällöinkin lunta kertyy Lappiin ja maan itäosaan 5–10 senttimetriä. Viikonloppuna lumisateiden mahdollisuus kasvaa myös etelässä ja lännessä, Joonas Koskela ennustaa.
Muualla Euroopassa keskimääräistä lämpimämpi sää painottuu tällä viikolla Fennoskandiaan, kun taas suurin osa Euroopan mantereesta on alkaneella viikolla tavanomaista kylmempi.
– Keski- ja Länsi-Euroopassa voi paikoin olla jopa 6–10 astetta keskimääräistä kylmempää. Sademäärä jää Euroopassa pääosin tavanomaista pienemmäksi, mutta Välimerellä sekä paikoin Norjassa, Ruotsissa ja itäisessä Euroopassa sataa keskimääräistä enemmän.
Tammikuun 15. päivä alkava viikko: Suomessa jopa 6–10 astetta keskimääräistä kylmempää
Tammikuun 15. päivä alkavalla viikolla sää voi muuttua Pohjois-Euroopassa jälleen selvästi tavanomaista kylmemmäksi. Kuukausiennusteen kartalla viikon keskilämpötilat ovat Suomessa lähes koko maassa 6–10 astetta keskimääräistä kylmempiä.
– Kuukausiennusteessa on viitteitä siitä, että matalapaineet liikkuisivat jälleen Suomesta katsottuna eteläisellä reitillä. Näin ollen voi olla, että meillä vallitsevat enimmäkseen kylmät idän ja pohjoisen väliset tuulet. Ennusteessa on toki merkittävää epävarmuutta, mutta kireiden pakkasten paluu on mahdollinen koko maassa. Viikon sademäärä näyttäisi jäävän hieman tavanomaista pienemmäksi, Joonas Koskela kertoo.
Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat tammikuun puolivälissä Ahvenanmaalla, Suomen etelä- ja lounaisrannikolla sekä paikoin länsirannikolla 0–2 plusastetta. Maan eteläosassa keskimääräinen ylin lämpötila on laajalti 0–4 pakkasastetta, maan keskiosassa 0–6 pakkasastetta ja pohjoisessa enimmäkseen 2–8 pakkasastetta, pohjoisessa Lapissa paikoin yli 8 pakkasastetta.
Katso videolta kuukausiennuste sateista!
Muun Euroopan osalta tavanomaista kylmempi sää ulottuu kuukausiennusteen perusteella 15. tammikuuta alkavalla viikolla Pohjois-Euroopan lisäksi Keski-Euroopan pohjoisosiin sekä Britteinsaarille.
– Etelämpänä Euroopassa ollaan lähempänä tavanomaisia lämpötiloja ja Välimerellä jo tavanomaista lämpimämmissä lukemissa.
Sateita tulee pohjoisessa Euroopassa tavanomaista vähemmän, keskisessä Euroopassa melko tavanomainen määrä ja eteläisessä Euroopassa hieman normaalia enemmän.
Tammikuun 22. päivä alkava viikko: Ennusteen epävarmuus kasvaa
Meteorologi Joonas Koskelan mukaan tammikuun 22. päivä alkavalla viikolla ennusteen epävarmuus on jo suurta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Suomessa sää on todennäköisesti lämpötilaltaan lähellä tavanomaista tai hieman tavanomaista kylmempää. Selvästi keskimääräistä kylmemmän tai toisaalta tavanomaista lauhemmankaan sään mahdollisuutta ei kuitenkaan voida sulkea pois. Sademäärässä ei näy merkittävää poikkeamaa tavanomaisesta suuntaan eikä toiseen, Joonas Koskela sanoo.
Lue myös: Suomen sää tammikuussa tilastojen mukaan
Muualla Euroopassa tavanomaista lämpimämmän sään todennäköisyys kasvaa tammikuun 22. päivä alkavalla viikolla. Sademäärissä ei näy merkittävää poikkeamaa tavanomaisesta suuressa osassa mannerta.
Tammikuun 29. päivä alkava viikko: Vieläkö tavanomaista kylmempää säätä Suomeen?
Tällä hetkellä kuukausiennuste näyttää tammikuun 29. päivä alkavalle viikolle Suomeen hieman tavanomaista kylmempää säätä. Sään ennustettavuus on kuitenkin jo heikko.
– Tammi–helmikuun vaihteessa ennustettavuus on samaa luokkaa kuin edellisellä viikolla. Sää voi olla hieman keskimääräistä kylmempää, mutta mahdollisuudet selvästi kylmempään sekä tavanomaista lauhempaankin säähän ovat olemassa. Sademäärässä ei näy suuressa osassa maata merkittäviä poikkeamia tavanomaiseen. Paikoin voi sataa hieman keskimääräistä vähemmän, Joonas Koskela toteaa.
Muun Euroopan alueella ennusteessa ei näy juurikaan poikkeamia tavanomaisesta lämpötilan eikä sateidenkaan osalta.
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.
Lue seuraavaksi: Säävuosi 2023: El Niño -ilmiö alkoi, Suomessa runsaita sateita, tulvimista ja aikainen talven alku
Karita Kontula-Sokka
toimittaja
Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!
Päivitetty 8.1.2024 klo 15.27