Katariina Ijäs tietää, miten helpottaa siitepölyallergian oireita ja mistä ne tunnistaa
Sää ja hän | Julkaistu 4.4. klo 13.43
Jopa miljoona suomalaista kärsii siitepölyallergiasta ja siitepölykauden mukana tuomista oireista. Siitepölykausi kestää noin puoli vuotta, yleensä helmi-maaliskuusta aina syyskuulle asti. Pohjois-Lapissa siitepölykausi alkaa kunkin lajin osalta tavanomaisesti muutaman viikon myöhemmin kuin eteläisimmässä Suomessa.
Lauhoina vuosina siitepölykausi voi alkaa eteläisessä Suomessa pähkinäpensaan siitepölyn kaukokulkeumien vuoksi jo helmikuussa, mutta siitä kärsivien osalta pahin tilanne koittaa yleensä maaliskuun ja huhtikuun aikana.
Lepän aiheuttamat allergiaoireet koetaan voimakkaimmin huhtikuun aikana, joskin ajoittain lepän siitepölyä tavataan jo helmi-maaliskuun vaihteesta aina toukokuun puoliväliin asti.
Koivun siitepölykausi alkaa kautta maan huhtikuun puolivälistä ja on voimakkaimmillaan toukokuun alkupuoliskolla. Etenkin Pohjois-Suomessa koivun siitepölyä tavataan usein vielä myös kesäkuussa ja ajoittain jopa heinäkuun alussa.
Heinän aiheuttaman allergian osalta vaikeimmat ajat ovat heinäkuussa kautta Suomen, mutta eteläisimmässä Suomessa sitä tavataan usein jo kesäkuun puolivälissä, ja sitä voi esiintyä ajoittain jo toukokuun lopulta elokuun puoliväliin saakka.
Pujon siitepölytilanne on pahimmillaan heinä-elokuun vaihteessa kautta maan. Siitepölyä voi esiintyä ajoittain aina heinäkuun alkupuolelta elokuun loppuun asti. Pohjois-Suomessa pujon siitepölykausi on kuitenkin paljon lyhyempi, ja pohjoisimmassa Lapissa sitä ei tavanomaisesti esiinny lainkaan.
Sää ja hän | Julkaistu 4.4. klo 13.43
Ilmanlaatu | Julkaistu 10.6.2020 klo 11.38
Päivitetty 03.12. 08.59
Lumisateita tulee tällä viikolla eteläisessä Suomessa asti.
Julkaistu 3.12.
Julkaistu 29.11.