Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Meteorologi kuukausiennusteesta: ”Tulossa voi olla aikamoinen takaisku”
Kuukausiennuste |

Meteorologi kuukausiennusteesta: ”Tulossa voi olla aikamoinen takaisku”

Lauhaa ja lumipyryä.
Sää jatkuu erittäin vaihtelevana: ajoittain on jo kevättä ilmassa, ajoittain on hyvin talvista. Kuvat: Juhani Peltonen, Turku, 8.2.2023 ja Markus Mäntykannas, Helsinki, 13.12.2022

Uuden kuukausiennusteen mukaan viikkojen keskilämpötilat ovat helmikuun lopussa ja maaliskuun alkupuoliskolla Suomessa laajalti ajankohdan keskimääräisiä lukemia korkeampia. Meteorologin mukaan kannattaa kuitenkin varautua siihen, että nyt koettujen keväisempien helmikuun päivien jälkeen edessä on vielä käänteitä talvisempaankin suuntaan. Sää näyttääkin jatkuvan erittäin vaihtelevana.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 13. helmikuuta. Ennusteen mukaan helmikuun loppupuoliskolla ja maaliskuun alkupuoliskolla viikkojen keskilämpötilat ovat Suomessa keskimääräistä lämpimämpiä.

Odotettavissa on kuitenkin isojakin vaihteluja viikkojen sisällä.

– Tämän ennusteen perusteella sahaava sää näyttää jatkuvan. Aika ajoin Suomeen on tulossa kylmänpurkuja, jotka voivat olla helmikuun lopussa viime aikoja kylmempiä. Ajoittain etelässäkin saattaa olla kipakoita pakkasia, jos sää selkenee ja tuuli tyyntyy. Vastaavasti toisessa ääripäässä voi olla föhn-tuulen tilanteita ja erittäin korkeitakin lämpötiloja. Hyvin vaihtelevaa siis, etelässä lumet tulevat ja menevät, niin kuin on tänä talvena nähty ennenkin, toteaa Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.

Vaikka helmikuussa on ollut jo vähän kevättäkin ilmassa, niin meteorologin mukaan pysyvää kevättä ei vielä kannata liikaa odotella.

– Kuukausiennusteessa on viitteitä siitä, että talvisempaan suuntaankin vielä mentäisiin. Kun moni odottaa jo, että kevät olisi alkamassa, niin tulossa voi olla aikamoinen takaisku – tässä voi olla vielä yllättävä talvinen käänne ja pakkastilannekin edessä. Tätä arviota tukee myös se, että polaaripyörre olisi heikkenemässä. Jos polaaripyörre pääsee hajoamaan, niin näkyisivätkö vaikutukset juurikin tällä tavalla pikkuhiljaa, eli maaliskuuta kohden sää kylmenisi, Markus Mäntykannas pohtii.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Napa-aluetta kiertävä polaaripyörre pitää talvisin sisällään kylmää ilmaa, mutta sen heikkeneminen mahdollistaa kylmän ilman virtaamisen etelämmäs. Siitä, mihin mahdollinen kylmä ilma osuu, ei ole vielä varmuutta.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 13.2.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
13.–19.2. Viikko on laajalti keskimääräistä lämpimämpi, Lapissa jopa 6–10 astetta tavanomaista lämpimämpi. Sademäärä on hieman tavanomaista suurempi. (Viikko 7)Hyvä
20.–26.2.Tavanomaista lämpimämpi sää jatkuu. Viikon sademäärä on lähellä keskimääräistä. (Viikko 8)Kohtalainen
27.2.–5.3.Ennusteessa on yhä merkkejä tavanomaista lämpimämmästä säästä, vaikka ennusteen epävarmuudet kasvavat. Sademäärä on monin paikoin ajankohdan keskiarvoa pienempi. (Viikko 9)Heikko
6.–12.3. Ennusteen signaalit heikkenevät, epävarmuus kasvaa merkittävästi. Monin paikoin on kuitenkin yhä merkkejä keskimääräistä lämpimämmästä säästä. (Viikko 10)Heikko

Helmikuun 13. päivä alkanut viikko: Jopa 3–10 astetta keskimääräistä lämpimämpää – loppuviikolla kylmenevää

Kuukausiennusteen mukaan kuluvan viikon keskilämpötilat ovat Lapissa jopa 6–10 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, muualla Suomessa 3–6 astetta keskimääräistä lämpimämpiä.

Viikon sadekertymät ovat ennusteen perusteella Suomessa hieman keskimääräistä suurempia.

– Viikko on kuukausiennusteen lämpötilojen poikkeamakartalla suorastaan ”tulipunainen” Suomessa, varsinkin Lapissa poikkeamat ovat hyvin suuria tavanomaiseen nähden. Tavanomaista sateisempaan ennusteeseen voi puolestaan vaikuttaa loppuviikko, kun Suomen yli kulkee sadealueita, useampiakin. Maan eteläosassa sateiden olomuoto vaihtelee, mutta maan keski- ja pohjoisosassa sateet ovat enimmäkseen lunta, Markus Mäntykannas sanoo.

Alkuviikolla lauhassa föhn-tuulessa mitattiin jopa 8–9 plusasteen lukemia. Alkuviikon länsituulet vaihtuvat keskiviikkona lounaistuuliksi.

– Se näkyy niin, että pilvisyys on runsaampaa, monin paikoin tulee sumupilveä. Etelässä ja lännessä pysytään plussalla, idässä ja pohjoisessa on pikkupakkasta.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Tämän hetken ennusteen mukaan torstai-iltana Suomen yli itään liikkuu lumisadealue, etelässä voi sataa myös räntää. Perjantaiksi sateet siirtyvät jo Suomen itäpuolelle. Maan etelä- ja länsiosassa on perjantaina plusasteita, idässä ja pohjoisessa puolestaan pikkupakkasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ennusteissa näkyy viikonlopun tienoille matalapaine, mutta matalapaineen reitti on vielä epävarma.

– Matalapaine olisi mahdollisesti lauantain vastaisen yön ja lauantain aikana liikkumassa pohjoista Itämerta pitkin kohti Baltiaa. Matalapaineen reitistä riippuu, miten paljon lunta tulee esimerkiksi eteläiseen Suomeen. Nyt näyttää siltä, että matalapaine voisi antaa lumisateita parinkin päivän ajan, Markus Mäntykannas sanoo.

Sää myös kylmenee viikonloppuna.

– Tulossa on käänne talvisempaan suuntaan viikonlopun aikana, sää pakastuu pikkuhiljaa etelässäkin. Lumet ehtivät osasta etelää sulaa viikon aikana, mutta nyt näyttää siltä, että lunta sataa jälleen viikonloppuna. Edessä on siis hyvin sahaavaa talvisäätä. Viimeistään sunnuntaina oltaisiin pakkasen puolella etelärannikkoa myöten. Etelä-Suomen talvilomat pääsisivät siis alkamaan selvästi talvisemmissa merkeissä, Markus Mäntykannas ennustaa.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa helmikuun puolivälissä lounaisimmassa Suomessa 0–2 plusastetta, muualla maan eteläosassa 0–4 pakkasastetta, maan keskiosassa 0–6 pakkasastetta ja pohjoisessa laajalti 4–10 pakkasastetta.

Lauhalla säällä jään päälle kertyy vettä, ja kävelytiet muuttuvat erittäin liukkaiksi.
Vaihtelevassa säässä kannattaa varautua ajoittain liukkauteen. Kuva: Malena Lahtimies, Hämeenlinna, 9.2.2023

Muualle Eurooppaan kuukausiennuste näyttää laajalti tavanomaista vähäsateisempaa ja keskimääräistä lämpimämpää viikkoa. Etelä-Euroopassa on korkeapaine, matalapaineet kulkevat puolestaan pohjoisella reitillä.

– Niiden välissä on länsivirtauksia sekä Atlantin merellistä, lämmintä ilmaa, täällä pohjoisessa Euroopassa ajoittain myös vähän föhn-tuulta. Viikko on Euroopassa melko lauha ja tuulinen.

Lämpötilojen poikkeamakartalta erottuu Turkin ja Syyrian alue – tuhoisien maanjäristysten maissa on edelleen keskimääräistä kylmempää.

– Turkkiin ja Syyriaan yltää yhä mantereista, kylmää ilmamassaa Aasiasta, Markus Mäntykannas kertoo.

Helmikuun 20. päivä alkava viikko: Koululaisten talvilomat alkavat – vaihteleva sää jatkuu

Koululaisten talvilomia vietetään Suomessa porrastetusti helmi–maaliskuussa viikoilla 8–10 eli 20. helmikuuta ja 12. maaliskuuta välillä. Viikolla 8 talvilomia vietetään muun muassa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Porissa.

Kuukausiennuste näyttää, että viikon keskilämpötila olisi 20. helmikuuta alkavalla viikolla Suomessa 1–3 astetta keskimääräistä korkeampi. Sademäärät olisivat lähellä tavanomaisia.

Euroopan korkeapaineen painopiste on ennusteen mukaan siirtymässä Britteinsaarten suunnalle. Jäämerellä puolestaan olisi tavanomaista alhaisempi ilmanpaine.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Tämä viittaa siihen, että meillä Suomessa ilmavirtauksen suunta kävisi vaihtelevasti lännen ja luoteen puolelta, ehkä pohjoisenkin puolelta. Se tarkoittaisi kokonaisuudessaan mahdollisuutta sille, että säässä oltaisiin menossa vähän talvisempaan suuntaan. Sää on kuitenkin edelleen vaihtelevaa, Markus Mäntykannas sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Päivittäisennusteiden mukaan alkuviikolla, ehkä maanantain vastaisena yönä, pakkanen voi olla kireää pohjoisessa, jos sää selkenee.

– Näyttää siltä, että kylmän maanantain jälkeen edessä olisi kuitenkin uusi lauhtuminen ja mahdollisesti föhn-tuulta. Useita sadealueita olisi liikkeellä Suomen yli itään. Etelä- ja Keski-Suomessa mentäisiin plusasteille, jolloin lumet uhkaisivat taas kerran hävitä paikoin etelästä, mutta sen jälkeen olisi taas edessä kylmeneminen.

Muun Euroopan osalta kuukausiennuste näyttää 20. helmikuuta alkavalle viikolle itäiseen Eurooppaan hieman keskimääräistä lämpimämpää viikkoa, läntisessä Euroopassa lämpötilat olisivat puolestaan melko lähellä keskimääräisiä.

Helmikuun 27. päivä alkava viikko: Mahdollisesti talvisempaa säätä

Helmikuun 27. päivä alkavalle viikolle kuukausiennuste näyttää edelleen Suomeen ja muualle Pohjois-Eurooppaan keskimääräistä lämpimämpää säätä. Vaihtelevan sään arvioidaan kuitenkin jatkuvan edelleen.

– Näyttää siltä, että Euroopan korkeapaine pysyisi Britteinsaarilla tai siitä länteen ja pohjoiseen päin. Tämä viittaa siihen, että sää olisi meillä Suomessa mahdollisesti menossa talvisempaan suuntaan, kun maaliskuu lähestyy, Markus Mäntykannas sanoo.

Sademäärät ovat ennusteen mukaan Suomessa hieman keskimääräistä pienempiä.

Maaliskuun 6. päivä alkava viikko: Miltä näyttää maaliskuun alku?

Maaliskuun alkupuolella matalapainetoiminta näyttää hiipuvan Pohjois-Atlantilla. Ennusteessa on merkkejä siitä, että Islannin edustalla ilmanpaine on tavanomaista korkeampi.

– Tämä tarkoittaa sitä, että Euroopassa saattaa olla laajemminkin pohjoisvirtauksia. Moni voi odottaa jo kevättä, mutta tulossa saattaa siis olla vielä takaisku, Markus Mäntykannas sanoo.

Maaliskuun 6. päivä alkavalle viikolle kuukausiennuste näyttää kuitenkin edelleen osaan Suomea keskimääräistä lämpimämpää.

– Voi kuitenkin olla, että tässä näkyy kuukausiennusteen ikävä ominaisuus, että se tavallaan pitkittää tietynlaisia poikkeamia. lImanpaineasetelman perusteella olisin odottanut, että tässä olisi laajemminkin jo kylmempää eri puolilla Eurooppaa. Jos korkeapaineen painopiste siirtyy Islannin edustalle, niin se viittaa siis siihen, että maaliskuussa olisi enemmän pohjoisvirtauksia. Toki ennusteen epävarmuuskin kasvaa jo tässä vaiheessa. Ihan mikä tahansa on periaatteessa mahdollista maaliskuussa, mutta kylmemmän sään todennäköisyys kasvaa, Markus Mäntykannas toteaa.

Sademäärässä ei näy Suomeen enää juurikaan poikkeamaa suuntaan eikä toiseen 6. maaliskuuta alkavalle viikolle.

Tilastojen mukaan terminen talvi jatkuu Suomessa keskimäärin vielä maaliskuussa suuressa osassa maata, vaikkakin terminen kevät alkaa tyypillisesti maaliskuun jälkimmäisellä puoliskolla etelässä.

Termisen kevään keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020.
Termisen kevään keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Muualle Eurooppaan kuukausiennuste näyttää 6. maaliskuuta alkavalle viikolle laajalti keskimääräisiä lämpötiloja, itäiseen ja pohjoiseen Eurooppaan paikoin hieman keskimääräistä lämpimämpää.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Katso kevään pitkä ennuste: Tältä näyttää maalis–toukokuun jakso Suomessa!

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat