Vuodenvaihteessa sää kylmenee: Ensi viikolla osassa maata lämpötila voi laskea jopa 30–40 pakkasasteeseen
Vuoden vaihtuessa sateet vähenevät ja lämpötila alkaa laskea. Tammikuun ensimmäisellä viikolla pakkanen voi kiristyä suuressa osassa maata 20–35 asteeseen, paikallisesti jopa sitä kylmemmäksi.
Viikonloppu alkaa vielä osassa maata sateisena, kun nyt perjantaina ja lauantaina matalapaine kulkee Suomen eteläpuolitse itään. Lunta satelee etelässä ja paikoin myös maan keskiosassa, mutta pohjoisen lumisateet jäävät vähäisiksi.
Vuorokauden lumikertymä on molempina päivinä maan etelä- ja keskiosan sateisilla alueilla enimmäkseen 1–10 senttimetriä, paikallisesti etelässä 10–15 senttimetriä. Lounaassa ja etelärannikolla osa sateesta tulee räntänä tai vetenä.
Lämpötila pysyy suuressa osassa maata 5–15 pakkasasteessa, idässä ja pohjoisessa voi pilvipeitteen rakoillessa olla −20 asteen vaiheilla. Lounaassa ja etelärannikolla on vielä perjantaina paikoin suojasäätä, mutta sielläkin lämpötila laskee lauantain aikana pakkasen puolelle.
Katso videolta sääennuste uudenvuodenyöhön asti!
Uudenvuodenaattona laajalti poutaa
Matalapaineen jälkipuolella tuuli kääntyy jo lauantaina puhaltamaan koillisesta, ja sunnuntaina uudenvuodenaattona Suomeen virtaa vähitellen kylmää ilmaa idästä. Korkeapaine vahvistuu Suomeen pohjoisesta alkaen ja enimmät sateet väistyvät. Pilvisillä alueilla voi paikoin sadella kevyttä pakkaslunta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Pilvipeite rakoilee, ja pakkasta on sunnuntaina pilvisyydestä riippuen monin paikoin 10–20 astetta. Pohjoisen selkeillä alueilla lämpötila voi laskea vähitellen 20–30 pakkasasteeseen. Pieni viima vielä lisää pakkasen purevuutta.
Vuosi 2024 alkaa kylmässä säässä
Tammikuun 1. päivä alkavalla viikolla sää kylmenee entisestään. Suomeen virtaa idästä arktista ilmamassaa ja lämpötila laskee päivä päivältä.
Maanantaina uudenvuodenpäivänä maan etelä- ja keskiosassa koillistuuli on kohtalaista. Pohjoisessa suunnaltaan vaihteleva tuuli on heikompaa. Yleisesti on poutaista, mutta merellä muodostuu lumikuuroja ja varsinkin Suomenlahdella pienikin tuulen suunnan muutos voi tuoda niitä rannikolle asti.
Pakkasta on maanantaina etelässä edelleen enimmäkseen 10–20 astetta. Maan keski- sekä pohjoisosassa pakkasta on laajalti 15–25 astetta ja paikoitellen selkeillä alueilla voi olla yli 30 pakkasastetta.
Lue myös: Mitä vaaraa on liiasta kylmyydestä?
Viikon puolivälissä lämpötila laskee viimeisimmän ennusteen mukaan suuressa osassa maata muutamaksi päiväksi 20–35 pakkasasteeseen, mutta paikoin rannikoilla ja pilvisillä alueilla pakkasta voi olla vähemmän. Varsinkin Pohjois-Suomessa on mahdollista, että kaikista kylmimmillä paikoilla menee jopa 40 pakkasasteeseen, mutta sääennusteen epävarmuus kasvaa siinä vaiheessa ja muutokset pilvisyydessä tai tuulessa vaikuttavat suoraan lämpötilaan.
Suomessa talven kylmimmät lämpötilat vaihtelevat yleensä vähän −40 asteen molemmin puolin. Vuodesta 2000 alkaen yli 40 pakkasastetta on ollut yhtenätoista vuotena, viimeksi 2020.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lue seuraavaksi: Tuore kuukausiennuste: Tammikuusta on tulossa kylmä
Anna Latvala
meteorologi
Katso yli sadan paikkakunnan lähipäivien sääennuste!
Päivitetty 29.12.2023 klo 16.41