Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Uusi kuukausiennuste: Heinäkuu etenee Suomessa sateisena, Etelä-Euroopassa…
Kuukausiennuste |

Uusi kuukausiennuste: Heinäkuu etenee Suomessa sateisena, Etelä-Euroopassa paikoin paahtavan helteisenä

Järvillä ja merellä sumua voi esiintyä sekä viileän ilman virratessa lämpimän veden ylle että lämpimän ja kostean ilman virratessa viileän veden ylle.
Sateen jälkeen voi lähiviikkoina muodostua iltaisin ja öisin sumua. Kuva: Sirpa Jyske, Virrat, 8.8.2022

Heinäkuun loppuosa kuluu Suomessa matalapainesäässä. Yli viikon ajan satelee päivittäin aina jossakin päin maata, ja lämpötila jää vähän viileämmäksi kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta. Välimeren ympäristössä heinäkuinen helleaalto sen sijaan jatkuu ainakin viikon verran.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF julkaisi 16. heinäkuuta uuden kuukausiennusteen, jonka mukaan matalapainesää ei anna Suomessa periksi vielä heinäkuun aikana. Aiempaan ennusteeseen verrattuna viileä sää yltää nyt kauemmas pohjoiseen. Tavallista sateisempaa säätä on odotettavissa suuressa osassa maata, ja paikoin sadekuurot voivat olla rankkoja.

Elokuun puolella suursäätilanne alkaa tämän kuukausiennusteen mukaan vähitellen muuttua. Korkeapaineen todennäköisyys hieman kasvaa, joten edessä saattaa olla muutos lämpimämpään suuntaan.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisupäivä 16.7.2023):

ViikkoEnnusteEnnustettavuus
17.–23.7.

Viikko on 0–2 astetta keskimääräistä viileämpi. 
Sademäärä on monin paikoin tavanomaista suurempi.

(Viikko 29)

Hyvä
24.–30.7

Viikon keskilämpötila on 0–1 astetta viileän puolella. Pohjois-Lapissa saattaa paikoin olla vähän lämpimämpää.
Sademäärä on etelässä ja maan keskivaiheilla tavanomaista suurempi, Lapissa lähellä keskimääräistä tai hieman sitä pienempi.

(Viikko 30)

Kohtalainen
31.7.–6.8.

Lämpötila on tavallinen tai vähän sitä korkeampi.
Sademäärä on lähellä tavanomaista.

(Viikko 31)

Heikko
7.–13.8.

Viikko on hieman keskimääräistä lämpimämpi.
Sademäärä on tavanomainen tai mahdollisesti vähän sitä suurempi.

(Viikko 32)

Heikko

Lue myös: Suomen sää elokuussa tilastojen mukaan

17. heinäkuuta alkanut viikko: Suomessa sateita ja ukkoskuuroja, Euroopan eteläosassa paahtavan kuumaa säätä

Pohjois-Atlantin ja Skandinavian laaja matalapaineen alue leviää 17. heinäkuuta alkaneella viikolla Suomeen. Viikon sademäärä on Suomessa monin paikoin tavallista suurempi, paikoin kuitenkin maan etelä- ja keskiosassa keskimääräisen tuntumassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sää pysyy epävakaisena koko viikon ajan: sateita tulee päivittäin eri puolilla maata, suurin osa kuurotyyppisenä. Useimpina päivinä mukana on paikoin ukkosta.

Sade- ja ukkoskuurojen yhteydessä rankkasateetkin ovat mahdollisia. Jos hidasliikkeinen sadepilvi osuu kaupunkialueelle, vettä voi hetkeksi kertyä tielle varsinkin alikulkujen kohtaan. 

Säätilanne vaikuttaa myös lämpötilaan, eikä näillä näkymin pitkiä hellejaksoja ole hetkeen edessä. Viikon alussa Etelä- ja Itä-Suomessa kolkutellaan vielä paikoin 25 astetta, mutta yleisesti päivällä on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 17–23 astetta. Maan pohjoisosassa on 15–20 astetta, mutta loppuviikolla varsinkin Lapissa päivän ylin lämpötila voi välillä jäädä 10–15 asteeseen.

Katso videolta lämpötilan kuukausiennuste!

Euroopan eteläosassa Välimeren ympäristössä raju helleaalto jatkuu. Viikon keskilämpötila on Italiassa ja Balkanilla monin paikoin 4–8 astetta tavallista korkeampi. 

Lämpötila kohoaa paikoin 40–46 asteeseen varsinkin Espanjassa, Italiassa, Kreikassa ja Turkissa. Alkuviikolla paahteen painopiste on enemmän Välimeren länsiosassa, loppuviikolla keski- ja itäosassa. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

On mahdollista, että Sisiliassa ja Kreikassa on viikon lopulla paikallisesti jopa noin 47 astetta, mutta ennuste tarkentuu vielä lähipäivinä.

24. heinäkuuta alkava viikko: Matalapainesää jyllää edelleen

Euroopan keski- ja pohjoisosassa heinäkuun viimeinen viikko on laajalla alueella viileä ja sateinen. Kuivempaa on Italiassa ja Balkanilla sekä Pohjois-Norjassa ja paikoin Pohjois-Lapissa.

Suomessa ero tavalliseen heinäkuun lopun lämpötilaan on sateisesta säästä huolimatta pieni: viikko on enimmäkseen 0–1 astetta keskimääräistä viileämpi. Lapin pohjoisosassa viikkokeskiarvo on lähellä tavallista tai jopa hieman lämpimän puolella.

Välimeren keski- ja itäosassa on edelleen tavallista lämpimämpää, mutta pahin helle alkaa jo väistyä.

31. heinäkuuta alkava viikko: Antaako viileä ja epävakainen säätyyppi periksi?

Heinä–elokuun vaihteessa ja elokuun alkupäivinä sääennusteen epävarmuus lisääntyy, mutta viileä matalapainesää alkaa tämän kuukausiennusteen mukaan hellittää. Korkeapaineen todennäköisyys kasvaa vähän, varsinkin Fennoskandian pohjoisosassa. Paikoin Pohjois- ja Itä-Euroopassa on edelleen sateisempaa kuin tyypillisesti elokuun alussa.

Katso videolta sateen kuukausiennuste!

Sää on vähän keskimääräistä lämpimämpää sekä pohjoisimmassa Euroopassa että paikoin Välimeren tienoilla. Euroopan keskiosassa on hieman tavallista viileämpää. 

Suomessa viikko on sekä lämpötilan että sademäärän suhteen laajalti lähellä ajankohdan tavallisia arvoja. Lapissa voi olla hieman keskimääräistä lämpimämpää, etelässä puolestaan sateisempaa.

7. elokuuta alkava viikko: Vähän tavallista lämpimämpää

Elokuun toisella viikolla lähes koko Euroopassa ennuste häivähtää lämpimän suuntaan. Keski- ja Pohjois-Euroopassa, myös Suomessa, sademäärä on kuitenkin paikoin tavanomaista suurempi. 

Näillä näkymin tilanne ei siis viittaa elokuussa pitkään ja kuumaan korkeapainejaksoon, mutta sää saattaa olla kesäisen lämmintä ja epävakaista.

Elokuun aikana lämpötila alkaa laskea keskikesään verrattuna. Kuun puolivälissä tyypillinen päivän ylin lämpötila on tilastoissa maan eteläosassa 20–22 astetta, maan keskiosasta Oulun korkeudelle 18–22 astetta, Koillismaalta Keski-Lappiin 16–20 astetta ja Pohjois-Lapissa 14–18 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä on välillä suurta, ja ennuste voi toteutua monella tavalla.

Lue seuraavaksi: Edessä epävakainen viikko – matalapaine tuo sade- ja ukkoskuuroja sekä viileämpää ilmaa 

Anna Latvala
meteorologi

Päivitetty 17.7.2023 klo 15.37

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat