Edessä epävakainen viikko – matalapaine tuo sade- ja ukkoskuuroja sekä viileämpää ilmaa
Alkavaa viikkoa sävyttävät monin paikoin räväkätkin sade- ja ukkoskuurot. Viikko alkaa vielä monin paikoin lämpimänä, mutta vähitellen viilenee.
Sunnuntai-illan aikana lännestä saapuva säärintama työntää lämpimän kesäilman Suomen itäpuolelle. Illan ja yön aikana kapea sadealue liikkuu Suomen yli itään.
Viikko alkaa vielä lämpimänä
Maanantaina sää jatkuu tuulisena. Paikoin puuskat ovat kovia maan etelä- ja länsiosassa, sekä Lounais-Lapissa. Rintaman sadealue väistyy maan itäosasta itään jo aamun aikana. Sade- ja ukkoskuuroja kehittyy kuitenkin monin paikoin, etenkin pohjoisessa. Ukkosiakin esiintyy Pohjois-Pohjanmaalta Lappiin ulottuvalla alueella.
Etelässä kuurosateet jäävät vähäisemmiksi, mutta etenkin lännessä niitä saadaan paikoin. Maan keskivaiheilla yksittäisiä sadekuuroja voi tulla siellä täällä.
Lämpötila kohoaa tuulisesta säästä huolimatta vielä verrattain korkeisiin lukemiin. Suurimmassa osassa maata lämpötila on päivällä 20–24 astetta.
Tiistaina sade- ja ukkoskuuroja voi kehittyä oikeastaan missäpäin maata tahansa. Tuuli heikkenee etenkin pohjoisessa, etelässä lounaistuuli on edelleen kohtalaista ja puuskaista. Runsaimmat sadekuurot painottuvat sunnuntain ennusteen mukaan maan länsi- ja pohjoisosaan.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Sää myös viilenee tiistaina koko maassa. Aurinkoisilla alueilla lämpötila kohoaa etelässä 20 ja 22 asteen välille, muualla ollaan enimmäkseen 16 ja 19 asteen välillä.
Viikon edetessä säätyypissä ei tapahdu muutoksia
Keskiviikkona matalapaineen keskus on Pohjois-Pohjanmaan yllä. Reippaita sade- ja ukkoskuuroja tulee etenkin Lapista Itä-Suomeen ulottuvalla alueella. Etelässä ja lännessä on osittain poutaista ja aurinkoista, lounaassa sadekuurot ovat mahdollisia.
Länsituuli on kohtalaista maan etelä- ja keskiosassa. Lappiin alkaa virrata pohjoisesta kylmää ilmaa.
Torstaiksi maan pohjoisosaan voi levitä idästä jatkuvamman sateen alue. Sadekuuroja tulee etelämpänä monin paikoin, ukkoset painottunevat maan länsiosaan. Pohjoisessa pohjoistuuli voimistuu.
Lämpötila on aurinkoisemmilla alueilla enimmäkseen 17–22 astetta, Lapin ja Itä-Suomen pilvisillä alueilla 10–17 astetta.
Loppuviikolla yhä sateista – pohjoisessa koleaa
Perjantaina ja lauantaina poutaisimmat alueet löytyvät todennäköisesti etelästä. Maan keski- ja pohjoisosassa sadetta tai sadekuuroja tulee yleisesti. Etelässäkin sadekuurojen mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Sunnuntaina sade- ja ukkoskuuroja voi tulla etelässäkin yleisesti.
Lämpötila vaihtelee loppuviikolla etelän aurinkoisten alueiden reilusta 20 asteesta Lapin paikoin jopa alle 10 asteeseen. Lisäksi pohjoisessa koleutta lisää kohtalainen ja puuskainen koillistuuli.
Lue seuraavaksi: Näin tulkitset sade-ennusteita kesällä
Joonas Koskela
meteorologi
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Katso yli sadan paikkakunnan sääennuste!
Päivitetty 17.7.2023 klo 17.50