Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Näin syysmyräkkä iskee: Rankkasadetta ja lumipyryä – puuskainen tuuli…
Uutiset |

Näin syysmyräkkä iskee: Rankkasadetta ja lumipyryä – puuskainen tuuli voi aiheuttaa vahinkoa

Suurilla järvenselillä, kuten Oulujärvellä, aallokko kasvaa helposti tuulisella säällä.
Sää on lähipäivinä tuulista ja sateista. Arkistokuva: Pertti Karjalainen, Oulujärvi, 6.10.2022

Syysmyräkkä iskee Suomeen keskiviikkona ja torstaina. Kahden vuorokauden aikana etelässä voi tulla vettä yhteensä paikoin jopa 60 millimetriä, lännessä laajalti 20–40 millimetriä ja muuallakin yleisesti 10–20 millimetriä. Lapissa ja Koillismaalla lumipyry huonontaa ajokeliä. Tuuli on puuskaista ja voi aiheuttaa paikoin vahinkoa. Perjantaina edessä on lisää sateita ja tuulista säätä, kun Suomeen saapuu hurrikaani Kirkin jäänteitä.

Suomi osuu kuluvalla viikolla lounaasta saapuvien matalapaineiden reitille.

– Odotettavissa on niin voimakasta tuulta kuin runsasta sadettakin. Lapissa sateet tulevat veden lisäksi myös lumena, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.

Koko viikon sademäärä on tämän hetken ennusteen mukaan etelässä ja maan länsiosissa, mukaan lukien Lapin länsiosa, jopa 50–70 millimetriä ja muualla maassa yleisesti 20–50 millimetriä. Torstaiaamuun mennessä Lappiin ennustetaan laajalti 10–15 senttimetrin lumikertymiä.

Näin syysmyräkkä etenee: Runsaita vesisateita ja puuskaista tuulta – Lappiin pyryttää lunta

Tiistaiaamuna Muoniossa mitattiin syyskauden tähän mennessä kylmin lämpötila, −13,6 astetta.

Tuuli alkaa voimistua vähitellen jo tiistain puolella koko maassa. Tiistai-iltana lumisateita leviää Lappiin lännestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Pilvisestä ja tuulisesta säästä johtuen keskiviikkoyön pakkaset jäävät selvästi tiistaina mitattuja lukemia heikommiksi. Keskiviikkona kaakonpuoleinen tuuli jatkaa voimistumistaan koko maassa. Lounaasta leviää aamulla runsaita sateita ja iltapäivällä runsaita vesisateita tulee maan länsiosassa jo yleisesti. Tuuli on koko maassa voimakasta ja kovimmat puuskat ovat suuressa osassa maata 15 ja 20 m/s välillä. Lännessä tuulisin tilanne on iltapäivällä ja illalla, idässä illalla ja torstaiyönä. Merellä tuuli voi paikoin yltyä myrskyksi, Joonas Koskela kertoo.

Lämpötila vaihtelee keskiviikkona päivällä maan lounaisosan 8–9 asteesta Pohjois-Lapin nollan vaiheille.

Katso videolta myräkän ennuste!

Keskiviikkona illalla runsaat vesisateet kattavat jo suuren osan maan etelä- ja keskiosasta. Vähitellen sateita alkaa levitä myös Lappiin, missä sateet muuttuvat lumeksi.

Maan etelä- ja länsiosassa sadetta voi kertyä keskiviikon aikana paikoin 30–40 millimetriä ja muualla maan keskiosassa laajalti 10–20 millimetriä.

Torstain vastaisena yönä runsaimmat sateet siirtyvät Lappiin, missä sade tulee pääosin lumena. Lumisia sateita tulee myös Koillismaalla ja paikoin Kainuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Yön aikana lunta sataa pyryttämällä voimakkaan puuskaisen tuulen kera. Torstaiaamuun mennessä lunta voi sataa Lapissa laajoilla alueilla 10–15 senttimetriä. Torstaiaamun ajo-olosuhteet voivat olla hyvinkin haastavat. Vähitellen sade muuttuu kuitenkin Lapissakin etelästä alkaen vedeksi, joka yhdessä useamman plusasteen kanssa sulattaa sataneita lumia nopeasti, Joonas Koskela sanoo.

Torstaina uusi matalapaine Suomeen: Lisää sateita ja tuulista säätä

Torstaina päivällä sää jatkuu suuressa osassa maata tuulisena, mutta tuuli on keskiviikkoa heikompaa. Seuraava matalapaine tuo Suomeen lisää sateita.

– Lounaasta leviää maan etelä- ja keskiosaan lisää runsaita vesisateita päivän kuluessa. Illalla lisää vesisateita leviää myös Lappiin. Etelästä virtaa Suomeen varsin lämmintä ilmaa. Torstaina lämpötila kohoaakin etelässä ja lännessä laajalti 10 ja 14 asteen välille. Idässä ja pohjoisessa ollaan Pohjois-Lapin nollan vaiheilta maan itäosan noin 7–8 asteeseen, Joonas Koskela ennustaa.

Torstain sademäärät ovat suurimmassa osassa maata 10–20 millimetrin luokkaa.

Perjantaina Suomeen voi saapua hurrikaani Kirkin jäänteitä

Perjantain osalta ennusteessa on vielä merkittäviä epävarmuuksia.

– Suomeen voi saapua lounaasta jälleen seuraava matalapaine, johon Atlantilla edenneen hurrikaani Kirkin rippeet ovat sulautuneet Euroopan yllä. Tämän matalapaineen reitissä ja voimakkuudessa on viimeisimmissä ennusteissa ollut kuitenkin vielä suurta vaihtelua. Sää jatkuu joka tapauksessa sateisena ja melko tuulisena, mutta sateiden ja voimakkaimpien tuulten ennuste voi vielä muuttua, Joonas Koskela toteaa.

Matalapaineen mukana etelästä voi virrata lämpimämpää ilmaa aina maan pohjoisosaan saakka.

– Lämpötila voi kohota 10 asteen vaiheille Etelä-Lappia myöten. Maan eteläosassa voidaan olla lähellä 15 asteen lukemia, Joonas Koskela sanoo.

Miltä näyttää viikonlopun sää nyt?

Viikonloppuna sää saattaa jatkua edelleen tuulisena.

– Osassa maata voi tulla yhä runsaita sateita, Lapissa myös lumena. Poutaisia ja selkeämpiäkin hetkiä voi kuitenkin viikonlopulle osua ainakin tiistaina tehtyjen ennusteiden valossa. Viikonlopun päivälämpötilat ovat näillä näkymin laajalti 5 ja 10 asteen välillä, etelässä paikoin ehkä vähän 10 asteen yläpuolella. Pohjois-Lapissa on viileämpää. Mikäli viikonlopulle osuu selkeämpi ja heikkotuulisempi jakso, voi Pohjois-Lapissa olla jälleen paikoin yli 10 asteen pakkasia, Joonas Koskela sanoo.

Lue seuraavaksi: Hurrikaanin jäänteet rantautuvat Lounais- ja Länsi-Eurooppaan: Voimakkaita puuskia ja tulvavaara

Tältä näyttää marras–tammikuun jakso – katso loppusyksyn ja alkutalven pitkä ennuste!

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat