Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Sää lämpenee alkuviikon jälkeen: Aurinkoisia syyspäiviä tulossa suureen…
Uutiset |

Sää lämpenee alkuviikon jälkeen: Aurinkoisia syyspäiviä tulossa suureen osaan maata

Kaunis syyspäivä.
Lähipäivinä on hyviä ulkoiluhetkiä. Kuva: Heidi Multanen, Rääkkylä, 12.10.2024

Lokakuun puolivälin viikolla lämpötila nousee ja monin paikoin on myös aurinkoista.

Viikonloppuna heikkoa pakkasta oli öisin eri puolilla maata Lapista aina paikoin etelärannikolle saakka, mutta pian sää vähän lämpenee. Koululaisten ensimmäisellä syyslomaviikolla edessä on sekä aurinkoisia päiviä että paikoin sadetta.

Lokakuun 14. päivä alkavalla viikolla Suomen länsi- ja eteläpuolelle vahvistuu korkeapaine, joka yltää Suomeen asti. Tämän myötä lounaistuuli voimistuu ja lämmintä ilmaa hivuttautuu koko maahan. Sateet vähenevät ja painottuvat pohjoiseen.

Vaihteleva alkuviikko

Maanantaiaamu on suuressa osassa maata sumuinen. Päivän kuluessa pilvipeite rakoilee, yleisimmin maan länsi- ja eteläosassa. Länsi-Lappiin leviää lounaasta vesisadetta, mutta muualla maassa paikalliset sateet jäävät heikoiksi. 

Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 6–11 ja pohjoisosassa 2–8 astetta. Tiistain vastaisena yönä lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 0–6 astetta, pohjoisessa vaihtelee nollan molemmin puolin ja Käsivarren Lapissa on 4–10 pakkasastetta.

Tiistaina aamulla on jälleen monin paikoin sumua. Paikallisia vesisateita tulee edelleen. Luoteistuuli kuitenkin voimistuu kohtalaiseksi maan etelä- ja keskiosassa, Kainuussa sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Sää selkenee hitaasti koko maassa luoteesta alkaen, ja jo sitä ennen pilvipeite rakoilee maan etelä- ja itäosassa.

Lämpötila on päivällä maan etelä- ja keskiosassa 5–9 astetta. Pohjoisessa on laajalti 2–7 astetta ja Pohjois-Lapissa vaihtelee −2 ja +2 asteen välillä.

Sääennuste iltapäiville 14.-16. lokakuuta.
Sääennuste iltapäiville 14.–16. lokakuuta.

Keskiviikon vastaisena yönä pilvisyys lisääntyy uudestaan maan länsi- ja pohjoisosassa. Lämpötila vaihtelee yöllä etelää myöten nollan molemmin puolin, länsirannikon tuulisessa säässä on hieman lämpimämpää. Lapin sisämaassa on yleisesti 0–8 pakkasastetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Keskiviikkona tuuli kääntyy lounaaseen. Päivän kuluessa pilvisyys vaihtelee ja Pohjois-Suomen yli liikkuu vesisateita lännestä itään. Keski- ja Pohjois-Lapissa osa sateesta tulee lumena ja aamulla on pieni jäätävän vesisateenkin mahdollisuus. 

Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 5–11, pohjoisosassa 4–9 ja Keski- sekä Pohjois-Lapissa 0–6 astetta. Torstain vastaisena yönä tuulen ja osassa maata myös pilvisen sään vuoksi pikkupakkasta on enää paikoin Lapissa.

Sää lämpenee

Tämänhetkisen ennusteen perusteella viikon puolivälissä Suomeen alkaa virrata lämmintä ilmaa lännestä. Tuuli pysynee loppuviikon ajan lounaanpuoleisena.

Maan etelä- ja keskiosassa päivät ovat monin paikoin aurinkoisia. Lapissa pilvisyys on runsaampaa, mutta sielläkin voi aurinko paikoin näyttäytyä. Sateet jäävät näillä näkymin vähiin ja painottuvat Pohjois-Suomeen. 

Jyväskylän lämpötilan todennäköinen kehitys 13. lokakuuta tehdyn ennusteen perusteella.
Jyväskylän 13. lokakuuta tehdyssä lämpötilan todennäköisyysennusteessa näkyy selvä lämpeneminen viikon aikana. Kuva: Foreca

Päivisin maan etelä- ja keskiosassa on 8–13 astetta ja Oulun seudullakin voi kohota 10 asteen tienoille. Lapissa vaihtelee viiden asteen molemmin puolin. Yölämpötila kohoaa vähitellen niin, että viikon lopulla se voi olla Pohjois-Lappia myöten nollan yläpuolella.

Lue seuraavaksi: Suomen sää lokakuussa tilastojen mukaan

Anna Latvala
meteorologi

Katso yli sadan paikkakunnan lähipäivien sääennuste!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Päivitetty 13.10.2024 klo 17.45

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat