Uusi syysmyrsky ja hurrikaanin jäänteet Suomeen: ”Tuuli on puuskissa voimakasta suuressa osassa maata” – yölämpötilat erikoisen korkeita
Tuulinen ja sateinen sää jatkuu viikonlopun alla, kun hurrikaani Kirkin jäänteitä saapuu Suomeen. Tuuli voimistuu jälleen torstai-illasta alkaen ja voi olla Perämerellä jopa myrskyisää perjantaina aamulla ja päivällä. Maa-alueilla puuskainen tuuli voi aiheuttaa paikallisia vahinkoja. Sateita tulee eniten lännessä ja pohjoisessa. Perjantain vastaisena yönä maan etelä- ja keskiosassa on ennusteen mukaan jopa 10 ja 15 asteen välillä olevia lämpötiloja.
Keskiviikkona ja torstain vastaisena yönä tuuli yltyi myrskylukemiin paikoin merellä ja oli puuskaista myös maa-alueilla. Myrsky aiheutti muun muassa sähkökatkoja sekä paikallista tulvimista ja tuulivahinkoja. Eniten vettä satoi etelässä ja Ahvenanmaalla, paikoin 40 millimetristä jopa lähes 60 millimetriin. Siuntiossa vettä tuli 58 ja Espoon Tapiolassa 53 millimetriä. Pohjoisessa sateita on tullut lumena.
Sää jatkuu tuulisena myös viikonlopun alla.
– Monin paikoin tulee myös runsaita sateita. Viikonloppuna sää kuitenkin rauhoittuu ainakin vähäksi aikaa, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.
Näin uusi syysmyrsky etenee – matalapaineessa on mukana hurrikaani Kirkin jäänteitä
Atlantilla edennyt hurrikaani Kirk heikkeni ennen Eurooppaan tuloaan pois hurrikaaniluokasta ja on aiheuttanut tällä viikolla sateista ja tuulista säätä läntisen ja keskisen Euroopan alueella. Nyt hurrikaani Kirkin jäänteitä on tulossa pohjoiseen ja myös Suomeen.
– Seuraava syvä matalapaineen keskus lähestyy Suomea lounaasta ja saapuu torstai-illan aikana Selkämerelle. Lapin lumi-, räntä- ja vesisateet siirtyvät heiketen koilliseen, mutta lounaasta leviää etenkin maan länsi- ja pohjoisosaan lisää runsaita vesisateita. Kilpisjärven seudulla sade voi tulla perjantain aikana lumena, Joonas Koskela ennustaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Matalapaine kulkee Pohjanlahtea pitkin pohjoiseen perjantaiyön aikana. Sen vaikutuksesta tuuli voimistuu koko maassa.
– Tuuli on torstai-illasta alkaen puuskissa jälleen voimakasta suuressa osassa maata. Monin paikoin puuskat ovat taas yli 15 m/s maan keski- ja pohjoisosassa, mikä aiheuttanee jonkin verran yksittäisiä tuulituhoja sekä sähkökatkoja. Perjantaina aamulla ja päivällä Perämerellä voi myös myrskytä, Joonas Koskela sanoo.
Katso videolta loppuviikon ennuste!
Matalapaine kuljettaa mukanaan myös ajankohtaan nähden lämmintä ilmaa.
– Torstai-illan ja perjantain vastaisen yön aikana sää lämpenee suuressa osassa maata. Perjantaiyönä lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa laajoilla alueilla 10 ja 15 asteen välillä.
Säätilastojen mukaan keskimääräiset yölämpötilat ovat tähän aikaan vuodesta eteläisessä Suomessa 2–6 astetta ja maan keskiosassa enimmäkseen 0–4 astetta. Perjantain vastainen yö on siis huomattavasti ajankohdan keskimääräisiä yölämpötiloja lämpimämpi. Päivän ylimmät lämpötilat puolestaan ovat tilastojen mukaan tähän aikaan vuodesta tyypillisesti etelän 8–12 asteesta Lapin 2–6 asteeseen.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Perjantaina päivällä 10 asteen lämpötiloja voi olla Etelä-Lappia myöten. Iltaan mennessä tuuli heikkenee koko maassa. Enimmät sateet väistyvät itään ja pohjoiseen. Sadekuuroja tulee vielä kuitenkin monin paikoin niin etelässä kuin pohjoisessakin.
Osassa maata sadetta tulee uudesta matalapaineesta ennusteen mukaan jälleen useampi kymmenen millimetriä. Lämpenevän sään takia pohjoisessakin suurin osa sateesta on vettä.
– Torstain ja perjantain yhteenlaskettu sademäärä on suuressa osassa maata 15 millimetristä Käsivarren Lapin jopa paikoin lähes 40 millimetriin. Kilpisjärvellä lunta voi sataa 15–25 senttimetriä, mikäli sade pysyy siellä lumena. Vähiten sateita osuu etelään ja itään, missä sademäärä on muutamasta millimetristä noin 10 millimetriin, Joonas Koskela kertoo.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan runsaat sateet ovat nostaneet rannikkoalueiden jokien vedenpintoja paikoin keskimääräisen tulvahuipun tasolle. Länsirannikolla sateisimmilla alueilla vedenpintojen ennustetaan nousevan perjantaina keskimääräisen vuotuisen tulvahuipun tasolle. Etelärannikolla useimpien jokien vedenpinnat ovat vielä nousussa ja tulvahuiput ajoittuvat perjantaille. Suomen ympäristökeskus toteaa, että taajamissa runsaat sateet voivat aiheuttaa yllättäviä vahinkoja varsinkin, jos osa viemäreistä tukkeutuu lehdistä.
Viikonloppuna rauhallisempaa säätä
Viikonlopuksi myrsky on ennusteiden mukaan ohi.
Lauantain vastaisena yönä pakkasta voi olla Käsivarren seudulla paikoin yli 10 astetta.
– Viikonloppuna sää on heikkotuulisempaa ja vähäsateisempaa. Lauantaina maan länsi- ja eteläosassa voi paikoin tulla sadekuuroja. Muuten on poutaista ja monin paikoin voi olla myös aurinkoista, Joonas Koskela sanoo.
Päivälämpötila on lauantaina maan eteläosassa 10 asteen vaiheilla, maan keskiosassa 6–9 astetta ja pohjoisessa 0 ja 7 asteen välillä, paitsi Käsivarressa, missä lämpötila on 0–5 pakkasastetta.
Sunnuntaina pilvisyys lisääntyy.
– Yksittäisiä sadekuuroja voi tulla paikoin idässä. Etelänpuoleinen tuuli voimistuu jälleen hieman, mutta on lähinnä kohtalaista. Päivälämpötiloissa ei tapahdu kovin suuria muutoksia, Käsivarren Lapissa lämpenee ja lähinnä Kilpisjärvellä ollaan enää nollan vaiheilla, Joonas Koskela sanoo.
Ensi viikolla vaihtelevaa – öisiä pakkasia voi olla välillä etelässä asti
Ensi viikolle ennusteissa näkyy nyt vaihtelevaa säätä.
– Viikon aluksi voidaan saada jälleen sateita suuressa osassa maata. Sen jälkeen Suomeen saattaa vahvistua hetkeksi korkeapaineen selänne. Viikon loppupuolella sää saattaa jälleen muuttua selvästi tuulisemmaksi ja sateisemmaksi. Selkeämpinä ja heikkotuulisempina hetkinä on koko maassa taas kylmempää niin, että öisin voi olla pakkasta paikoin etelässäkin. Loppuviikolla hyvin lauhat ilmavirtaukset ovat jälleen tämän hetken ennusteen mukaan mahdollisia, Joonas Koskela toteaa.
Lue seuraavaksi: Tältä näyttää marras–tammikuun jakso – katso loppusyksyn ja alkutalven pitkä ennuste!
Päivitetty 10.10.2024 klo 17.27