Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Syyslämpö ei hellitä: Yli 10 astetta paikoin pohjoisessa asti
Uutiset |

Syyslämpö ei hellitä: Yli 10 astetta paikoin pohjoisessa asti

Aamurusko sateen edellä.
Sää on tuulista ja ajoittain pilvistä. Kuva: Raija Seppänen, Oulujärvi, Vaala, 6.10.2024

Lokakuun viimeisen täyden viikon yleiskuva on lauha ja tuulinen koko maassa. Lapissa osa viikon sateista voi tulla lumena, mutta muualla maassa sataa näillä näkymin vettä.

Koululaisten toinenkin syyslomaviikko kuluu Suomessa lauhassa lounaisvirtauksessa. Koko maassa on selvästi ajankohdan tavanomaista säätä lämpimämpää.

Kuukauden loppupuolen lämpötilat ovat nyt kaukana viime vuoden kylmyydestä. Silloin tähän mennessä jo maan keskiosassa asti oli monin paikoin alkanut terminen talvi eli vuorokauden keskilämpötila laskenut nollan alapuolelle. Vuonna 2023 lokakuun 20. päivä Lapissa oli laajalti lumipeite, lähes koko maassa oli yöllä pakkasta ja päivän ylin lämpötila oli Utsjoen Kevojärvellä mitattu +5,3 astetta.

Vaihtelevaa säätä

Maanantaina tuuli voimistuu ja kääntyy puhaltamaan lounaasta. Puuskat ovat kovia maan länsiosan lisäksi paikoin etelässä ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa, ja länsirannikolla myrskypuuskatkin ovat mahdollisia. 

Vesisadealue liikkuu maanantain aikana maan länsi- ja pohjoisosan yli koilliseen. Runsaimmat sateet painottuvat Meri-Lappiin, jossa vuorokauden aikana voi kertyä jopa yli 15 mm vettä. Paikoin heikompia sateita tulee maan etelä- ja itäosassa asti. 

Lämpötila on päivällä suuressa osassa maata 8–14 astetta. Lämpimintä on lounaassa, kun taas Pohjois-Lapissa vaihtelee 4 ja 9 asteen välillä.

Tuulisessa säässä lämpötila ei yöllä paljon laske: lähes koko maassa pysytellään tiistain vastaisena yönä 5–10 asteessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tiistai on laajalti aurinkoinen ja poutainen päivä, Lapin pohjoisosassa voi kuitenkin sadella paikoin vettä. Lännen ja lounaan välinen tuuli on kohtalaista ja puuskaista.

Päivälämpötila laskee hieman. Maan etelä- ja keskiosassa on 9–13 astetta, pohjoisessa 7–10 astetta ja Pohjois-Lapissa 3–8 astetta. Yöllä Keski- ja Pohjois-Lapissa on paikoin heikkoa pakkasta, mutta yleisemmin Suomessa on 3–8 astetta nollan yläpuolella.

Keskiviikkona pilvisyys vaihtelee. Kuurosadealue kulkee maan yli itään, ja sen jäljessä viileämpää ilmaa leviää Suomeen. Viimeisimpien ennusteiden mukaan poutaisinta on maan eteläosassa ja Lapissa, mutta osa Lapin paikallisista sateista voi tulla lumena. Tuuli on sisämaassa enimmäkseen kohtalaista ja puuskaista.

Lämpötila on päivällä maan etelä- ja keskiosassa 7–12 astetta. Pohjoisessa vaihtelee Pohjois-Pohjanmaan länsiosan 7–10 asteesta Pohjois-Lapin 0–4 asteeseen.

Sääennuste iltapäiville 21.-23. lokakuuta.
Sääennuste iltapäiville 21.–23. lokakuuta.

Torstain vastaisena yönä lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 3–8 astetta. Oulun korkeudella on 0–5 astetta ja Lapissa monin paikoin nollassa tai vähän pakkasen puolella.

Syksyisen lämmin sää ei hellitä

Loppuviikolla tuuli on vähän heikompaa ja puhaltaa edelleen etelän ja lännen väliltä. Lounaasta virtaa torstaina ja perjantaina lämmintä ilmaa Suomeen. 

Pilvisyydessä on sekä alueellista että päivien välistä vaihtelua. Torstaina ja perjantaina paikalliset vesisateet painottuvat näillä näkymin Lappiin, mutta viikonloppuna sateita voi tulla hetkittäin myös muualla maassa. 

Lämpötila ei paljon vaihtele loppuviikon aikana. Maan etelä- ja keskiosassa on päivisin enimmäkseen 7–13 astetta ja maan pohjoisosassa 3–9 astetta. Öisin on yleisesti 3–10 astetta, Lapissa voi paikoin olla heikkoa pakkasta.

Lue seuraavaksi: Suunnitelmissa ruskamatka? – Lue meteorologin vinkit reissusään selvittämiseen!

Anna Latvala
meteorologi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso yli sadan paikkakunnan lähipäivien sääennuste!

Päivitetty 20.10.2024 klo 17.42

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat