Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tuore kuukausiennuste: Vuoden toistaiseksi lämpimin viikko tulossa –…
Kuukausiennuste |

Tuore kuukausiennuste: Vuoden toistaiseksi lämpimin viikko tulossa – ”Sää jatkuu nyt selvästi keväisenä”

Kumpupilviä jääpeitteen yllä.
Edessä on kevään tuntua. Arkistokuva: Maarit Siitonen, Muurame

Uuden kuukausiennusteen mukaan maaliskuu etenee Suomessa keskimääräistä lämpimämpänä.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 10. maaliskuuta julkaiseman kuukausiennusteen perusteella talven pahin terä alkaa olla taittunut.

– Sää jatkuu nyt selvästi keväisenä. Lämpötila sahaa pakkasesta plusasteisiin ja mahdollisesti terminen kevätkin kolkuttelee jo, varsinkin maan etelä- ja länsiosaa, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Sää lämpenee jo viikonloppuna

Viikonloppuna 12.–13. maaliskuuta sää on lämpenemässä. Aurinkoa nähdään laajalti.

– Lämpötila kohoaa lauantaina päivällä enimmäkseen 0–9 asteeseen. Lämpimimmät alueet ovat maan etelä- ja länsiosa sekä mahdollisesti Länsi-Lappi. Aamulla Lapissa sekä ehkä Koillismaalla voi tulla hyvin paikallisia lumisateita tai jopa jäätäviä vesisateita, mutta määrät jäävät vähäisiksi. Pääasiassa päivä on poutainen, Anna Latvala ennustaa.

Aurinkoinen maaliskuun aamupäivä Vaasassa.
Aurinko lämmittää jo maaliskuisia päiviä. Kuva: Christian Nylund, Vaasa, 2.3.2022

Sunnuntain vastaisena yönä pakkasta on 0–10 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Sunnuntaina päivällä pilvisyys on vaihtelevampaa, mutta edelleen on enimmäkseen aurinkoinen poutapäivä. Lämpötila on samankaltainen kuin lauantaina Oulun eteläpuolisessa Suomessa, mutta Lapin länsiosassa viilenee vähän, paikoin lämpötila voi jäädä päivälläkin asteen tai pari pakkaselle.

Lue myös: Siitepölykausi on alkamassa toden teolla – ”Ilmastonmuutoksella lienee vaikutusta kukinnan aikaistumiseen ja voimistumiseen”

Korkeapainetta, aurinkoa ja kevättä ilmassa

Kuukausiennusteen mukaan säätilanne jakautuu lähiviikkoina kahteen osaan. Alkuun Suomen säätä hallitsee korkeapaine.

– Ensin edessä on pari kuivaa, lämmintä ja keväisen tuntuista viikkoa. Ilmaa virtaa Suomeen enimmäkseen etelän ja lännen väliltä, ja lämpötila kohoaa hiljalleen. Monin paikoin aurinkoinen sää ja päivällä plusasteiden puolelle nouseva lämpötila saavat lumen hupenemaan. Lunta on tosin sen verran paljon, etteivät hiihtoladut ihan heti katoa, Anna Latvala sanoo.

Kahden viikon jälkeen edessä voi olla muutosta. Aivan maaliskuun lopulla korkeapaine saattaa jo väistyä.

– Siinä vaiheessa sää voi muuttua vähitellen sateisempaan suuntaan. Kylmältä ei kuitenkaan näytä silloinkaan. Tämän neljän viikon kuukausiennusteen loppuun mennessä pysyvä lumi on jo lähtenyt tyypillisenä vuotena osasta etelää ja länttä, Anna Latvala sanoo.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 10.3.2022)
ViikkoEnnusteEnnustettavuus
14.–20.3.Suomen etelä- ja keskiosassa viikko on 2–4 astetta tavanomaista lämpimämpi, maan pohjoisosassa 3–5 astetta tavanomaista lämpimämpi. Sademäärä on keskimääräistä pienempi.Hyvä
21.–27.3.Viikko on Suomessa 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpi. Sademäärä on tavanomainen tai sitä pienempi.Kohtalainen
28.3.–3.4.Viikon keskilämpötila on ajankohdalle tavanomainen tai vähän keskimääräistä korkeampi. Sademäärä on tavanomainen tai hieman tavanomaista suurempi.Heikko
4.–10.4.Viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista tai vähän tavanomaista korkeampi. Sää on mahdollisesti keskimääräistä sateisempaa.Heikko

Maaliskuun 14. päivä alkava viikko: Suomessa 2–5 astetta keskimääräistä lämpimämpää

Maaliskuun 14. päivä alkavalla viikolla laaja korkeapaine hallitsee Euroopan säätä ja yltää Suomeen asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kuukausiennusteen mukaan viikon keskilämpötila on Suomessa maan etelä- ja keskiosassa 2–4 astetta tavanomaista korkeampi, pohjoisessa 3–5 astetta tavanomaista korkeampi.

– Tulossa on vuoden toistaiseksi lämpimin viikko. Lämpötila on päivisin laajalti 0–9 plusastetta, Lapissa sekä Koillismaalla ollaan paikasta riippuen muutaman asteen nollan molemmin puolin. Loppuviikolla lämpötila voi nousta taas koko maan pohjoisosassakin plussan puolelle. Öisin on edelleen vähän pakkasta, Anna Latvala kertoo.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Maaliskuun 14. päivä alkavan viikon sademäärä on kuukausiennusteen mukaan Suomessa tavanomaista maaliskuun puoliväliä pienempi.

– Sadealueita kulkee Norjan pohjoisosan kautta, joten myöhemmin tarkentuu vielä, yltävätkö sateet jonakin päivänä Suomeenkin. Enimmäkseen on kuitenkin poutaa, Anna Latvala kertoo.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat maaliskuun puolivälissä aivan lounaisimmassa Suomessa 2–4 plusastetta, laajalti maan etelä- ja keskiosassa −2…+2 astetta ja pohjoisessa −6…+2 astetta.

Lue myös: On hanget korkeat, nietokset – miten lumitilanne vertautuu viime vuosiin?

Pysyvän lumipeitteen lähtö tilastoissa 1991-2020
Pysyvän lumipeitteen keskimääräinen lähtöaika tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Muualla Euroopassa tavanomaista lämpimämmän sään alue ulottuu 14. maaliskuuta alkavalla viikolla Ranskasta Skandinaviaan ja Suomeen, Euroopan kaakkoisosassa sen sijaan on keskimääräistä kylmempää.

Viikko on Euroopassa laajalti tavanomaista kuivempi. Keskimääräistä sateisempaa on vain Espanjassa, Islannissa ja paikoin Norjassa ja Portugalissa.

Maaliskuun 21. päivä alkava viikko: Edelleen tavanomaista lämpimämpää ja korkeapaineen vaikutusta

Kuukausiennusteen mukaan 21. maaliskuuta alkavan viikon keskilämpötila on Suomessa 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpi. Viikon sademäärä on Suomessa tavanomainen tai tavanomaista pienempi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Korkeapaine vaikuttaa yhä Suomen säähän. Aurinkoisia ja poutaisia päiviä on siis todennäköisesti edelleen, Anna Latvala toteaa.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Euroopan länsi- ja pohjoisosassa on kuukausiennusteen perusteella ajankohdan tavanomaisia lukemia lämpimämpää 21. maaliskuuta alkavalla viikolla. Euroopan kaakkoisosassakin kylmä alkaa hellittää.

Sateiden osalta tilanne on samantyyppinen kuin edeltävällä viikolla: Euroopassa on laajalti tavanomaista vähäsateisempaa, mutta Espanjassa, Islannissa sekä paikoin Norjassa ja Portugalissa sademäärät ovat tavanomaista suurempia.

Lue myös: Suomen sää maaliskuussa tilastojen mukaan

Maaliskuun 28. päivä ja huhtikuun 4. päivä alkavat viikot: Miltä näyttää jatko?

Maaliskuun 28. päivä alkava viikko on kuukausiennusteen mukaan Suomessa lämpötiloiltaan keskimääräinen tai hieman keskimääräistä lämpimämpi.

– Korkeapaine antaa kuitenkin jo periksi ja väistyy tämän kuukausiennusteen mukaan etelämmäksi. Pohjois-Atlantin matalapaineet pääsevät paremmin Pohjois-Eurooppaan ja Suomeenkin. Viikon sademäärä on Suomessa jo tavanomainen tai ehkä vähän tavanomaista suurempi, Anna Latvala sanoo.

Keväistä matkantekoa Oulujärven yli Alasalmen lossilla.
Kuva: Pertti Karjalainen, Oulujärvi, 4.3.2022

Huhtikuun 4. päivä alkavalla viikolla viikon keskilämpötila on kuukausiennusteen perusteella Suomessa ajankohdalle tavanomainen tai hieman tavanomaista korkeampi. Sademäärä on mahdollisesti tavanomaista suurempi.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan terminen kevät alkaa Suomessa maan eteläosassa ja osassa länttä keskimäärin maaliskuun lopussa, maan keskiosassa laajalti huhtikuun alkupuoliskolla ja Lapissa laajalti huhtikuun loppupuoliskolla. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi nollan asteen yläpuolella.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Uusi pitkän ajan sääennuste huhti–kesäkuulle julki: Tältä näyttää kevään ja alkukesän tilanne!

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Karita Kontula-Sokka

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat