Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Syksyn alkaminen voi paikoin viivästyä jopa kuukaudella: "En ole koskaan…
Blogi |

Syksyn alkaminen voi paikoin viivästyä jopa kuukaudella: "En ole koskaan nähnyt näin hurjia tilastoja"

Aamun usvaa
Syyskuu on ollut Suomessa ennätyksellisen helteinen ja erittäin lämmin. Käänne syksyisempään on jo näköpiirissä, mutta termisen syksyn alkaminen on vielä epävarmaa. Kuva: Juhani Peltonen, Littoistenjärvi, 16.9.2024

Kuluva syyskuu tulee jäämään säätilastoihin ennätyksellisenä kuukautena olipa loppukuun sää minkälainen tahansa. Hellepäiviä on kirjattu tilastoihin peräti kahdeksan kappaletta, eli vanha ennätys vuodelta 1968, viisi hellepäivää, ylittyi kirkkaasti. Kesän 2024 hellesaldoksi kirjataan todennäköisesti 71 päivää, joka tämäkin on uusi ennätys. Syyskuun alkupuolisko on ollut Suomessa erittäin lämmin: joillakin havaintoasemilla on ollut lämpimämpää kuin normaalisti heinäkuussa. Epätavallisen "lämpöaallon" vuoksi terminen syksy on osassa maata pahasti myöhässä.

Tehdäänpä heti alkuun säätermit tutuiksi. Helteellä tai hellepäivällä tarkoitetaan Suomessa tilannetta, jossa vuorokauden ylin lämpötila kohoaa ainakin 25,1 asteeseen vähintään yhdellä virallisella säähavaintoasemalla. Termisellä syksyllä puolestaan tarkoitetaan sitä, että vuorokauden keskilämpötila laskee kesän jälkeen pysyväisluonteisesti 10 asteen alapuolelle pysyen kuitenkin nollan asteen yläpuolella.

Tutustu myös näihin:

Kesäkautena 2024 näitä 25 asteen ylityksiä on kirjattu peräti 71 päivänä, mikä on vuodesta 1961 alkavan digitoidun mittaushistoriamme korkein lukema. Syyskuussa helleraja on ylittynyt kahdeksana päivänä, mikä tämäkin on uusi ennätys. Yksittäisistä havaintoasemista eniten hellettä on mitattu Rauman Pyynpään asemalla, missä syyskuisia hellepäiviä on ropissut laariin viisi kappaletta.

"En ole koskaan nähnyt näin hurjia syyskuisia tilastoja, joiden mukaan syyskuun alkupuolisko on paikoitellen ollut lämpimämpi kuin tyypillinen heinäkuu."

Tällä hetkellä näyttää siltä, että kuluvan kesäkauden helteet olivat tässä, eli enempää ei ennen seuraavaa kesää irtoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kuluvan syyskuun (1.–17.9.2024) helteisimmät mittausasemat
MittausasemaHellepäiviä (kpl)
Rauma Pyynpää5
Ilomantsi Mekrijärvi4
Savonlinna lentoasema4
Savonlinna Punkaharju Laukansaari4
Lieksa Lampela4
Lappeenranta Konnunsuo4
Mikkeli lentoasema4
Parikkala Koitsanlahti4
Salo Kärkkä4
Tohmajärvi Kemie4
Kokemäki Tulkkila4
Turku lentoasema4
Puumala kirkonkylä3
Varkaus Kosulanniemi3

Hurjia keskilämpötiloja: Syyskuun ensimmäinen puolisko on ollut paikoin lämpimämpi kuin normaali heinäkuu

Syyskuun ensimmäisen 16 vuorokauden keskilämpötilat ovat Suomessa erikoista katsottavaa. En ole koskaan nähnyt näin hurjia syyskuisia tilastoja, joiden mukaan syyskuun alkupuolisko on paikoitellen ollut lämpimämpi kuin tavanomainen heinäkuu.

Ajanjakson 1.–16.9.2024 korkein keskilämpötila, 19,1 astetta, on mitattu Kotkan Haapasaaren mittausasemalla. Yli 18 asteen keskilämpötiloihin on ylletty myös Kotkan Rankissa, Loviisan Orrengrundissa, Liperin Tuiskavanluodossa, Rantasalmen Rukkasluodossa ja Lappeenrannan Hiekkapakassa. Heinäkuun normaali keskilämpötila vaihtelee maan etelä- ja keskiosassa 16 ja 18 asteen välillä. Syyskuussa vuorokauden keskilämpötila on normaalisti 9–12 astetta.

Korkeimmat keskilämpötilat ajanjaksolla 1.–16.9.2024
MittausasemaKeskilämpötila (°C)
Kotka Haapasaari19,1
Kotka Rankki18,5
Loviisa Orrengrund18,4
Liperi Tuiskavanluoto18,2
Rantasalmi Rukkasluoto18,2
Lappeenranta Hiekkapakka18,1
Porvoo Kalbådagrund18
Porvoo Emäsalo17,8
Helsingin Majakka17,7
Sipoo Itätoukki17,7

Syyskuun alkupuoliskon ennätyksellisen lämmön taustalla vaikuttaa pitkään kestänyt suotuisa sääasetelma, jossa Venäjällä sijainneen korkeapaineen länsipuolitse maahamme on vyörynyt hyvin lämmintä ilmamassaa Mustanmeren ympäristöstä. Kohtalainen tuuli on pitänyt huolen siitä, että aamun sumupilvet ovat hälvenneet ja aurinko on päässyt lämmittämään. Tuulen ja erittäin lämpimän Itämeren vuoksi myös yölämpötilat ovat pysyneet erittäin korkeina.

Vielä keskiviikkona suuri osa Pohjois-Euroopasta on suihkuvirtauksen lämpimämmällä puolella, mutta vähitellen kylmää ilmaa alkaa valua Jäämereltä etelämmäs.
Syyskuun alussa Suomi on pysynyt ilmamassoja jakavan suihkuvirtauksen lämpimämmällä, kesäisellä puolella. Vielä keskiviikkona suuri osa Pohjois-Euroopasta on suihkuvirtauksen lämpimämmällä puolella, mutta vähitellen kylmää ilmaa alkaa valua Jäämereltä etelämmäs.

Mikä on ilmastonmuutoksen rooli?

Syyskuista helle-ennätystä ei olisi syntynyt ilman modernin ilmastonmuutoksen vaikutusta. Vastaavia pitkäkestoisia lämpimiä sääasetelmia on toki menneinäkin vuosikymmeninä nähty Pohjois-Euroopassa tähän vuodenaikaan, mutta ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät ennen kaikkea siten, että vuorokauden keskilämpötilat ja maksimilämpötilat pääsevät kipuamaan aiempaa korkeammalle.

Jos ilmastonmuutos ei vaikuttaisi taustalla, helleraja ei olisi ylittynyt peräti kahdeksana syyskuisena päivänä. Ilmastonmuutos madaltaa hellerajan ylittymisen kynnystä, mikä on jo näkynyt meillä lukuisina hellepäiväennätyksinä 2000-luvulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Syyskuun hellepäivät ja korkeimmat lämpötilat tänä vuonna
PäivämääräKorkein lämpötila Suomessa (°C)Mittausasema
3.9.26,1Tohmajärvi Kemie
4.9.27,5Virolahti Koivuniemi, Kouvola Anjala
5.9.28,0Turku lentoasema, Kaarina Yltöinen
6.9.27,0Mikkeli lentoasema
7.9.25,9Salo Kärkkä
8.9.25,3Kokemäki Tulkkila, Rauma Pyynpää
9.9.25,1Rauma Pyynpää
10.9.25,4Lappeenranta Konnunsuo

Suomen kesät ovat lämmenneet arviolta noin reilulla asteella 1800-luvun puolivälistä tarkasteltuna. Loppukesät ovat lämmenneet hieman vähemmän. Arvioin, että ilman ilmastonmuutoksen vaikutusta helleraja olisi kuluvan syyskuun aikana kahdeksan päivän sijasta ylitetty vain 4–5 päivänä. Sääasetelma helteille oli uniikki, mutta ilmastonmuutoksen vaikutus saattoi jopa tuplata hellepäivien määrän.

Intiaanikesällä tarkoitetaan kesäsäiden paluuta termisen syksyn jo alettua.
Syyskuisten helteiden todennäköisyys kasvaa kuluvana vuosisatana Suomessa. Mittaushistoriamme myöhäisin hellepäivä on havaittu 17. syyskuuta vuonna 1947. Silloin Tampereella ja Seinäjoella oli 25,2 astetta. Todennäköisesti tulevaisuudessa tämäkin ennätys menee uusiksi, kun hellettä voidaan mitata yhä myöhemmässä vaiheessa syyskuuta.

Terminen syksy on jo pahasti myöhässä

Terminen syksy katsotaan alkaneeksi, kun vuorokauden keskilämpötila tippuu pysyväisluonteisesti 0 ja +10 asteen välille. Säätilastojen mukaan näin käy valtaosassa Lappia jo elokuun aikana ja muualla maassa asteittain syyskuun aikana. Etelä- ja lounaisrannikolla sekä lounaissaaristossa terminen syksy starttaa tilastoissa vasta syyskuun loppupuolella.

Aikaisimmillaan terminen syksy on alkanut osassa Lappia jo elokuun alussa, kun taas myöhäisimmillään sen alkaminen on venynyt etelärannikolla lokakuun puoliväliin. Vuosien välinen vaihtelu on siis suurta. Lapissa terminen syksy on myöhäisimmillään alkanut 22. syyskuuta vuonna 2001, ja voi olla, että tänä vuonna syksyn alkaminen venyy pohjoisessa yhtä pitkälle, ellei sitten pidemmälle.

Tämänhetkisen tiedon mukaan termisen syksyn alkamisen ehto ei ole vielä täyttynyt Suomessa, vaikka syyskuun ensimmäisen 16 vuorokauden keskilämpötila onkin jo Muoniossa ja Kilpisjärvellä laskenut alle 10 asteen. Onkin siis mahdollista, että Tunturi-Lapissa ollaan jo tällä hetkellä termisen syksyn kynnyksellä, mutta muualla maassa eletään yhä termistä kesää, eli vuorokauden keskilämpötila on pysynyt yli 10 asteessa.

Termisen kesän pitkittyminen syyskuun puolivälin yli tietää sitä, että osassa Lappia syksy on jo kuukauden myöhässä.

Termisen syksyn keskimääräinen alkamisaika tilastoissa 1991–2020.
Termisen syksyn keskimääräinen alkamisaika tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Milloin syksy alkaa?

Syyskuu on edennyt jo puolivälinsä yli, ja tyypillisesti terminen kesä olisi tähän mennessä vaihtunut syksyksi jo laajalti maan keski- ja pohjoisosassa. Sää on viilenemässä loppuviikolla siten, että vuorokauden keskilämpötila laskee suuressa osassa maata alle 10 asteen, mutta vielä on epävarmaa, jääkö tämä vain tilapäiseksi kylmenemiseksi. Viikonloppuna Lapissa mitataan yöpakkasia ja lumisadekin on mahdollista. Helteille voidaan kyllä jo heittää hyvästit – seuraavaa 25 asteen rajan ylittymistä saadaan todennäköisesti odotella ainakin 7–8 kuukautta.

Viikonlopun aikana syksyisempää, kylmempää ilmaa leviää jo maan eteläosaan saakka. Lämmin ilma joutuu vetäytymään Suomen eteläpuolelle. Viileneminen voi kuitenkin jäädä tilapäiseksi, joten termisen syksyn alkamisen ehdot eivät näillä näkymin toteudu ainakaan maan etelä- ja keskiosassa.
Viikonlopun aikana syksyisempää, kylmempää ilmaa leviää jo maan eteläosaan saakka. Lämmin ilma joutuu vetäytymään Suomen eteläpuolelle. Viileneminen voi kuitenkin jäädä tilapäiseksi, joten termisen syksyn alkamisen ehdot eivät näillä näkymin toteudu ainakaan maan etelä- ja keskiosassa.

Ensi viikon säähän liittyy vielä monta kysymysmerkkiä, mutta on mahdollista, että kolea ja syksyinen asetelma purkautuu ja Suomeen virtaakin jälleen lämpimämpää ilmaa lounaasta. Vaikka helteet ovatkin jo suurella todennäköisyydellä ohi, kesäisistä 20 asteen lämpötiloista ei voi vielä sanoa samaa.

Lämpimän ilmamassan paluu tietäisi termisen syksyn lykkääntymistä entisestään. Mikäli sää uudestaan lämpenee 23. syyskuuta alkavalla viikolla, eikä terminen syksy vielä pääse Lapissa alkamaan, puhuttaisiin jälleen uudesta sääennätyksestä. 

Kuvaaja suursäätilojen todennäköisyydestä
ECMWF:n pitkässä ennusteessa on merkkejä matalapainetoiminnan voimistumisesta Pohjois-Atlantilla 23. syyskuuta alkavalla viikolla, mikä voisi toteutuessaan puskea lounaasta lämmintä ilmaa kohti Suomea. Sinisen palkin (NAO+) vahvistuminen ennusteessa antaa tälle skenaariolle vihreää valoa, vaikka epävarmuuksiakin toki on.

Markus Mäntykannas
meteorologi

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat