Kaakkois-Euroopassa on jälleen tukalan kuumaa – trooppisia öitä, päivällä paikoin yli 40 astetta
Euroopan kaakkoisosassa on jälleen uusi helleaalto. Lämpötila kohoaa laajalla alueella 34–38 asteeseen, paikallisesti jopa yli 40 asteeseen. Öisinkin on paikoin yli 20 astetta.
Alkukesä paahtoi Kaakkois-Eurooppaa ja Italian eteläosaa: alustavien tietojen mukaan kesäkuu oli Kreikassa kuumin ainakin vuodesta 1960 asti. Tukalan kuuma sää ulottui välillä myös Espanjaan asti, ja heinäkuu jatkaa nyt samaan malliin.
Ilmiön takana on tuttuun tapaan korkeapaineen ja lämpimän ilman yhdistelmä. Pohjois-Afrikka on sen verran lähellä, että välillä ilmavirtausten mukana hyvin lämmintä ilmamassaa pääsee läikähtämään myös Euroopan puolelle. Korkeapaineen alla aurinkoisessa ja kuivassa säässä lämpötila hivuttautuu yhä ylemmäksi, jos tilanne jatkuu päivästä toiseen.
Rippeet tästä kuumasta säästä leviävät Keski-Eurooppaan asti, ja torstainen matalapaine kiskoo lämmintä ilmaa myös Suomen puolelle. Viikon aikana Saksassa, Puolassa ja Liettuassa lämpötila käväisee paikoin yli 30 asteessa ja Suomessakin paikallisesti 25–27 asteessa.
Kaakossa lämpötilat ovat kuitenkin aivan toista luokkaa. Jälleen kerran laajalla alueella Italiasta aina Unkariin ja Etelä-Ukrainaan asti lämpötila menee päivisin 34–38 asteeseen ja paikallisesti jopa yli 40 asteeseen. Tällä viikolla 40 astetta tai enemmän on mahdollista etenkin Etelä-Italiassa, Kreikassa, Romaniassa, Unkarissa ja Serbiassa sekä Turkissa. Vuoristoisilla alueilla lämpö jää maltillisemmaksi.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Öisin lämpötila on kaikista kuumimmilla alueilla 20–26 asteessa. Trooppisen yön raja eli 20 astetta ylittyy siis selvästi. Välimeren keski- ja itäosassa pintavesi on alkukesän jäljiltä tavallista lämpimämpää ja vaihtelee Kreikan ympärillä sekä Adrianmerellä 25 asteen molemmin puolin, joten varsinkin rannikoilla yöt ovat tukalia.
Osassa Espanjaa on nyt aluksi 35–40 astetta, mutta viikonloppuna pahin paahde helpottaa hetkeksi.
Helle ei heti hellitä
Heinäkuun 15. päivä alkavalla viikolla kuumuus jatkuu kaakossa. Alkuviikosta 40 astetta tai sitä korkeammat lämpötilat ovat paikoin edelleen todennäköisiä, varsinkin Balkanilla, Italiassa ja Turkissa. Viikon edetessä korkeapaine kuitenkin saattaa väistyä.
Espanja liittyy jälleen tukalan kuumien maiden joukkoon. Paikoin valtion etelä- ja itäosassa lämpötila voi kohota viikon mittaan selvästi 40 asteen yläpuolelle.
Keski-Euroopan itäosassa ja monin paikoin Pohjois-Euroopassa sää on myös tavanomaista lämpimämpi, mutta jää kauas Välimeren ja Mustanmeren ympäristöstä. Suomessa 25 astetta voi kuitenkin ylittyä useina päivinä.
Lue seuraavaksi: Mitä vaaraa on liiasta kuumuudesta?
Päivitetty 10.7.2024 klo 16.06