Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Syksyisen lämmin sää leviää Suomeen: Lounaistuulta ja lauhoja öitä
Uutiset |

Syksyisen lämmin sää leviää Suomeen: Lounaistuulta ja lauhoja öitä

Syksyinen auringonlasku Pohjanlahdella.
Pilvisyys vaihtelee viikon aikana, joten aurinko vähintään näyttäytyy monin paikoin. Kuva: Matti Hietala, Mustasaari, 5.10.2024

Suomessa voimistuu keskiviikosta alkaen lauha lounaistuuli. Kylmät yöt vaihtuvat syksyiseen lämpöön, ja sateet tulevat enimmäkseen vetenä. 

Keski- ja Pohjois-Euroopassa korkeapaine on leviämässä Suomeen asti. Suomi jää sen reunamille, joten täysin poutaista ja selkeää sää ei viikon aikana ole, mutta lännestä alkaa virrata hyvin lämmintä ilmaa koko maahan. 

Kesällä vastaavassa tilanteessa lämpötila kohoaisi jopa helteen puolelle. Tähän aikaan vuodesta paikoin maan pohjoisosassa asti käväistään kymmenen asteen tienoilla ja yölämpötila nousee selvästi alkuviikkoon verrattuna.

Tuuli kääntyy

Tiistaina tuuli puhaltaa luoteesta ja sää hiljalleen selkenee luoteesta alkaen, ensin maan pohjois- ja länsiosassa ja illan kuluessa lopulta kaakossa asti. 

Myöhään illalla ja yön aikana maan etelä- ja keskiosaan leviää jälleen lännestä alkaen paikoin pilvilauttaa. Yö on vielä kolea: Pohjois-Suomessa lämpötila laskee laajalti 0–10 pakkasasteeseen ja Lapin luoteisosassa voi olla vähän kylmempääkin. Maan etelä- ja keskiosassa yölämpötila on enimmäkseen −2 ja +4 asteen välillä.

Keskiviikkona lämmin rintama pyyhkäisee maan yli itään ja tuuli kääntyy lounaaseen. Pohjoisessa sekä paikoin maan keskiosassa, varsinkin idässä, liikkuu hajanainen vesisadealue itään. Keski- ja Pohjois-Lapissa sade alkaa lumena tai Käsivarressa jopa jäätävänä sateena, joten ajokeli heikkenee hetkeksi. Sademäärät jäävät kuitenkin koko maassa melko pieniksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lämpötila on päivällä maan etelä- ja länsiosassa 7–12 astetta ja maan itäosassa 5–8 astetta. Pohjoisessa vaihtelee Perämeren ympäristön 5–9 asteesta Itä- ja Pohjois-Lapin 0–3 asteeseen.

Sääennuste iltapäiville 16.-18. lokakuuta.
Sääennuste iltapäiville 16.–18. lokakuuta.

Torstain vastaisena yönä heikkoa pakkasta on enää paikoin Lapissa. Yleisemmin yölämpötila on 1–5 astetta, Länsi- ja Etelä-Suomen rannikoilla tätäkin korkeampi.

Loppuviikolla tasaisen leutoa säätä

Torstaina, perjantaina ja viikonloppuna säässä ei tapahdu suurempia muutoksia. Yleiskuva on poutainen, paikoin sadekuuroja on kuitenkin liikkeellä maan keski- ja pohjoisosassa.

Aurinkoisinta loppuviikolla on etelässä. Maan keskiosassa päivien välillä on enemmän vaihtelua, pohjoisessa puolestaan pilvisyys on useimpina päivinä runsasta.

Lounaistuuli on enimmäkseen kohtalaista, rannikoilla navakkaa. 

Lämpötila kohoaa pari astetta jo torstaina, mutta perjantaina ja viikonloppuna maan etelä- ja keskiosassa on päivällä 8–14 astetta. Pohjois-Suomessa on laajalti 6–12 astetta ja Pohjois-Lapissa vaihtelee 5 asteen molemmin puolin.

Katso videolta, miten kylmä ilmamassa vaihtuu Suomessa syksyiseen lämpöön!

Öisin lämpötila pysyttelee 2–8 asteessa lähes koko maassa. Rannikoilla on paikoin vähän lämpimämpää, mutta jos Lapissa tuuli heikkenee hetkeksi ja pilvipeite rakoilee, lämpötila voi laskea siellä nollan vaiheille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Pitkän ajan tilastoissa tyypillinen päivän ylin lämpötila on tähän aikaan vuodesta etelän 6–10 asteesta Lapin 0–6 asteeseen ja öisin pohjoisessa heikot pakkaset ovat jo yleisiä. Loppuviikon yölämpötilat siis vastaavat pohjoisessa tavallista päivälämpötilaa.

Lue seuraavaksi: Uusi kuukausiennuste: Syksy etenee – näkyykö talvista säätä?

Anna Latvala
meteorologi

Katso yli sadan paikkakunnan lähipäivien sääennuste!

Päivitetty 15.10.2024 klo 14.59

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat