Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Uusi kuukausiennuste: Syksy etenee – näkyykö talvista säätä?
Kuukausiennuste |

Uusi kuukausiennuste: Syksy etenee – näkyykö talvista säätä?

Ruska on osassa Suomea juuri nyt värikkäimmillään.
Ruska on osassa Suomea juuri nyt värikkäimmillään. Kuva: Keijo Väänänen, Uusikaupunki, 13.10.2024

Uuden kuukausiennusteen mukaan sää on Suomessa tulevilla viikoilla tavanomaista lämpimämpää. Erityisen runsaita sateita ei ennusteen mukaan ole näköpiirissä.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut tuoreen kuukausiennusteen 13. lokakuuta.

Kuukausiennusteen mukaan tulevat viikot ovat koko maassa tavanomaista lämpimämpiä, ero keskiarvoon on suurin Lapissa. Tilastojen mukaan terminen talvi alkaa suuressa osassa Lappia lokakuun jälkipuoliskolla. Kuukausiennusteen perusteella on hyvinkin mahdollista, että tänä vuonna terminen talvi alkaa Lapissa myöhemmin kuin ilmastokaudella 1991–2020 keskimäärin. 

Termisen vuodenajan vaihtuminen osuu kuitenkin harvoin juuri keskiarvoiselle ajankohdalle – on tyypillistä, että termisen vuodenajan vaihtuminen osuu muutaman viikon aiemmalle tai myöhemmälle ajalle kuin keskiarvo.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 14.10.2024)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
14.–20.10. (Viikko 42)Tavanomaista lämpimämpi, maan eteläpuoliskolla vähäsateinen ja pohjoispuoliskolla sademäärältään tavanomainen.Hyvä

21.–27.10.

(Viikko 43)

Tavanomaista lämpimämpi, sademäärältään tavanomainen.
 
Kohtalainen

28.10.–3.11.

(Viikko 44)

Tavanomaista lämpimämpi, sateisiin ennuste ei enää ota kantaa.Heikko

4.–10.11.

(Viikko 45)

Tavanomaista lämpimämpi, sateisiin ennuste ei enää ota kantaa.Heikko

Vaikka syksy näyttää etenevän kuukausiennusteen mukaan viikkokeskiarvoiltaan tavanomaista lämpimämmässä säässä, Lapissa on kuitenkin ajankohdalle tyypilliseen tapaan odotettavissa, että lunta voi sataa ajoittain. Heikkotuulisina ja pilvettöminä öinä lämpötila voi käväistä pakkasella etelässä asti, vaikka yleisesti lämpötilat ovatkin vielä syksyisiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lokakuun 14. päivä alkanut viikko: Sää lämpenee viikon edetessä

Kuukausiennusteen mukaan 14. lokakuuta alkanut viikko on keskilämpötilaltaan koko maassa 2–4 astetta tavanomaista lämpimämpi. Ero keskiarvoon on suurin Pohjanmaalta maan pohjoisosaan. 

Päivittäisennusteen mukaan viikon alkupuoli on Suomessa tavanomaista viileämpi, mutta viikon edetessä sää lämpenee jonkin verran. Viileintä on tiistaina, jolloin maan etelä- ja keskiosassa on päivälläkin vain enimmäkseen 5–8 astetta, pohjoisessa -1…+5 astetta. Viikon edetessä maan etelä- ja keskiosassa lämpötila nousee 9–12 asteeseen ja pohjoisessa laajalla alueella 4–10 asteeseen.

Vertailukaudella 1991–2020 ajankohdan tavanomainen päivälämpötila oli aivan etelässä ja lounaassa 10 asteen tienoilla, Pohjois-Karjalasta Pohjois-Pohjanmaalle 6–8 astetta ja Pohjois-Lapissa enimmäkseen 0–2 astetta.

Pilvisyys vaihtelee pitkin viikkoa, pohjoisessa on pilvisintä. Maan eteläpuoliskolla viikko on alkanut pilvisenä, mutta viikon edetessä sää muuttuu aurinkoiseksi korkeapaineen selänteen vahvistuessa maan eteläpuoliskon ylle. Pilvisillä alueilla tulee melko vähäisiä sateita siellä täällä, laajoja sadealueita ei ole ennusteissa näkyvissä. 

Viikon sademäärä on kuukausiennusteen mukaan maan eteläpuoliskolla hieman tavanomaista vähäisempi, pohjoispuoliskolla sademäärältään ajankohdalle tavanomainen. Lapin sateiden on ennustettu tulevan enimmäkseen vetenä, Pohjois-Lapissa olomuoto voi ajoittain vaihdella.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Euroopassa on kuukausiennusteen mukaan tavanomaista lämpimämpää laajalla alueella, lähinnä itäisessä Euroopassa viikon keskilämpötila on lähempänä ajankohdalle tavanomaisia lukemia. Sateita tulee Länsi-Euroopassa hyvinkin runsaasti, mutta Euroopan itäisellä puoliskolla sateita tulee monin paikoin vähemmän kuin samaan aikaan vuodesta yleensä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Syy sateiden epätasaiseen jakautumiseen löytyy päivittäissääkartoilta – viikon kuluessa Euroopan itäisen puoliskon ylle voimistuu korkeapaine, joka pysäyttää Atlantilta tulevat sateet läntisen Euroopan ylle.

Lokakuun 21. päivä alkava viikko: Sateita tulee tavanomaista vähemmän

Lokakuun 21. päivä alkavalla viikolla Atlantilta saapuvat sadealueet pääsevät jälleen alkuviikolla vapaammin liikkumaan Suomeen. Sademäärät eivät kuitenkaan meillä ole tavanomaista runsaampia kuin Lapin pohjoispuoliskolla, ja päivittäisennusteissa näkyy viitteitä siihen, että viikon jälkipuolella Suomeen saattaisi jälleen vahvistua korkeapaine, joka estäisi sateiden kulkeutumisen meille. 

Myös lokakuun 21. päivä alkava viikko on koko maassa viikkokeskiarvoltaan ajankohdan keskiarvoa lämpimämpi.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Euroopassa viikko näyttäisi olevan pääosin tavanomaista lämpimämpi, ja sateita tulee enimmäkseen ajankohdalle tavanomainen määrä. Välimeren seudulla sademäärä voisi jäädä selvästikin ajankohdan keskiarvoa vähäisemmäksi.

Lokakuun 28. päivä alkava viikko: Tavanomaista lämpimämpi sää saattaa yhä jatkua Suomessa

Lokakuun 28. päivä alkavalla viikolla sää alkaa muuttua jo huonommin ennustettavaksi, mikä näkyy kuukausiennustekartan värien heikentymisenä. 

Näyttää kuitenkin siltä, että sää jatkuu meillä yhä viikkokeskilämpötilaltaan tavanomaista lämpimämpänä etenkin maan pohjoisosassa. Sateisiin ennuste ei enää Suomen alueella ota kantaa, mikä on merkki sään ennustettavuuden heikkenemisestä. 

Vaikka meillä Pohjois-Euroopassa sää jatkuu ennusteen mukaan tavanomaista lämpimämpänä, suuressa osassa Eurooppaa viikko on hitusen ajankohdan keskiarvoja viileämpi. Sateissa ei ole laaja-alaisia vahvoja poikkeamia ajankohdan keskiarvoon nähden. 

Marraskuun 4. päivä alkava viikko: Ennuste kallistuu yhä lämpimään päin

Sää näyttää kuukausiennusteen mukaan yhä jatkuvan Suomessa viikkokeskiarvoltaan tavanomaista lämpimämpänä. Signaali on kuitenkin niin heikko, että kartan väreissä se näkyy vain häivähdyksenä. Suomen sateisuuteen ennuste ei enää ota kantaa.

Muun Euroopan kartoilta värit ovat enimmäkseen jo kadonneet, mikä kertoo siitä, että osaennusteet, joista kuukausiennuste koostetaan, ovat niin erimielisiä tulevasta säästä, että sää ei ole niin pitkälle enää ennustettavissa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Tältä näyttää marras–tammikuun jakso – katso loppusyksyn ja alkutalven pitkä ennuste!

Joanna Rinne

Päivitetty 14.10.2024 klo 14.00

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat