Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste: Sama signaali lämpötiloissa pitkälle syyskuulle asti…
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste: Sama signaali lämpötiloissa pitkälle syyskuulle asti – sateissa alkuun kahtiajako

Elokuisen aamun väriloistoa Littoistenjärvellä.
Sää jatkuu vaihtelevana. Kuva: Juhani Peltonen, Littoistenjärvi, 18.8.2023

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu Suomessa hieman ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpänä neljän viikon ajan. Maan etelä- ja keskiosassa sateita tulee alkuun tavanomaista enemmän, pohjoisessa tavanomaista vähemmän. Eteläisen ja keskisen Euroopan lämpöaallon kovin kuumuus alkaa vähitellen hellittää.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 23. elokuuta.

– Tulevat viikot ovat kuukausiennusteen mukaan Suomessa viikkokeskilämpötiloiltaan tavanomaista lämpimämpiä. Sateita tulee 28. elokuuta alkavalla viikolla maan eteläpuoliskolla runsaasti ja maan pohjoispuoliskolla tavanomaista vähemmän. Syyskuun edetessä sää viilenee vähitellen koko maassa ja kesä kääntyy syksyä kohti. Kuukausiennusteen mukaan syksyn eteneminen saattaisi edetä tavanomaisen aikataulun mukaan tai hieman viivytellen, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Termisen syksyn katsotaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvämmin 10 asteen alapuolelle. Keskimäärin terminen syksy alkaa Lapin pohjoisosassa elokuun loppupuoliskolla, maan eteläosassa syyskuun loppupuoliskolla.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 23.8.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

28.8.–3.9.

(Viikko 35)

Viikon keskilämpötilat ovat tavanomaista lämpimämpiä. Maan etelä- ja keskiosassa sateita tulee keskimääräistä enemmän, maan pohjoispuoliskolla tavanomaista vähemmän.Hyvä

4.–10.9.

(Viikko 36)

Sää on keskimääräistä lämpimämpää. Sateita tulee ajankohdalle tavanomainen määrä.Kohtalainen

11.–17.9.

(Viikko 37)

Keskimääräistä lämpimämpi sää jatkuu. Sademäärät ovat ajankohdalle tavanomaisia tai sää alkaa muuttua huonommin ennustettavaksi.Heikko

18.–24.9.

(Viikko 38)

Sää on Suomessa hieman tavanomaista lämpimämpää ja sateisempaa.Heikko

Päivittäisennusteen mukaan sää jatkuu 21. elokuuta alkaneen viikon lopussa vaihtelevana Suomessa. Sateet ovat paikoin runsaita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Aurinko ja sadekuurot vuorottelevat. Sateissa on suuria paikallisia eroja. Suomen ennusteissa ei näy isoa kylmenemistä, mutta sen sijaan muualla Euroopassa lämpötilat laskevat monessa paikassa. Keski- ja Etelä-Euroopasta kuumimmat säät väistyvät tulevina päivinä ja sää viilenee vähitellen. Keski-Euroopassa on odotettavissa lähipäivinä rajuja ukkosia, Joanna Rinne ennustaa.

Eteläisessä ja keskisessä Euroopassa on ollut viime aikoina kuuman ilman aalto. Espanjassa, Ranskassa ja Portugalissa on paikoin mitattu jopa yli 40 asteen lukemia. Ranskassa on ollut runsasta salamointia jo torstaina.

Elokuun 28. päivä alkava viikko: Kuunvaihteen viikolla tavanomaista lämpimämpää Suomessa

Kuukausiennusteen mukaan viikon keskilämpötilat ovat Suomessa tavanomaista lämpimämpiä 28. elokuuta alkavalla viikolla.

Suomi jakaantuu kuukausiennusteen perusteella keskimääräistä sateisempaan maan etelä- ja keskiosaan ja vähäsateiseen pohjoiseen. Tulossa on vaihtelevaa pilvisyyttä ja ajoittaisia sateita.

– Torstaina 24. elokuuta tehdyn päivittäisennusteen mukaan viikon alussa Suomeen saapuu etelästä matalapaineen keskus ja siihen liittyvä laaja sadealue. Sadetta voi kertyä vuorokaudessa laajalla alueella 30–50 millimetriä. Sadealueen reitti on kuitenkin vielä epävarma. Alueet, joilla sateita tulee eniten, tarkentuvat viikonlopun aikana. Viikon puolivälissä sateiden jälkeen sää on poutaisempaa, mutta sen jälkeen Suomeen saattaa levitä etelästä uusia sateita, Joanna Rinne kertoo.

Lämpötilat vaihtelevat päivittäin, mutta etelässä pysytään pääosin 20 asteen tuntumassa ja maan keskiosassa 15 asteen molemmin puolin. Pohjoisessa Lapissa ollaan useina päivinä vain hieman 10 asteen yläpuolella. Sateissa lämpötilat jäävät alhaisemmiksi.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Muun Euroopan osalta kuukausiennuste näyttää tavanomaista lämpimämpää viikkoa Fennoskandiaan, Itä-Eurooppaan ja Islantiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Läntisessä Euroopassa puolestaan on ennusteen mukaan tavanomaista matalampia lämpötiloja. Sateita tulee suuressa osassa Eurooppaa selvästi ajankohdan keskiarvoja runsaammin.

Syyskuun 4. päivä alkava viikko: Edelleen keskimääräistä korkeampia lämpötiloja Suomeen

Sää jatkuu kuukausiennusteen mukaan 4. syyskuuta alkavalla viikolla Suomessa ja Fennoskandiassa sekä Itä-Euroopassa tavanomaista lämpimämpänä, muualla Euroopassa viikon keskilämpötila ei juuri poikkea tavanomaisesta.

– Sateita tulee meillä ajankohdalle tavanomaiseen tapaan, suuressa osassa Eurooppaa jonkin verran ajankohdan keskiarvoja runsaammin, Joanna Rinne sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Syyskuun 11. ja 18. päivä alkavat viikot: Mitä säässä tapahtuu syyskuun edetessä?

Syyskuun edetessä lämpötilajakauma näyttää kuukausiennusteen mukaan säilyvän Euroopassa melko samankaltaisena kuin syyskuun alkupuolellakin.

– Syyskuun 11. ja 18. päivä alkavat viikot ovat tämän ennusteen mukaan meillä Suomessa, Fennoskandiassa ja Itä-Euroopassa tavanomaista lämpimämpiä, mutta suuressa osassa muuta Eurooppaa keskilämpötilaltaan tavanomaisia, Joanna Rinne toteaa.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa syyskuun puolivälissä maan eteläosassa enimmäkseen 14–16 astetta, maan keskiosassa 12–16 astetta ja pohjoisessa laajalti 10–14 astetta, pohjoisessa Lapissa 8–12 astetta.

Sateet muuttuvat meteorologin mukaan jo heikommin ennustettavaksi.

– Suomen kartoilla signaalit ovat vähäisiä, mutta kallistuvat pikemmin sateiseen kuin vähäsateiseen päin, Joanna Rinne sanoo.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Tältä näyttää tulevan syksyn sää: Erityisen voimakas signaali Suomen Lapissa – ulkoilijoille ilouutisia

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 28.8.2023 klo 11.40

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat