Paikoin vielä jopa 12–14 astetta: ”Tällaisille lämpötiloille sanotaan ensi viikolla hyvästit” – tuleeko lunta pohjoisen lisäksi jo maan keskiosassakin?
Päivälämpötilat voivat kohota maan etelä- ja keskiosassa vielä tällä viikolla paikoin jopa 12–14 asteeseen, mutta ensi viikon ennusteissa näkyy käänne viileämpään säähän. Tällä viikolla lumi- ja räntäsateita tulee vain paikoin lähinnä pohjoisessa Lapissa, mutta ensi viikolla lumisateet ovat mahdollisia laajemminkin pohjoisessa Suomessa, mahdollisesti paikoin jopa maan keskiosassa. Maan keskiosan mahdollisten lumisateiden ennuste on kuitenkin vielä hyvin epävarma ja riippuu siitä, kuinka paljon sää kylmenee maan keskiosassa asti.
Lokakuu on edennyt viime aikoina lauhassa ja tavanomaista lämpimämmässä säässä. Tällä viikolla maan etelä- ja keskiosassa mittaillaan paikoin yli 10 asteen lukemia. Yölämpötilat ovat vastanneet suunnilleen ajankohdan tyypillisiä päivälämpötiloja.
Torstaina etelässä ja lännessä voi olla paikoin jopa 12–14 astetta.
– Tällaisille lämpötiloille sanotaan ensi viikolla hyvästit. Näyttää todennäköiseltä, että ensi viikolla ei päästä näin korkeisiin lukemiin, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.
Viime aikojen lauha sää on sulatellut Lappiin aiemmin sataneita lumia. Tällä viikolla sateet ovat lähes koko maassa vettä – osa sateista voi olla lunta ja räntää paikoin lähinnä pohjoisessa Lapissa, etenkin Käsivarren Lapissa.
Mikäli ensi viikolle ennustettu kylmeneminen toteutuu, lumisateiden alue on näillä näkymin laajenemassa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Suomen yli on ensi viikolla kulkemassa sadealueita, mutta niiden ajoitukset ja reitit tarkentuvat ennusteissa myöhemmin. Näyttää kuitenkin siltä, että vähintään pohjoisessa osa sateista tulee tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikolla lumena ja räntänä. Vielä on epävarmaa, purkautuuko pohjoisesta niin paljon kylmää ilmaa Suomeen, että lumisia sateita tulisi myös maan keskiosassa. Suurin osa maan keskiosan sateista tulee kuitenkin todennäköisesti vetenä, Anna Latvala sanoo.
Torstaina laajalti aurinkoa – korkeimmat lämpötilat jopa 10–14 astetta
Keskiviikkona sää on ollut tuulista maan etelä- ja keskiosassa. Etelässä ja lännessä puuskat voivat olla 14–18 m/s ja idässäkin paikoin 15 m/s. Myös Pohjois-Pohjanmaan rannikolla puuskat voivat olla kovia.
Sateet ovat kulkeneet keskiviikkona Suomen yli itään, Kilpisjärven suunnalla voi tulla keskiviikkona paikoin lumikuuroja.
Keskiviikkona illalla länteen Pohjanmaan seudulle saapuu jo seuraavia sateita.
– Torstain vastaisen yön aikana lännen, etelän ja kaakon yli kulkee hajanaisia vesisateita, paikoin idässäkin voi tulla vähäisiä sateita, Anna Latvala kertoo.
Yölämpötilat ovat Pohjois- ja Keski-Lapin 0–5 pakkasasteesta etelän 5–10 asteeseen. Nollan tienoilla voidaan olla Pohjois-Pohjanmaalla asti.
– Torstai on poutainen ja isossa osassa maata aurinkoinenkin päivä. Tuuli heikkenee. Etelä- ja Länsi-Suomessa päivälämpötilat ovat 9–14 astetta, Itä-Suomessa 7–12 astetta ja Pohjois-Suomessa enimmäkseen 1–9 astetta.
Torstai-iltana sadealue lähestyy Lappia. Sateita leviää Pohjois- ja Keski-Lappiin.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Sateet tulevat suurimmaksi osaksi vetenä. Sateen edellä isossa osassa pohjoista Suomea on perjantain vastaisena yönä pakkasta 0–5 astetta, kylmintä on itäisessä Lapissa. Pakkasta voi olla myös idässä Pohjois-Karjalassa. Muualla Suomessa yölämpötila on yleisesti 2–7 astetta.
Perjantaina harmaata – tuuli voimistuu jälleen
Perjantai on enimmäkseen harmaa ja pilvinen päivä. Aamulla voi tulla tihkusateita laajalla alueella, päivälläkin vielä paikoin. Lounastuuli puhaltaa.
– Puuskat voivat olla Lapissa kovia. Jäämerellä kulkee itään päin syvä matalapaine, jonka jäljessä Suomeen virtaa lämpimämpää ilmaa. Pohjois-Lapissa asti on perjantaina viitisen plusastetta, maan etelä- ja keskiosassa lämpötilat ovat 7–12 asteessa, Anna Latvala sanoo.
Miltä näyttää viikonlopun sää?
Lauantaina sää on pilvistä maan eteläosasta Pohjois-Pohjanmaalle asti, aurinkoisinta on Lapissa.
– Maan etelä- ja keskiosassa tulee jonkin verran vesisateita, mutta lähempänä tarkentuu, kuinka laajalle alueelle sateita lopulta yltää. Tuuli on lauantaina heikkoa. Päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 7–10 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 2–7 astetta, mutta Pohjois- ja Keski-Lapissa paikoin nollan tienoilla, Anna Latvala ennustaa.
Sunnuntaina etelätuuli voimistuu.
– Aamulla voi olla sumua ja sataa tihkua. Lännestä on lähestymässä säärintama, jonka yhteydessä tulee sateita koko maan pituudelta Suomen yli lännestä itään. Sateiden ajoituksessa on vielä epävarmuutta. Tässä yhteydessä kuitenkin lämpimin ilma siirtyy Suomen itäpuolelle ja jäljessä virtaa Suomeen jo kylmempää ilmaa. Osa sateista voi olla sunnuntaina lunta tai räntää paikoin pohjoisessa Lapissa.
Sateen edellä etelässä voi kuitenkin olla sunnuntaina vielä kymmenisen astetta ja maan keskiosassa 6–10 astetta. Pohjoisessa lämpötilat ovat sunnuntaina enimmäkseen 2–8 asteessa.
Maanantain vastainen yö on tämän hetken ennusteen mukaan sen verran tuulinen, että lämpötilat pysyvät suurimmassa osassa maata nollan yläpuolella, enimmäkseen 2–8 asteessa. Lapin luoteisosassa voi kuitenkin olla pakkasta.
Sää viilenee ensi viikolla – lumisateita tulee näillä näkymin jo laajemmalla alueella
Ensi viikon ennusteissa on ollut vielä vaihtelua. Näyttää kuitenkin siltä, että sää viilenee ja muuttuu sateisempaan suuntaan tähän viikkoon verrattuna.
– Maanantaina sään ennustettavuus heikkenee jo selvästi. Joko sunnuntain sateet jäävät vielä maanantaiksi Suomeen tai suurimmat sateet ehtivät jo pois Suomesta. Jos sateet ehtivät kulkea jo Suomen yli, olisi päivä aurinkoinen ja tuulinen. Maanantaina lämpötilat ovat jo lähempänä ajankohdan tavanomaisia lukemia, Anna Latvala sanoo.
Ennusteet vaihtelevat vielä sen suhteen, miten etelässä lämpötilan nollaraja käväisee öisin ensi viikolla.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Jos tulee selkeitä ja heikkotuulisia öitä, Lapissa lämpötila voi käväistä ensi viikolla yli 10 pakkasasteessa. On vielä auki, olisiko pohjoisessa välillä päivälläkin pakkasta. Maan etelä- ja länsiosassa päivälämpötilat voivat puolestaan nousta ensi viikonkin aikana paikoin vielä 10 plusasteeseen, Anna Latvala toteaa.
Tämän hetken ennusteen mukaan osa ensi viikon sateista tulee lumena ja räntänä ainakin pohjoisessa Suomessa.
Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa loka–marraskuun vaihteessa maan eteläosassa 4–8 astetta ja maan keskiosassa enimmäkseen 2–6 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja eteläisessä Lapissa keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat kuunvaihteessa laajalti 0–4 astetta, Keski- ja Pohjois-Lapissa −2 ja 0 asteen välillä.
Lue seuraavaksi: Tuore kuukausiennuste: Lauha syyssää jatkuu tällä viikolla – kylmän ilman purkaus kärkkyy Suomea
Karita Kontula-Sokka
toimittaja
Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!
Päivitetty 23.10.2024 klo 18.12