Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tuore kuukausiennuste: Lauha syyssää jatkuu tällä viikolla – kylmän…
Kuukausiennuste |

Tuore kuukausiennuste: Lauha syyssää jatkuu tällä viikolla – kylmän ilman purkaus kärkkyy Suomea

Ruska loisti upeasti Joensuussa lokakuussa 2024.
Ruska on loistanut upeasti lokakuun mittaan. Kuva: Anitta Räsänen, Joensuu, 19.10.2024

Uuden kuukausiennusteen perusteella viikkojen keskilämpötilat ovat Suomessa ajankohdan tavanomaisia lukemia lauhempia lokakuun loppupuolella ja marraskuun alkupuoliskolla. Päivittäisennusteiden mukaan edessä saattaa kuitenkin olla myös kylmän ilman purkaus ensi viikolla. Terminen talvi on jo myöhässä keskimääräisestä osassa Lappia.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 20. lokakuuta.

– Lounaanpuoleinen ilmavirtaus pitää näillä näkymin tulevat viikot Suomessa keskilämpötilaltaan ajankohdan keskiarvoja lauhempina. Sateita tulee tällä viikolla maan eteläpuoliskolla tavanomaista vähemmän, sen jälkeen sademäärät ovat ennusteen mukaan ajankohdalle tavanomaisia, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan terminen talvi on tähän aikaan lokakuussa alkanut tyypillisesti jo monin paikoin Pohjois-Lapissa ja alkamassa jo laajalti myös Keski-Lapissa. Nyt termisestä talvesta ei ole vielä merkkejä. Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvämmin nollan asteen alapuolelle. Päivittäisennusteiden mukaan ensi viikolla edessä voi olla kylmenevää säätä, mutta ennusteessa on vielä epävarmuutta.

– Termisen talven alkamisesta ei vielä pohjoisessa Lapissakaan ole merkkejä. Vuorokauden keskilämpötila vaihtelee Kilpisjärvelläkin vielä nollan molemmin puolin ennusteen mukaan ainakin seuraavan puolentoista viikon ajan. Sään viilentyessä syksyn edetessä talven alkamisen todennäköisyys kuitenkin vähitellen kasvaa pohjoisessa Lapissa.

Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020.
Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Tämän kuun aikana maassa olleet lumet ovat jo ehtineet pitkälti sulaa aina pohjoisestakin Lapista saakka. Virallisilla säähavaintoasemilla lunta ei ollut maanantaiaamun mittauksissa 21. lokakuuta ollenkaan, mutta paikoin etenkin Enontekiöllä oli kuitenkin lunta maassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Säätilastojen mukaan tähän aikaan lokakuussa pysyvä lumi satelee jo tyypillisesti laajalti pohjoiseen Lappiin.

Pysyvän lumipeitteen keskimääräinen saapumisaika tilastoissa 1991–2020.
Pysyvän lumipeitteen keskimääräinen saapumisaika tilastoissa 1991–2020.

– Tällä viikolla sateet ovat päivittäisennusteiden mukaan koko maassa vettä, mutta ensi viikolla pohjoisessa voi tulla veden lisäksi myös räntää ja lunta. Jos ensi viikon alun kylmeneminen toteutuu, voisi olla ihan mahdollista, että joku vedensekainen räntähiutale ehkä tulisi myös jossain päin maan etelä- ja keskiosaa, mutta vesi olisi kuitenkin se pääasiallinen sateen olomuoto koko maassa. Ensi viikon alku kuitenkin ennustuu vielä tässä vaiheessa niin huonosti, että ylipäänsä sateiden ja kylmenemisen toteutumisen varmistumista saa vielä odotella, Joanna Rinne sanoo.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 20.10.2024)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

21.–27.10.

(Viikko 43)

Viikko on selvästi tavanomaista lauhempi ja maan etelä- ja keskiosassa vähäsateinen, pohjoisessa sademäärä on lähellä tavanomaista.Hyvä

28.10.–3.11.

(Viikko 44)

Viikko on keskimääräistä lauhempi. Sademäärä on ajankohdalle tavanomainen.Kohtalainen

4.–10.11.

(Viikko 45)

Keskimääräistä lauhempi sää jatkuu. Sadekartoilla ei näy poikkeamaa tavanomaisesta.Heikko

11.–17.11.

(Viikko 46)

Ennusteen mukaan tavanomaista lauhempi sää jatkuu edelleen. Sateisiin ennuste ei enää juuri ota kantaa.Heikko

Lokakuun 21. päivä alkanut viikko: Jopa 5–6 astetta keskimääräistä lämpimämpää – ajoittain tuulista säätä

Kuukausiennusteen mukaan alkaneen viikon keskilämpötilat ovat jopa 5–6 astetta tavanomaista korkeampia. Sateita tulee maan etelä- ja keskiosassa tavanomaista vähemmän ja pohjoisessa tavanomainen määrä.

– Viikko on keskilämpötilaltaan Suomessa ajankohtaan nähden hyvinkin lauha ja maan eteläpuoliskolla myös vähäsateinen. Vaikka ilmavirtaus käy Suomeen Atlantin suunnalta lounaasta, Suomeen ei näytä kulkeutuvan laajoja runsassateisia sadealueita. Viikon jälkipuolella Suomen ylle vahvistuu korkeapaine, joka estää sadealueiden pääsyn meille, Joanna Rinne kertoo.

Maanantai on viikon tuulisin päivä, mutta myös keskiviikkona puuskat voivat olla paikoin voimakkaita.

– Muina tämän viikon päivinä tuuli on heikompaa, vaikka ajoittain ja paikoin silti puuskaista. Päivittäisennusteiden mukaan Suomen viikon sää on pilvisyydeltään vaihtelevaa. Meillä vuorottelevat aurinkoiset alueet sekä pilvilautat. Osana päivistä Suomen yli liikkuu hajanaisia sadealueita, mutta niistä ei ole siis odotettavissa erityisen runsaita sademääriä, Joanna Rinne ennustaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Päivälämpötilat nousevat maan etelä- ja keskiosassa laajalti 7–12 asteeseen ja pohjoisessa ollaan päivisin pääosin 2–8 asteen tienoilla. Yölämpötilat pysyvät pääosin plussan puolella, mutta selkeinä öinä paikallisten pakkaslukemien mahdollisuus kasvaa pohjoista kohti mentäessä.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Kuukausiennusteen mukaan Euroopassa on tällä viikolla sekä tavanomaista lämpimämpiä että tavanomaista viileämpiä alueita.

– Jos Euroopan manner jaetaan kolmeen osaan, lännessä viikon keskilämpötila on tavanomainen, keskivaiheilla sekä Baltian suunnalla on tavanomaista lämpimämpää ja kaakkoisessa Euroopassa tavanomaista viileämpää. Kaakkoisen Euroopan suhteellinen viileys liittyy pohjoisen puolelta tuleviin suhteellisen kylmän ilman purkauksiin, jotka vievät kylmää ilmaa erityisesti Turkkiin, mutta osin myös kaakkoisen Euroopan maihin. Runsaita sateita tulee lähinnä osassa Italiaa ja Ranskaa sekä Norjan vuoristossa ja Islannissa, muuten viikko on Euroopassa tavanomaista vähäsateisempi, Joanna Rinne kertoo.

Keskisessä ja eteläisessä Ranskassa on kärsitty viime viikolla rankoista sateista ja paikoin pahoista tulvista.

– Läntisen Euroopan viileys johtuu päivittäisennusteiden mukaan viikon lopulla alueelle leviävästä ajankohtaan nähden kylmästä ilmasta. Myös Italian ja Ranskan sateet ajoittuvat päivittäisennusteissa viikon loppupuolelle.

Lokakuun 28. päivä alkava viikko: Onko edessä ainakin hetki kylmempää säätä?

Lokakuun 28. päivä alkava viikko on kuukausiennusteen mukaan Suomessa keskilämpötilaltaan 1–3 astetta ajankohdan keskiarvoa lämpimämpi. Sateita tulisi ajankohdalle tavanomainen määrä.

Viikon keskiarvoissa näkyy kuukausiennusteessa lounaisvirtaus, joka toisi Suomeen ajankohtaan nähden lauhaa ilmaa, mutta ensi viikon alkuun ulottuvissa päivittäissääennusteissa näkyy maanantaina 21. lokakuuta tehdyssä ennusteessa kylmempää ilmaa Suomeen viikon alkupäivinä.

– Päivittäisennusteiden mukaan Suomeen saattaisi ensi viikon alussa virrata selvästi kylmempää ilmaa sekä laajoja sadealueita. Ennuste on kuitenkin vielä epävarma, ja vaikka se toteutuisikin, näyttää mahdolliselta, että kylmän ilman aaltoa seuraa ajankohtaan nähden hyvinkin lauhan ilman aalto. Vielä ei ole päivittäisennustetta ensi viikon jälkipuolelle, jonka säätapahtumat voivat siis hyvin tasapainottaa tilanteen niin, että keskiarvoltaan koko viikko on lounaisvirtauksinen, Joanna Rinne sanoo.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa loka–marraskuun vaihteessa maan eteläosassa 4–8 astetta ja maan keskiosassa enimmäkseen 2–6 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja eteläisessä Lapissa keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat laajalti 0–4 astetta, Keski- ja Pohjois-Lapissa −2 ja 0 asteen välillä.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Keskisessä ja eteläisessä Euroopassa 28. lokakuuta alkavan viikon keskilämpötila vaihtelee tavanomaisesta ajankohtaan nähden viileään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Kylmän ilman purkaus, joka päivittäisennusteiden mukaan vaikuttaa Suomessa, ulottuu Euroopassa laajalle alueelle. Sateita tulee runsaasti Norjan vuoristossa, mutta muualla Euroopassa enimmäkseen tavanomainen määrä tai tavanomaista vähemmän.

Marraskuun 4. ja 11. päivä alkavat viikot: Tavanomaista lauhempaa säätä marraskuun alkupuoliskolla

Kuukausiennuste näyttää nyt, että marraskuun alkupuolisko olisi Suomessa keskimääräistä lauhempi. Sademäärät ovat lähellä tavanomaisia.

– Sää muuttuu jo selvästi huonommin ennustettavaksi, mutta 4. marraskuuta alkavalla viikolla sää näyttää kuukausiennusteen mukaan jatkuvan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa tavanomaista lämpimämpänä, mutta muualla Euroopassa viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista. Sadekartalta poikkeamista kertovat värit ovat jo lähes kadonneet, mutta kallistuvat Euroopan pohjoispuoliskolla sateisempaan ja Euroopan eteläpuoliskolla vähäsateisempaan päin. Marraskuun 11. päivä alkavan viikon signaali ei juuri poikkea sitä edeltävästä viikosta, Joanna Rinne toteaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Tältä näyttää marras–tammikuun jakso – katso loppusyksyn ja alkutalven pitkä ennuste!

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 21.10.2024 klo 17.12

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat