Kanariansaarilla mitattiin uskomaton yölämpötila
Dorothea-myrsky on tuonut suomalaisten suosikkikohteisiin Kanariansaarilla vuodenaikaan nähden epätavallisen korkeita lämpötiloja, voimakkaita tuulia ja ukonilmoja. Tuulituhoilta ei ole vältytty. Erikoisin tilanne koettiin Teneriffan saarella, missä mitattiin jopa 30 asteen yölämpötila. Saarella on havaittu liki 39 m/s tuulenpuuskia.
Pohjois-Atlantilla Azoreiden saariryhmän läheisyydessä pyörivä Dorothea-myrsky on vaikuttanut läntisen Euroopan ja erityisesti Macaronesian saariryhmän säähän. Macaronesian saariryhmään kuuluvat Portugalin Azorit ja Madeira sekä Espanjan Kanariansaaret.
Dorothea-myrskyn eteläpuolella Afrikasta on alkavan viikon aikana virrannut hyvin lämmintä ja kuivaa ilmaa kohti Kanariansaaria ja Madeiraa. Epävakaisesta ja tuulisesta säästä huolimatta lämpötila on saariryhmillä kohonnut laajalti 25 ja 30 asteen välille, paikoin 30 astettakin on ylittynyt. Lukemat ovat vuodenaikaan nähden erittäin korkeita, paikoitellen jopa ennätyksellisen korkeita.
30 astetta keskellä yötä
Erikoisen tilanteesta tekee se, että lämpöpiikit mitattiin monin paikoin maanantaiyönä. Tällöin lämpötila kohosi esimerkiksi Teneriffan saaren pohjoisosassa Puerto De La Cruzissa 29,8 asteeseen. Myöhemmin aamuyöstä samaisella havaintoasemalla rikottiin 30 asteen raja. Monilla muillakin Kanariansaarilla ylimmät lämpötilat kipusivat maanantaiyön aikana 25 asteen vaiheille tai sen yläpuolelle, kun ajankohdan tyypillinen yölämpötila on noin 16–18 astetta ja päivälämpötila rantakohteissa noin 22 astetta.
Erittäin korkeiden lämpötilojen taustalla vaikuttivat Afrikasta saapunut lämmin ja kuiva ilmamassa sekä paikalliset föhn-tuulet. Kaakkoisvirtauksessa korkeimmat lämpötilat mitattiin vuoristojen pohjoispuolella, missä föhn-tuulten vaikutus tuntui selvimmin. Kun voimakas föhn-tilanne saa alkunsa, korkeita lämpötiloja voidaan mitata vaikka keskellä yötä, koska auringon lämmitys ei ilmiöön vaikuta. Föhn-ilmiö on toisinaan nostanut talvilämpötilan Norjan laaksoalueilla lähelle 20 astetta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Kanariansaarten lisäksi korkeita joulukuisia lämpötiloja mitattiin myös Portugalille kuuluvalla Madeiran saarella, missä lämpötila kipusi korkeimmillaan 28–29 asteeseen. Kyseessä voi olla saaren uusi joulukuun lämpöennätys.
Rajuja tuulia ja ukonilmoja
Dorothea-myrskyn vaikutukset ovat tuntuneet Kanariansaarilla ja Madeiralla myös rankkoina sateina, ukonilmoina ja voimakkaina tuulina. Rajut tuulenpuuskat ovat aiheuttaneet sähkökatkoja laajoilla alueilla eri saarilla. Espanjan ilmatieteen laitoksen AEMET:n mukaan puuskahuiput ovat esimerkiksi Teneriffan saarella olleet liki 39 m/s. El Hierron saarella on alkuviikolla ollut voimassa korkeimman luokan tuulivaroitus.
Situación muy complicada en #ElHierro, #Tenerife y #LaGomera por el viento (vídeo de Valle Gran Rey este mediodía, de Ana Ramos) #Canarias #FMACanarias pic.twitter.com/C5Y3AUzPd3
— Victor Hugo Perez (@victorhugopi) December 15, 2024
Kanariansaarilla sää rauhoittuu lähipäivinä, mutta tuuli on yhä puuskaista. Ilmanlaatua ja näkyvyyttä heikentää Afrikan Saharasta leijaileva hiekkapöly.
Lue seuraavaksi: Tuore kuukausiennuste: Ennen joulua vielä paukkupakkasia sekä lumi- ja vesisateita – mustan joulun uhka osassa maata