Lumipyry sotkee liikenteen Ruuhka-Suomessa – Viroa uhkaa lumikaaos
Baltian maihin iskee viikonloppuna sakea lumipyry. Virossa ennustetut kertymät ovat enimmillään jopa 30–40 cm. Pyryn vaikutukset yltävät myös Etelä-Suomeen. Ajokeli on muuttumassa Suomenlahden molemmin puolin huonoksi tai jopa erittäin huonoksi perjantaista alkaen.
Ranskasta lähtöisin oleva matalapaine liikkuu kohti Baltian maita viikonlopun aikana ja samalla se syvenee talvimyrskyksi. Itämerellä on tiedossa myrskytuulia.
Varsinaisesta matalapaineesta irtaantuu osakeskus, joka tuo Baltian maihin kuluvan talven pahimman lumipyryn. Virossa lunta voi viikonlopun aikana pyryttää enimmillään liki 40 cm. Lumipyry yltää myös Etelä-Suomeen, missä 20 senttimetrin kertymät ovat mahdollisia. Pyryyn liittyy viiltävän kylmä koillisviima. Merellä myrskytuulet ovat mahdollisia.
Lumitykityksen pohjoispuolella ilmamassa on erittäin kylmää. Suomen kamaralla maan keski- ja pohjoisosassa mitataan lähipäivinä ajoittain kireää pakkasta. Itä-Lapissa Savukosken Tulppion havaintoasemalla lämpötila on laskenut varhain torstaiaamuna –37,9 asteeseen. Eilen keskiviikkona samaisella havaintoasemalla mitattiin tämän talven toistaiseksi kylmin lukema, –38,9 astetta.
Lähipäivinä on yhä mahdollista, että pakkanen paukkuu Lapissa 30–40 asteessa, joten tämän talven pakkasennätykset saatetaan lukea vielä uusiksi.
Lue myös: Milloin pakkanen on kireää? Näin määritelmä vaihtelee eri puolella Suomea
Torstaina hajanaisia sateita, Lapissa kireää pakkasta
Torstain sateet osuvat maan etelä- ja keskiosaan. Ne ovat hajanaisia lumisateita, mutta etelärannikon tuntumassa osa sateista voi tulla myös räntänä. Sakeamman lumi- tai räntäsateen osuessa kohdalle ajokeli muuttuu huonoksi. Etelässä lämpötila vaihtelee rannikon muutamasta plusasteesta sisämaan pikkupakkaseen.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Keski- ja Pohjois-Suomessa ilmamassa on huomattavasti kylmempää ja kuivempaa. Sää on poutaista ja selkeimmillä alueilla pakkanen kireää. Lapissa voidaan paikoin iltapäivälläkin mitata yli 30 asteen pakkasia. Itä- ja Keski-Lapissa pakkashuiput ovat lähellä 35 astetta.
Kolmen päivän pyry Viroon, Etelä-Suomessakin liikenne takkuaa
Baltiaan nouseva matalapaine aiheuttaa sakeaa pyryä perjantaista alkaen. Pohjoisella Itämerellä ja mahdollisesti myös Suomenlahdella koillistuuli yltyy myrskylukemiin, mikä voi aiheuttaa viivästyksiä laivaliikenteessä. Ennen kaikkea Virossa pyry on jo perjantaina sakeaa, kun taas etelämpänä Baltian maissa sade alkaa vetenä tai räntänä, mutta muuttuu vähitellen lumisemmaksi. Voimakkaat tuulet ja lumipyry voivat aiheuttaa vaikeuksia myös lento- ja raideliikenteeseen.
Näillä näkymin perjantai-iltapäivään mennessä lumipyryn pohjoisreuna tunkeutuu myös Suomenlahden pohjoispuolelle siten, että Etelä-Suomessa pyryttää laajalti iltaan mennessä. Sakeinta pyry on etelärannikon tuntumassa. Ajokeli voi muuttua jopa erittäin huonoksi. Lumipyryn reitissä on kuitenkin ollut epävarmuutta, joten jää nähtäväksi, kuinka pitkälle sisämaahan se Suomen puolella liikkuu.
Katso videolta tarkempi ennuste pyryn liikkeistä!
Lumipyry näyttäisi jatkuvan Baltian pohjoisosassa vielä koko lauantain ajan, myös Etelä-Suomessa lumentulo on mahdollista lauantaina. Suomen eteläosassa ennustetut lumikertymät kasvavat perjantain ja lauantain aikana 10–20 senttimetriin, mutta paikoin tätäkin suuremmat kertymät ovat mahdollisia. Tuuli kinostaa lunta voimakkaasti, joten toisaalle lunta voi pakkautua useita kymmeniä senttimetrejä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Osassa Viroa lumentulo jatkuu ennusteen mukaan jopa sunnuntain puolelle, jolloin suurimmat paikalliset kertymät voivat kasvaa 30–40 senttimetriin. Myös osassa Latviaa pyryttää yli 20 cm. Osa sateista tulee kuitenkin alkuun myös vetenä tai räntänä, joten tämä saattaa jonkin verran vähentää maahan jäävän lumen osuutta.
Joka tapauksessa liikenne Baltian puolella näyttää tulevana viikonloppuna erittäin haastavalta. Jää nähtäväksi, kuinka pahaksi tilanne kehkeytyy Etelä-Suomessa.
Lue seuraavaksi: Tältä näyttää helmi–huhtikuun jakso Suomessa – ”Kevään alkamisajankohtaan ennuste ei suoraan ota kantaa, mutta…”
Päivitetty 9.1.2025 klo 18.18