Marraskuu alkaa lauhana - aurinkokin näyttäytyy
Marraskuu alkaa lauhassa etelävirtauksessa, joka tuo meille lämmintä ilmaa aina Kaakkois-Euroopasta asti. Sateet jäävät aluksi vähäisiksi ja etelässä myös aurinko näyttäytyy.
Sää on maanantaina ja tiistaina enimmäkseen poutaista, maan pohjoisosassa tulee jokunen tippa vettä tai tihkua. Sää on hyvin kosteaa, aamuisin esiintyy monin paikoin sumua. Pilvisyys on runsasta, maanantai-iltaa kohti sumupilvi kuitenkin hälvenee maan eteläosasta ja aurinko paistaa monin paikoin. Hieman pilvipeite voi rakoilla myös maan keskiosassa. Tiistaina päivällä aurinko voi jälleen näyttäytyä maan etelä- ja itäosassa.
Lue myös: Sumu
Sää on hyvin lauhaa, alkuviikon päivälämpötila on 5...10, Lapissa 0...+5 astetta. Maanantaina etelän aurinkoisemmilla alueilla päästää jopa yli 10 asteeseen.
Keskiviikkona Suomeen saapuu etelästä vesisateita. Sateet leviävät aluksi maan etelä- ja länsiosaan, illalla sekä torstaiyönä myös itään ja pohjoiseen. Torstaiaamua kohden Lapissa vesisateet muuttuvat osin lumisateiksi.
Torstaina päivällä maan eteläosassa on enimmäkseen poutaista ja pilvipeite rakoilee, maan keski- ja pohjoisosassa tulee yleisesti vesisateita, Lapissa paikoin myös lunta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Loppuviikolla sää jatkuu epävakaisena, Suomi kuuluu pariinkin ei matalapaineeseen. Samalla myös lämpötilat ovat laskusuunnassa, etelässä päästään kuitenkin vielä reiluun 5 lämpöasteeseen. Viikonloppuna sateita osuu etenkin lauantaille, jolloin vettä tulee suuressa osassa maata.