Kesälämpö jatkuu: Jopa helle yhä mahdollista – syksyn alku jo selvästi myöhässä osassa maata
Kesäinen lämpö jatkuu Suomessa viikonloppuna ja ensi viikon puolellakin. Lämpimän ilman mukana tullut kosteus aiheuttaa öisin sumuja eri puolilla maata.
Perjantai oli jo vuoden 67. hellepäivä. Tämä on uusi hellepäivien lukumäärän ennätys Suomessa. Tilastot alkavat vuodesta 1961. Helteellä tarkoitetaan vähintään 25,1 asteen lämpötilaa.
Perjantain korkein lämpötila oli Mikkelissä mitattu 27,0 astetta. Perjantai oli jo syyskuun neljäs hellepäivä, kun syyskuun hellepäivien lukumääräennätys on viisi hellepäivää vuodelta 1968.
Sää jatkuu viikonloppuna kesäisen lämpimänä, vaikka lämpötilat putoavatkin hieman viime päivien lukemista.
– Lauantaina hellekään ei ole mitenkään mahdotonta paikoin, mutta ilmamassa on jo vähän viileämpi. Sunnuntaina helle on todennäköisempää kuin lauantaina, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.
Viikonloppuna laajalti aurinkoa, Lapissa paikoin sadekuuroja
Lauantain vastaisena yönä lämpötila on laajalti 8–14 astetta, suurten järvien ympäristössä ja merellä paikoin jopa 15–18 astetta. Pohjois-Lapissa voi olla viileämpää.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Viikonloppuna tuuli puhaltaa etelän ja lounaan väliltä.
– Suomen kaakkoispuolella oleva laaja korkeapaine väistyy hitaasti idemmäksi, mutta vaikuttaa edelleen Suomen säähän. Sää on pääasiassa aurinkoista ja poutaista. Yksittäisiä sadekuuroja voi tulla, varsinkin Lapissa, jossa myös pilvisyys on muuta maata vaihtelevampaa. Ukkonenkin voi jyrähtää, Anna Latvala sanoo.
Viikonlopun lukemat ovat edelleen lämpimiä.
– Päivisin suuressa osassa maata on 20–24 astetta, Lapissa enimmäkseen 15–22 astetta. Varsinkin sunnuntaina lännessä on mahdollista, että vielä paikallisesti lämpötila voisi kohota helteen puolelle. Yölämpötilassa ei ole suurempia muutoksia.
Öisin voi olla sumua eri puolilla maata.
Kesälämpöä myös ensi viikolla
Lämmin sää jatkuu ensi viikon alussa maanantaina ja tiistaina.
– Etelänpuoleinen tuuli voimistuu, mutta lämmin sää ei katoa minnekään. Maan etelä- ja keskiosassa on enimmäkseen 20–24 astetta ja Lapissa 15–20 astetta. Tilastollisesti syyskuun 10. päivän tienoilla tavallinen päivän ylin lämpötila on etelän 16–18 asteesta Lapin 10–14 asteeseen, Anna Latvala kertoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Tämän hetken ennusteen mukaan keskiviikon ja torstain aikana sää alkaa muuttua vähitellen epävakaisemmaksi lännestä alkaen.
– Tulossa on hajanaisia sateita. Aurinkoisilla alueilla 20 astetta saattaa kuitenkin ylittyä vielä Lapissa asti. Mitään rajua kylmenemistä ei siis vielä näy, vaikka syyskuun ensimmäisen viikon kaltaisia lukemia ei enää ensi viikon loppupuolella näykään, Anna Latvala sanoo.
Terminen syksy on myöhässä tavanomaisesta pohjoisessa
Termisen syksyn alku on jo pohjoisessa myöhässä keskimääräisestä. Tilastojen mukaan terminen syksy on alkanut tähän aikaan tyypillisesti jo lähes koko Lapissa ja paikoin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun itäosissakin.
Terminen syksy alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvämmin 10 asteen alapuolella.
– Enontekiöllä keskilämpötila on jo sahannut 10 asteen molemmin puolin, mutta muuten on oltu tukevasti termisen kesän puolella. Terminen syksy on siis selvästi jäljessä tavanomaisesta Lapissa, Anna Latvala toteaa.
Lue seuraavaksi: Loppuvuoden ennuste julki: Suomi erottuu Euroopan kartalla – näin meteorologi kommentoi syksyn ja talven tuloa