Vuoden toistaiseksi korkein lukema meni jälleen uusiksi – jo yli 24 astetta! Loppuviikolla lämpötilat putoavat selvästi
Tiistaina mitattiin vuoden korkein lämpötila tähän mennessä. Myös keskiviikkona ja mahdollisesti torstainakin päästään vielä paikoin yli 20 asteen lukemiin. Loppuviikolla sää viilenee selvästi. Suomeen saapuu myös sateita, osaan maata jo keskiviikkona. Torstaiksi ennusteissa on jopa kaatosateita.
Tiistaina yllettiin jälleen vuoden tähän asti korkeimpaan lämpötilaan. Lämpimintä oli Luhangassa Keski-Suomessa, 24,2 astetta. Ylivieskassa mitattiin 23,5 astetta, Lahdessa ja Oulussa puolestaan 23,2 astetta. Heinolassa oli 22,9 astetta, Hyvinkäällä ja Mäntsälässä 22,5 astetta ja Espoossa 22,4 astetta.
Vuoden aiempi korkein lämpötila oli maanantaina 23. toukokuuta Kouvolassa mitattu 21,7 astetta.
Keskiviikkona osassa maata yli 20 asteen lukemia, torstaiksi runsaita sateita
Alkuviikko on ollut laajalti poutainen ja lämmin. Keskiviikko on kuitenkin jo tiistaita pilvisempi päivä. Länteen ja lounaaseen saapuu hajanaisia sateita, mutta osassa maata on yhä lämmintä.
– Keskiviikkona 20 asteen lukemat ovat mahdollisia pohjoisinta Lappia myöten, mutta itäisessä Suomessa on viileämpää. Siellä lämpötilat jäävät 15 asteen tienoille, toteaa Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.
– Ilmamassa on keskiviikkona jopa hieman tiistaita lämpimämpää, mutta koska pilviä on tiistaita enemmän, päivän maksimilämpötilat ovat todennäköisesti samankaltaisia kuin tiistaina. Pieni mahdollisuus on, että jos jossain iltapäivä onkin aurinkoisempi, niin lämpötilat voivat kohota tiistaita korkeampiin lukemiin.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Keskiviikkoiltaa kohden lännen sateet voimistuvat, myös etelässä voi tulla sateita.
Torstaiksi Suomeen on tulossa rankkoja sateita, mutta sadealueen reitti on vielä vaihdellut ennusteissa. Sadetta voi tulla paikoin jopa kymmeniä millimetrejä.
– Rankat sateet ovat kapeahkolla alueella todennäköisiä maan etelä- ja keskiosassa. Kannattaa seurata, miten ennusteet kehittyvät keskiviikon aikana ja tarvittaessa ottaa sadetutka käyttöön, jos on helatorstaille ulkosuunnitelmia, Markus Mäntykannas sanoo.
Lämpötilat jäävät torstaina sateisilla alueilla lähemmäs 10 asteen lukemia. Aurinkoisilla alueilla voidaan yhä yltää lähelle 20 asteen lukemia, Lapissa 20 asteen raja voi mennä torstaina rikki.
Alkuun eteläisessä virtauksessa ja pilvistyvässä säässä myös yölämpötilat alkavat lämmetä. Itäisessä Suomessa yölämpötila voi kuitenkin laskea paikallisesti nollan tienoille. Tiistain vastaisena yönä pakkasta oli Turkua myöten.
Loppuviikolla sateita ja viilenevää
Tämän hetken ennusteen mukaan matalapaine jää Suomen ylle tai Suomen läheisyyteen loppuviikon ajaksi. Sateita tulee ajoittain jatkuvammin, ajoittain kuuroina.
Perjantaina lämpötilat jäävät esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa selvästi alle 10 asteeseen. Etelä- ja Keski-Suomessä ollaan 10 asteesta vajaaseen 20 asteeseen pilvisyydestä ja sateista riippuen.
Tämän hetken ennusteen perusteella näyttää, että 20 asteen lukemia ei enää torstain jälkeen tällä viikolla olisi. Viikonlopun korkeimmat lämpötilat ovat aurinkoisina hetkinä paikoin reilussa 15 asteessa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Lauantai on hyvin kuurosateinen, epävakainen ja osin pilvinen päivä. Koillisvirtaus puskee meille sunnuntaiksi ja tuo viileämpää ilmaa. Myös sunnuntai on kuurosateiden täplittämä varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoinenkin Suomi näyttää melko pilviseltä, Markus Mäntykannas ennustaa.
Ensi viikon alussa matalapaine pysyttelee tämän hetken ennusteen mukaan sitkeästi Suomen läheisyydessä. Kuurosateita tulee edelleen. Sää lämpenee näillä näkymin jälleen maanantain jälkeen.
– Viileimmät päivät olisivat ehkä lauantai, sunnuntai ja maanantai, jonka jälkeen tulossa olisi jälleen kesäisempiä lämpötiloja, Markus Mäntykannas toteaa.
Lue seuraavaksi: Kesä–elokuun pitkä ennuste julki: Tältä näyttää tuleva kesä – ”Olen erittäin huolissani Euroopan tilanteesta”
24.5.2022: Päivitetty päivän korkeimpia lämpötiloja.
Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!
Päivitetty 24.5.2022 klo 22.51