Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Trooppiset yöt, välimerellinen kuumuus ja puuskainen tuuli – lähipäivien…
Blogi |

Trooppiset yöt, välimerellinen kuumuus ja puuskainen tuuli – lähipäivien sää on muutakin kuin vain ukkosia

Helle lämmittää myös vesistöjä helteiseksi.
Maanantaina ja tiistaina Suomen yli liikkuu kuumaa ja kosteaa, välimerellisen tuntuista ilmaa. Osassa Suomea maanantain ja tiistain vastaiset yöt voivat olla jopa trooppisia. Arkistokuva: Sirpa Jyske, Virrat

Suomeen on ennustettu lähipäiviksi kosteankuumaa hellettä, tuulia, sateita ja ukkosia. Vaikka Suomen säässä riittää ihmeteltävää, rajuimmat lähipäivien matalapaineen sääilmiöt tapahtuvat lähialueen maissa.

Suomen lähipäivien sääuutisissa keskitytty erityisesti rajuilmoihin. Huomionarvoisia ne ovatkin, sillä vaikka vaikuttavaa katseltavaa ovatkin, rajuilmat saattavat tuuli-ilmiöiden, sateen, rakeiden ja salamoiden takia olla pahimmillaan paikallisesti hyvinkin vaarallisia.

Viikonlopun mittaan sääennuste on Suomen ukkosten osalta muuttunut niin, että ukkosia tuovan kylmän säärintaman ajoitus on siirtynyt myöhäisemmäksi maanantai-illalta tiistaiaamulle ja -päivälle, ja voimakkaimpien ukkosten ennustettu maantieteellinen sijainti on liikkunut maan eteläosasta pohjoisemmaksi Suomeen.

Lue myös: Alkuviikon rajuilmaennuste muuttui

Pohjoisen Euroopan säähän vaikuttavassa matalapaineessa on kuitenkin ukkosten lisäksi monia muitakin huomionarvoisia sääilmiöitä. Huomionarvoinen sää ei myöskään rajoitu Suomeen – rajua ja jopa vaarallista säätä koetaan useamman valtion alueella. Todennäköisesti matalapaineen pahimmat vaikutukset koetaankin muissa Fennoskandian maissa sekä Baltiassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Monen valtion ylle ulottuvaan matalapaineeseen liittyy rankkasateita, ukkosia, myrskytuulia ja paahtavaa hellettä

Alkuviikolla vaikuttavaan matalapaineen keskukseen liittyy kuumankostean ja aurinkoisen sään alue ja sitä reunustavat laajat sadealueet, joiden yhteydessä esiintyy myös ukkosia. 

Itse matalapaineen keskuksen, joka alkuviikolla sijaitsee eteläisen Ruotsin päällä, ympäri pyörivät laajalla alueella puuskaiset tuulet.

Suomessa on luvassa kosteankuumaan hellettä, trooppisia öitä, ja helteen purkautuminen ukkosiin

Suomessa ehkä erikoisimpia lähipäivien sääilmiöitä on maanantain ja tiistain aikana Suomen yli liikkuva kosteankuuma, lähes välimerelliseltä tuntuva ilma. Lämpötila nousee ennusteiden mukaan meillä laajalla alueella kolmeenkymmeneen asteeseen, jopa sen yläpuolelle. Videoennusteessa hellealue näyttää sateettomana mitäänsanomattomalta, mutta siltä se ei tunnu.

Yleensä sää lämpenee näin kuumaksi vain korkeapaineiden yhteydessä, mutta nyt kuuman sään yhteydessä tuuli puhaltaa puuskaisena. Puuskat voivat olla jopa niin voimakkaita, että pieniä oksia katkeilee paikallisesti.

Sekä maanantain vastainen että tiistain vastainen yö voivat olla trooppisia, eli on mahdollista, että paikoin Suomessa lämpötila ei pääse yöllä laskemaan alle 20 asteen lainkaan.

Helle purkautuu meillä tiistaina ja keskiviikkona etelästä alkaen sateisiin ja ukkosiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ruotsissa ja Norjassa on luvassa kaatosateita, ukkosia ja kovia tuulia

Ruotsissa ja Norjassa helteet jäävät kokonaan pois tai ainakin vähiin, sen sijaan luvassa on kaatosateita.

Ruotsiin ja Norjaan on ennustettu kolmen vuorokauden sademääräksi sunnuntai-iltapäivästä keskiviikkoiltapäivään laajalle alueelle yli 100, jopa 150 millimetrin sademäärä. Tämä vastaa karkeasti ottaen sitä, jos Suomessa sataisi jopa kahden keskimääräisen elokuun kaikki sateet parissa päivässä.

Sateet tulevat osin laajempien sadealueiden yhteydessä, osin rankkojen ukkoskuurojen yhteydessä.

Tulvat hukuttavat liikennemerkit.
Kaupunkitulvatilanteet ovat mahdollisia etenkin Ruotsissa ja Norjassa. Kuvituskuva: Pixabay

Matalapaineen voimakkaimmat 10 minuutin keskituulet on ennustettu eteläisen Ruotsin, Norjan ja Tanskan väliselle alueelle. Silloin keskituulen odotetaan olevan siellä enimmillään 21–23 m/s ja puuskien samalla alueella 30 m/s luokkaa.

Sää on tuulista laajalla alueella pohjoisessa Euroopassa. Voimakkaimmat paikalliset tuuli-ilmiöt tulevatkin liittymään todennäköisesti sateiden yhteydessä esiintyviin ukkosiin. Ukkospilviin liittyvät ukkospuuskat voivat olla hyvinkin voimakkaita, mahdollisista ääri-ilmöistä kuten syöksyvirtauksista tai trombeista puhumattakaan.

Voimakkaimmat ukkoset matalapaineen yhteydessä tulevatkin todennäköisesti esiintymään maanantai-iltana Baltian maissa sekä maanantaina kuuroittain Ruotsissa. Myös Suomeen ukkosia odotetaan tiistain sateiden yhteydessä.

Onko mahdollisesta vaarallisesta säästä uutisointi yliammuttua vai aiheellista?

Tämän matalapaineen ja siihen liittyvien sääilmiöiden yhteydessä tulee käymään väistämättä niin, että osalle lukijoista matalapaineeseen liittyvä varoittelu tulee tuntumaan yliammutulta.

Säätilanteessa on Suomessa potentiaalia rajuihinkin ukkosiin, mutta varmaa on, että ne eivät tule osumaan maamme joka kolkkaan. Suomessa tulee olemaan myös paikkakuntia, joissa lähipäivinä sää on aluksi kuumankosteaa ja tuulista, sitten viilenee pilvisen ja rauhallisesti sateisen sään myötä. Valitettavasti säätä ennustavat tietokoneet eivät ennakkoon tiedä, missä tarkalleen pahimmat ukkoset tulevat toteutumaan.

Supersolu-ukkonen lähestyy.
Voimakkaita ukkosia esiintyy ennusteiden mukaan etenkin Baltiassa ja Ruotsissa, mutta mahdollisesti myös Suomessa. Kuva: Pixabay, arkistokuva

Ruotsin ja Norjan sateissa ja Baltian ukkosissa matalapaineeseen liittyvät sääilmiöt näyttäytyvät koko voimallaan. Suomenkin sääkartoilla nyt näkyvä matalapaine on kokonaisuutena harvinaislaatuinen ja huomiotaherättävä. En muista 15 vuoden meteorologin työssä montaa kertaa nähneeni tilannetta, jossa Suomeen työntyisi näin ympäristöstään poikkeavaa, erityisen kuuman sään ilmamassaa, tai sitä, että laajalla alueella Suomessa lämpötilat huitelisivat kolmessakympissä ja jopa sen yläpuolella, mutta samalla aurinkoisessa säässä tuuli on niin puuskaista, että hatusta kannattaa pitää kiinni.

Mikä määrä ukkosia Suomessa tuleekin toteutumaan, lähipäivien ajan säässä riittää seurattavaa niin Suomessa kuin muissakin matalapaineen vaikutuspiirin maissa.

Joanna Rinne
meteorologi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste: Yksi vähäsateinen viikko sateiden keskellä

Päivitetty 6.8.2023 klo 21.06

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat