Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Hellepäivien ennätys jo todennäköinen – syyskuun lämpöennätyskin…
Uutiset |

Hellepäivien ennätys jo todennäköinen – syyskuun lämpöennätyskin voi olla lähellä

Syyskuun aurinkoa Vaasassa.
Tämän viikon ennusteissa on paikoin hellelukemia. Arkistokuva: Christian Nylund, Vaasa, 15.9.2023

Tällä viikolla Suomessa saatetaan tehdä säähistoriaa, kun hellepäivien ennätys voi hyvinkin mennä rikki. Myös syyskuun lämpöennätys saattaa olla lähellä.

Syyskuu etenee tällä viikolla lämpimän ilman aallolla, kun Suomeen saapuu hyvin lämmintä ilmaa etelästä.

– Korkeapaine on Suomen itäpuolella ja se kääntää virtauksen puhaltamaan etelän suunnalta. Siten Etelä-Euroopasta asti pääsee virtaamaan hyvin lämmintä ilmaa Suomeen, toteaa Forecan meteorologi Sara Salonen.

Hellelukemiin eli vähintään 25,1 asteeseen voidaan paikoin yltää tämän hetken ennusteen mukaan jopa tiistaista perjantaille. Tämä tietää sitä, että Suomen hellepäivien ennätys on vaarassa. Suomen hellepäiväennätys on 65 hellepäivää vuodelta 2002.

Elokuun loppuun mennessä Suomessa oli ollut tänä kesänä jo 63 hellepäivää. Tiistaina 3. syyskuuta on puolestaan mitattu syyskuun ensimmäinen ja tämän kesän 64. hellepäivä, kun idässä ja kaakossa on paikoin päästy yli hellerajan.

Tiistaina tehdyn ennusteen mukaan keskiviikon korkeimmat lämpötilat voivat olla jopa 27–28 asteessa ja torstaina sekä perjantaina 26 asteessa. Mikäli lähipäivien ennusteet toteutuvat, tulossa on uusi hellepäivien ennätys.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Tämän hetken ennusteen mukaan kyllä se melko todennäköiseltä näyttää, että ennätystä päästään rikkomaan, Sara Salonen sanoo.

Tänä vuonna toukokuussa oli ennätykselliset 16 hellepäivää. Kesäkuussa hellepäiviä oli 14, heinäkuussa 20 ja elokuussa 13.

Syyskuiset hellepäivät eivät ole Suomessa jokavuotisia. Suomessa säätilastoja pitävän Ilmatieteen laitoksen mukaan jossain päin Suomea hellettä mitataan syyskuussa keskimäärin alle yhtenä päivänä.

Viimeksi syyskuussa on ollut hellettä vuonna 2019. Silloin syyskuisia hellepäiviä oli kolme kappaletta. 

Ilmatieteen laitoksen digitoidut hellepäivätilastot alkavat vuodesta 1961. Hellepäivällä tarkoitetaan päivää, jolloin vähintään yhdellä Suomen virallisella säähavaintosemalla mitataan vähintään 25,1 astetta.

Miten käy syyskuun lämpöennätyksen?

Hellepäivien ennätys näyttää tällä hetkellä siis hyvinkin mahdolliselta, mutta epävarmempaa on se, ollaanko menossa ihan syyskuun lämpöennätyslukemiin saakka. Syyskuun lämpöennätys Suomessa on 6. syyskuuta 1968 Rauman kaupungissa mitattu 28,8 astetta.

– Tämän hetken ennusteen mukaan syyskuun lämpöennätyksen rikkoutuminen on melko epätodennäköistä, mutta lähellä voidaan käydä, Sara Salonen pohtii.

Lue myös: Uskomaton syyskuun helleaalto vyöryy Suomeen: ”Lämpötila voi nousta paikoin jopa 27–28 asteeseen”

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 4.9.2024 klo 11.59

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat