Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Lauhan jälkeen käänne säähän – katso helmikuun kuukausiennuste
Kuukausiennuste |

Lauhan jälkeen käänne säähän – katso helmikuun kuukausiennuste

Tammikuisin nähdään välillä niin lauhaa suojasäätä kuin kovia pakkasiakin.
Alkuvuoden sää on ollut vaihtelevaa. Kuvat: Keijo Väänänen, Taivassalo, 28.1.2024 ja Markku Kuisma, Saariselkä, 18.1.2024

Tuore kuukausiennuste näyttää, että tämän viikon keskilämpötilat ovat Suomessa jopa 4–7 astetta keskimääräistä lauhempia. Ensi viikolla ja helmikuun edetessä sää on ennusteen mukaan kuitenkin laajalti keskimääräistä helmikuuta kylmempää.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n mukaan Suomessa on edessä käännös tämän viikon tavanomaista lauhemmasta säästä tavanomaista kylmempään säähän helmikuun edetessä.

– Tällä viikolla Suomessa ja lähes koko Euroopassa viikkokeskilämpötila on selvästi ajankohdan keskiarvoja korkeampi. Päivittäisennusteiden mukaan Suomen yli liikkuukin tällä viikolla lauhaa ilmaa useaan otteeseen. Ensi viikolla viikkokeskilämpötilat palaavat lähes koko Suomessa ajankohtaan nähden kylmiksi ja pysyvät laajalti tavanomaista kylmempinä tämän kuukausiennusteen loppuun asti, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 28.1.2024)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

29.1.–4.2.

(Viikko 5)

Viikko on Suomessa selvästi tavanomaista lauhempi ja laajalti tavanomaista sateisempi.Hyvä

5.–11.2.

(Viikko 6)

Viikkokeskilämpötila kääntyy laajalti tavanomaista kylmemmäksi, etelässä ollaan lähellä tavanomaisia lukemia. Sateita tulee maan eteläpuoliskolla keskimääräistä enemmän, pohjoisessa sademäärät ovat lähellä tavanomaisia.Kohtalainen

12.–18.2.

(Viikko 7)

Keskimääräistä kylmempi sää jatkuu. Sademäärä on joko keskiarvoinen tai ennuste ei enää juuri ota siihen kantaa.Heikko

19.–25.2.

(Viikko 8)

Tavanomaista kylmempi sää jatkuu ennusteen mukaan edelleen. Sademääriin ennuste ei enää ota juurikaan kantaa.Heikko

Tammikuun 29. päivä alkanut viikko: Lauhaa, tuulista ja vaihtelevaa säätä

Tämän viikon keskilämpötilat ovat kuukausiennusteen mukaan 4–7 astetta tavanomaista lämpimämpiä. Suurin poikkeama on Lapissa.

Viikko alkoikin Suomessa lauhana, kun maanantaina yllettiin paikoin yli 5 plusasteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Viikon alkupuolella sää on koko maassa voittopuolisesti lauhaa, kun taas viikon jälkipuolella pakkaset alkavat yleistyä. Eteläisessä ja lounaisessa Suomessa pakkaslukemat jäävät kuitenkin tällä viikolla enimmäkseen käväisyiksi, ja lämpötilat ovat pääosin plussan puolella. Pohjoisessa voi olla loppuviikolla 10–20 asteen pakkasia, ehkä enemmänkin, Joanna Rinne sanoo.

Sateita tulee kuukausiennusteen mukaan suuressa osassa Suomea tällä viikolla tavanomaista enemmän, mutta etelässä viikon sademäärä on lähellä ajankohdan keskiarvoa.

Maanantaina Suomen pohjoispuolitse liikkuu matalapaineen keskus itään. Sateita tulee maanantaina eri olomuodoissa lähinnä pohjoisessa.

– Keskiviikon vastaisena yönä sekä keskiviikkona maan etelä- ja keskiosan yli liikkuu sateita kaikissa olomuodoissa. Seuraava sadealue kulkee koko maan yli torstain vastaisena yönä ja torstaina. Myös sen yhteydessä osa sateista tulee ainakin etelässä ja lounaassa vetenä. Sadealueita on odotettavissa myös perjantaista sunnuntaihin, vaikka Suomen yli näyttää liikkuvan myös lyhytaikainen selkeän sään vyöhyke. Tuulisia päiviä on tällä viikolla useita. Kun katsotaan viikkoa kokonaisuutena, niin tuulisinta on maan pohjoisosassa.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa tammi–helmikuun vaihteessa maan eteläosassa laajalti 0–4 pakkasastetta, lounaisrannikolla ja Ahvenanmaalla 0–2 plusastetta. Maan keskiosassa keskimääräinen ylin lämpötila on tammi–helmikuun vaihteessa 0–6 pakkasastetta, pohjoisessa laajalti 4–10 pakkasastetta.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Kuukausiennusteen mukaan myös laajalti muualla Euroopassa on tällä viikolla ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpää. Ainoastaan kaakkoisen Euroopan suunnalla ja Islannissa on tavanomaista kylmempää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Suuressa osassa Eurooppaa vaikuttaa korkeapaine. Sateita tulee laajalti tavanomaista vähemmän, mutta länsivirtauksien takia Norjan vuoristossa ja osassa Isoa-Britanniaa on hyvinkin sateista, Joanna Rinne kertoo.

Lue myös: Lämpöä Euroopassa: Isossa-Britanniassa lähes 20 astetta ja uusi tammikuun lämpöennätys, Espanjassa käyty 30 asteen tienoilla – Suomessa yli 5 astetta

Helmikuun 5. päivä alkava viikko: Suomessa jo laajalti tavanomaista kylmempää säätä

Kuukausiennusteen perusteella 5. helmikuuta alkava viikko on eteläisessä Suomessa keskilämpötilaltaan ajankohdalle tavanomainen ja keskimääräistä sateisempi. Muualla maassa on tavanomaista kylmempää ja sateita tulee ajankohdalle tavanomainen määrä.

– Näyttää siltä, että suuressa osassa Eurooppaa on keskimääräistä lämpimämpää, mutta meille sekä osin Ruotsiin ja Norjaan pääsee kylmää ilmaa pohjoisesta, ja viikko on meillä keskilämpötilaltaan laajalti tavanomaista kylmempi. Ainoastaan etelässä viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista. Tämä viittaa siihen, että vaikka viikko olisi etelässäkin osin kylmä, maan eteläosaan pääsee ajoittain lauhempaa ilmaa. Muualla maassa talvinen sää pitää paremmin pintansa, Joanna Rinne sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Ennusteen mukaan Euroopan yllä oleva laaja korkeapaine heikkenee 5. helmikuuta alkavalla viikolla.

– Matalapainetoimintaa on Euroopassa edeltävää viikkoa laajemmalla alueella. Sateita tulee suuressa osassa Keski-Eurooppaa selvästi tavanomaista runsaammin.

Helmikuun 12. ja 19. päivä alkavat viikot: Keskimääräistä kylmempi sää edelleen mahdollista Suomessa

Ennusteen mukaan helmikuun 12. ja 19. päivä alkavat viikot eivät tuo Suomen säähän suuria muutoksia.

Koululaisten talvilomakausi alkaa 19. helmikuuta alkavalla viikolla.

– Sää jatkuu tämän ennusteen perusteella viikkokeskiarvoiltaan ajankohtaan nähden laajalti kylmänä Suomessa. Sateisuuteen ennuste ei meillä enää ota vahvaa kantaa, Joanna Rinne sanoo.

Itäiseen ja paikoin eteläiseen Eurooppaan ennakoidaan 12. helmikuuta alkavalle viikolle tavanomaista lämpimämpää säätä. Etenkin kaakkoisessa ja keskisessä Euroopassa sateita voi tulla tavanomaista enemmän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Helmikuun 19. päivä alkavalla viikolla sen sijaan nähdään kartalla selvä muutos, kun suuressa osassa Eurooppaa on tavanomaista kylmempää. Sateisiin ennuste ei enää juuri ota kantaa missään päin Eurooppaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Tältä näyttää helmi–huhtikuun pitkä ennuste – näin meteorologi kommentoi lopputalven ja alkukevään tilannetta

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 29.1.2024 klo 19.55

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat