Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Hämmentävä alkuvuosi: Maaliskuu jatkoi lämpöputkea – myrskypäiviä…
Uutiset |

Hämmentävä alkuvuosi: Maaliskuu jatkoi lämpöputkea – myrskypäiviä jo enemmän kuin yleensä vuodessa

Sinivuokkoja Jyväskylässä maaliskuussa 2020.
Sinivuokkoja Jyväskylässä maaliskuussa 2020. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä 28.3.2020

Maaliskuu oli Suomessa selvästi tavallista lämpimämpi. Alkuvuosi on ollut myrskyisä.

Maaliskuu mullisti elämää meillä ja maailmalla, kun koronavirus levisi nopeasti ympäri maapalloa. Myös säärintamalla alkuvuosi on ollut erikoinen, kun kunnon talvi ja pysyvä lumi jäivät tulematta laajalti Suomen etelä- ja länsiosaan.

Maaliskuu oli Suomessa 1–4 astetta keskimääräistä maaliskuuta lämpimämpi. Suurin poikkeama keskimääräiseen oli idässä ja etelässä, pienin pohjoisessa. Maaliskuu jatkoi siis viime kuukausien tapaan keskimääräistä lämpimämmän sään putkea. Säätilastoja Suomessa ylläpitävän Ilmatieteen laitoksen mukaan joulu-helmikuu oli poikkeuksellisen tai ennätyksellisen lauha lähes koko maassa lukuun ottamatta Keski- ja Pohjois-Lappia.

– Tällä talvikaudella pohjoisen napa-alueen yläpuolinen polaaripyörre on ollut vahva. Sen seurauksena kylmät ilmamassat ovat pysyneet tiukasti napa-alueen tuntumassa ja meille on virrannut lauhaa ja sateista ilmaa Atlantilta, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Maaliskuussa föhn-tuulta ja lumipyryjä

Maaliskuun aikana nähtiin sekä lumipyryjä että keväisiä lukemia.

– Kuun ensimmäiset kolme viikkoa meillä vallitsi vaihteleva sää, matalapaineita tuli toisensa perään. Kuun 20. päivä alkaen Suomeenkin alkoi vahvistua pohjoisen ja keskisen Euroopan ylle muodostunut korkeapaine. Se vaikutti meillä ajoittain vahvempana, ajoittain sen painopiste jäi Suomen eteläpuolelle, kertoo Joanna Rinne.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lämmittävä föhn-tuuli pääsi välillä puhaltamaan Suomeen Norjan vuoriston yli, välillä meille levisi puolestaan talvisen kylmää ilmaa pohjoisesta.

Maaliskuussa 2020 mitattiin jo yli kymmenen asteen lämpötiloja.
Maaliskuussa mitattiin jo yli kymmenen asteen lämpötiloja. Kuva: Foreca

Kuukauden kylmin lämpötila mitattiin heti kuun alussa, kun Sodankylässä oli 1. maaliskuuta -31,8 astetta. Tilastoissa maaliskuun kylmyysennätys on -44,3 astetta. Se on mitattu Sallassa 1.3.1971.

Tämän maaliskuun korkein lämpötila havaittiin Mäntsälässä 26. maaliskuuta, 12,6 astetta. Mittaushistoriassa maaliskuun lämpöennätys on 27. maaliskuuta 2007 Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattu 17,5 astetta.

Pohjoisessa lunta paikoin yli 120 senttiä

Sateita maaliskuussa tuli osassa maata tavallista enemmän, etenkin lännessä, etelässä sekä osassa Lappia. Eniten satoi Kemiönsaaressa, 77,4 mm. Helsingin Kumpulassa sademäärä oli 65,9 mm, Kankaanpään Niinisalossa 65,6 mm ja Sodankylän Lokassa 63,8 mm. Tilastojen mukaan maaliskuun keskimääräinen sademäärä on Suomessa maaliskuussa enimmäkseen 20-55 mm, vähiten sataa Lapissa ja eniten etelässä.

Takatalvi toi Turkuun 13 sentin lumikuorrutteen maanantaiaamuna.
Takatalvi toi Turkuun 13 sentin lumikuorrutteen 30. maaliskuuta. Kuva: Marjukka Sillanpää, Turku 30.3.2020

Kuun loppupuoliskolla mitattujen keväisten lämpötilojen jälkeen maaliskuu päättyi talvisissa tunnelmissa ja lumipyryssä. Kuun 30. päivä esimerkiksi Turussa mitattiin kaupungin talven tähän asti suurin lumensyvyys, 13 senttimetriä. Suuren osan kuusta maa oli kuitenkin laajalti lumeton maan etelä- ja länsiosassa. Pohjoisessa puolestaan lunta oli kuun lopussa paikoin jopa yli 120 senttimetriä.

Alkuvuosi on ollut myrskyisä

Maaliskuu oli tammi- ja helmikuun tapaan tuulinen. Myrskypäiviä maaliskuussa oli neljä, kun niitä on Ilmatieteen laitoksen mukaan keskimäärin maaliskuussa vain 1,4 kappaletta. Tähän mennessä alkuvuoden aikana myrskypäiviä on ollut jo 19, kun niitä yleensä on tammi-maaliskuussa 6,3 kappaletta ja vuosittain yhteensä keskimäärin 18 kappaletta. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Pohjoisen napa-alueen vahva polaaripyörre on vaikuttanut myös sään tuulisuuteen. Myrskytuulet liittyvät matalapaineen keskuksiin. Meillä vallinnut vahva lännenpuoleinen ilmavirtaus on tuonut matalapaineen keskuksia meille yksi toisensa jälkeen läpi talven, joten olosuhteet myös myrskymatalapaineiden saapumiselle Atlantilta meille asti ovat olleet otolliset, toteaa Joanna Rinne.

Kova tuuli kaatanut puun.
Alkuvuosi on ollut tuulinen. Kuva: Foreca, Espoo 7.3.2020

Myrskypäiväksi katsotaan tilastoissa päivä, jolloin ainakin yhdellä merisäähavaintoasemalla on mitattu kymmenen minuutin keskituulen nopeudeksi vähintään 21 m/s kolmen tunnin välein tehtävissä Synop-havainnoissa.

– Kesäkauden lähestyessä pohjoinen polaaripyörre heikkenee ja lopulta lähes katoaa lisääntyvän auringonsäteilyn myötä. Samalla eteläisellä pallonpuoliskolla polaaripyörre alkaa vahvistua. Polaaripyörteiden vahvistuminen ja heikkeneminen vuodenkierron mukana kuuluvat planeettamme luonnolliseen säävaihteluun, sanoo Joanna Rinne.

Myös Euroopan sää oli maaliskuussa vaihtelevaa

Myös muualla Euroopassa sää oli maaliskuun mittaan vaihtelevaa. Esimerkiksi Espanjassa mitattiin maaliskuun alkupuolella jo jopa 30 asteen lämpötiloja. Kuun lopussa Euroopassa oli sen sijaan ajankohtaan nähden laajalti kylmää. Lumisateita tuli keskisessä ja eteläisessä Euroopassa asti.

 

Lue myös:
Huhtikuun tuore ennuste: “Välillä kevät etenee rytinällä, välillä tulee takapakkia”
Millainen oli maaliskuu vuosi sitten 2019?
Maaliskuu: Kevät alkoi ja lämmintä oli

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 1.4.2020 klo 16.16

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat