Sää lämpenee vähän viikon edetessä: Paikoin yli 10 asteen lukemia – vesi- ja lumisateitakin liikkeellä

Tällä viikolla edessä on sekä pilvisiä että aurinkoisia hetkiä ja vesi- ja lumisateita. Päivälämpötilat ovat enimmäkseen 5 asteen molemmin puolin, maan etelä- ja keskiosassa paikoin 10 asteen tienoillakin. Viikonloppuna etelässä aurinkoisilla alueilla voidaan yltää mahdollisesti paikoin jopa 11–13 asteeseen. Lauha sää ja vesisateet ohentavat lumipeitettä laajemmin jo maan keskiosassakin, mutta ajoittaiset lumiset sateet ovat myös jatkossa mahdollisia etelässä saakka.
Sää on tällä viikolla melko vaihtelevaa.
– Lännestä leviää viikon edetessä ajoittaisia sateita, mutta samalla aurinkoisilla alueilla on jo monin paikoin tarjolla keväistä lämpöä. Loppuviikolla matalapaineiden reitti kulkee Pohjois-Suomen halki kohti koillista. Lounaasta virtaa lauhaa ilmaa Suomeen. Viikonlopun yöt ovat leutoja ja päivällä varsinkin aurinkoisilla alueilla 10 astetta ylittyy yleisemmin, toteaa Forecan meteorologi Sara Salonen.
Keskiviikkona laajalti poutaa ja aurinkoa – illaksi Lappiin lumisateita
Tiistaina sateita on tullut maan itäosasta Lappiin ulottuvalla alueella. Illalla enimmät sateet väistyvät itään. Pohjoisessa ja paikoin maan keskiosassa sää selkenee lännestä alkaen.
Etelässä puolestaan säärintama viistää etelärannikkoa tiistaina illalla ja keskiviikon vastaisena yönä. Yön aikana voi tulla vähäisiä vesi- tai lumisateita.
Yölämpötila on keskiviikon vastaisena yönä etelä- ja länsirannikolla nollan molemmin puolin. Muualla maan etelä- ja keskiosassa pakkasta on 2–10 astetta ja pohjoisessa 5–15 astetta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Keskiviikkona Suomeen ulottuu lounaasta heikko korkeapaineen selänne.
– Sää on suuressa osassa maata aurinkoista ja poutaista. Etelässä pilvisyys on kuitenkin vielä aluksi melko runsasta, mutta päivän kuluessa pilvisyys vähenee. Lapissa pilvisyys lisääntyy lännestä alkaen. Keskiviikkoillaksi Keski- ja Pohjois-Lappiin leviää hajanaisia lumisateita, Sara Salonen kertoo.
Päivälämpötila on keskiviikkona etelässä 5–10 astetta, maan keskiosassa 2–6 astetta ja pohjoisessa –2 ja 4 asteen välillä.
Katso videolta ennuste perjantaille asti!
Torstain vastaisena yönä maan etelä- ja keskiosassa on laajoilla alueilla selkeää, pohjoisessa pilvisyys lisääntyy.
Pakkasta on yöllä enimmäkseen 0–5 astetta, mutta maan itäisissä osissa sekä Pohjois-Lapissa 5–10 astetta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Torstaina matalapaine tuo vesi- ja lumisateita
Torstaina lännestä saapuu matalapaine, joka liikkuu Suomen pohjoisosan yli itään. Lounaistuuli on lähes koko maassa kohtalaista.
Päivän kuluessa pilvisyys lisääntyy koko maassa. Lännestä leviää sateita varsinkin maan keski- ja pohjoisosaan. Etelässä sateet jäävät melko vähäisiksi.
– Matalapaineet kulkevat melko pohjoista reittiä ja niiden mukana raahautuu lounaasta lauhempaa ilmaa suureen osaan maata. Torstaina päivällä lämpötila kohoaa maan etelä- ja keskiosassa laajalti 5–10 asteeseen ja pohjoisessa enimmäkseen 1–5 asteeseen. Lämpöasteiden takia sateet tulevat maan etelä- ja keskiosassa vetenä, pohjoisessa sateet tulevat vaihtelevassa olomuodossa. Pohjoisimmassa Lapissa lämpötila voi jäädä asteen tai pari pakkaselle, joten siellä sateet ovat suurelta osin lunta, Sara Salonen ennustaa.
Perjantaina hajanaisia vesisateita maan etelä- ja keskiosaan – illalla vesi-, räntä- ja lumisateita pohjoiseen
Perjantain vastaisena yönä matalapaine sateineen väistyy itään.
– Lisää hajanaisia vesisateita leviää kuitenkin jo lounaasta maan etelä- ja keskiosaan. Pohjoisessa on perjantaina päivällä pääosin poutaista, pilvipeite rakoilee, Sara Salonen sanoo.
Päivälämpötila on perjantaina yleisesti 3–8 astetta, Pohjois-Lapissa ollaan nollan molemmin puolin.
– Perjantaina illalla sateet ulottuvat myös maan pohjoisosaan, missä osa sateista tulee räntänä tai lumena. Yölämpötila on laajalti 0–5 astetta, Lapissa muutaman asteen nollan molemmin puolin.
Viikonloppuna paikoin yli 10 asteen lukemat mahdollisia aurinkoisilla alueilla – sateitakin liikkeellä
Lämpötiloissa on tämän hetken ennusteen mukaan nousua viikonlopun aluksi, mutta sateitakin on liikkeellä.
– Viikonloppuna matalapaineiden reitti näyttää kulkevan edelleen Pohjois-Euroopan halki koilliseen. Samalla Suomen itäpuolella oleva korkeapaineen alue pysyttelee aloillaan. Tästä johtuen lounaasta virtaa edelleen hyvin lauhaa ilmaa Suomeen, mutta muun muassa viikonlopun sateiden tarkkaan reittiin, ajoitukseen sekä viikonlopun lämpötiloihinkin liittyy jo epävarmuutta, Sara Salonen toteaa.

Viikonlopun päivälämpötilat riippuvat pilvisyydestä ja sateista.
– Yleisesti ottaen päivälämpötilat pysyttelevät edellispäivien kaltaisissa lukemissa, mutta etenkin maan etelä- ja keskiosan aurinkoisilla alueilla 10 astetta voi ylittyä. Mahdollisesti etelän aurinkoisilla alueilla voisi olla paikoin jopa 11–13 astetta, pilvisillä alueilla ja sateissa jäädään 5–10 asteeseen, Sara Salonen sanoo.
Ensi viikon sää: Päiväsaikaan paikoin keväisiä lukemia – öisin selkeillä alueilla tuntuvaakin pakkasta
Tämän hetken ennusteen mukaan viikonlopun jälkeen Länsi-Euroopan yllä vahvistuu korkeapaine.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Tuuli kääntyy Suomessa puhaltamaan pohjoisen puolelta. Suomeen virtaa viileämpää ilmaa, mutta ensi viikon alkupuoli näyttää vielä tämänhetkisen ennusteen mukaan jatkuvan vaihtelevan lauhassa säässä. Lämpötilaennusteen epävarmuutta lisää erityisesti pilvisyys. Päiväsaikaan aurinkoisilla alueilla lämpötilat voivat olla edelleen keväisissä lukemissa, kun taas yöaikaan selkeillä alueilla voi pakkasta olla tuntuvasti, Sara Salonen kertoo.
Tällä hetkellä laajalti Suomen eteläosassa sekä monin paikoin lännessä on jo lumetonta.
– Ensi viikon alkuun mennessä lauha sää ja vesisateet ohentavat lumipeitettä myös laajemmin maan keskiosassa. Ensi viikon edetessä sateiden olomuoto riippuu pitkälti siitä, mihin vuorokauden aikaan sateet tulevat. Yöaikaan lämpötilan painuessa pakkaselle lumisemmat sateet eivät ole etelässäkään poissuljettuja, Sara Salonen toteaa.
Lue seuraavaksi: Uusi kuukausiennuste: Näin mennään kohti pääsiäistä Suomessa – osassa Välimeren aluetta tulvavaara
Päivitetty 25.3.2025 klo 16.15