Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Paahtava korkeapaine saapuu: Ennusteessa yli 30 astetta ja trooppisia öitä
Blogi |

Paahtava korkeapaine saapuu: Ennusteessa yli 30 astetta ja trooppisia öitä

Aurinko taivaalla paahtaa
Juhannuksen jälkeen sääasetelma Pohjois-Euroopassa kääntyy kuumaksi. Pitkäkestoinen korkeapaine voi tuoda tukalaa hellettä. Arkistokuva: Juhani Peltonen, Auranlaakso

Pohjois-Euroopassa on tuoreen ennusteen mukaan alkamassa juhannuksen jälkeen pitkäkestoinen helleputki. Helle on ajoittain tukalaa, sillä Suomessa korkeimmat lukemat voivat kohota reiluun 30 asteeseen.

Kuluvan kesän toinen merkittävä helleaalto on pian rantautumassa Euroopan pohjoiskolkkaan. Edellinen helleputki päättyi Suomessa kesäkuun 6. päivänä, jonka jälkeen helteiset ilmat ovat pääsääntöisesti pysytelleet visusti Suomen rajojen ulkopuolella. Edellisen kerran helleraja rikottiin kesäkuun 17. päivänä suppealla alueella maan eteläosassa, mutta laaja-alaiset helteet eivät ole maahamme kesäkuun alun jälkeen yltäneet.

Juhannuspäivään mennessä hellepäiviä on Suomessa ollut seitsemän kappaletta, eli helleraja, 25 astetta, on ylittynyt seitsemänä päivänä jossain päin maata. Keskimäärin hellepäiviä kertyy kesäkuussa maassamme kahdeksan kappaletta, eli näillä näkymin kuluvasta kesäkuusta on muodostumassa tavanomaista helteisempi kuukausi, sillä hellepäiviä on kesäkuun viimeisellä viikolla ennusteen mukaan kertymässä useita lisää.

"On syytä asennoitua niin, että kuluvan kesän toinen tukala helleaalto tekee tuloaan. Mahdolliset 30 asteen päivälämpötilat ja trooppiset yöt ovat kurjia erityisesti riskiryhmille ja tekevät olon tukalaksi muillakin."

Kesäkuusta on kuitenkin tulossa toukokuuta vähähelteisempi kuukausi, sillä toukokuussa hellepäiviä kertyi ennätykselliset 16 kappaletta. Samaan ei enää todennäköisesti kesäkuussa ylletä, vaikka hellettä olisikin kuun viimeisellä viikolla jokaisena päivänä jossain päin maata.

Helleraja voidaan kesäkuun viimeisellä viikolla ylittää useampana päivänä:

Sunnuntaina lämpenee pohjoisessakin, maanantaina helleraja rikki?

Juhannus on toistaiseksi jäänyt maan pohjoisosassa viileäksi ja epävakaiseksi, mutta sunnuntai tuo muutoksen. Suuressa osassa maata lämpötila kohoaa sunnuntaina kesäisiin 20 asteen lukemiin tai sen yläpuolellekin, myös valtaosassa Lappia. Etelässä pilvisyys on runsaampaa kuin pohjoisessa, joten nyt on Pohjois-Suomen vuoro kylpeä auringonpaisteessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Maanantain aikana maan keski- ja pohjoisosan yli liikkuu kuuroittaisen sateen alue, ja sen yhteydessä iltapäivällä varsinkin itä- ja pohjoisosassa maata tulee paikallisia sade- ja ukkoskuuroja. Etelässä kuurosateet jäävät vähiin ja viikko alkaa pääosin poutaisena. Lämpötila vaihtelee 20 asteen molemmin puolin, tosin Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa on pieni mahdollisuus hellerajan rikkoutumiselle.

Sää lämpenee päivä päivältä. Sunnuntaina 20 asteen lukemia mitataan jo pohjoisessa saakka, maanantaina lämpötila voi käväistä eteläisimmässä osassa maata hellerajan tuntumassa. Sade- ja ukkoskuuroja tulee maanantaina monin paikoin.
Sää lämpenee päivä päivältä.

Tiistai aloittaa helleputken, 30 astetta voi ylittyä

Eurooppalaisen ennusteen mukaan tiistai on aloittamassa helleputken Suomessa. Jos ei helleraja siis vielä maanantaina rikkoudu eteläisimmässä osassa maata, niin viimeistään tiistai sen tekee laajoilla alueilla Etelä- ja Keski-Suomessa.

Tällä hetkellä ennusteessa on epävarmuutta siitä, kuinka pohjoiseen helteet yltävät. Pohjois-Suomi saattaa ajoittain jäädä helteisen ilmamassan ulkopuolelle – korkeapaineen sijainti sanelee, kuinka korkeille leveysasteille helle tunkeutuu. Uskoisin, että jossain kohtaa Pohjois-Suomea nähdään kesäkuun viimeisellä viikolla ilmamassojen rajavyöhyke, jonka eteläpuolella hikoillaan ja pohjoispuolella palellaan. Ilmamassojen rajavyöhykkeellä syntyy sade- ja ukkoskuuroja ja välillä tämä vyöhyke voi valahtaa Pohjois-Suomesta kohti keskistä Suomea.

Maan eteläosassa helteet kuitenkin yltyvät, kun viikko etenee. 30 asteen raja voi Etelä-Suomessa ylittyä keskiviikosta eteenpäin. Korkeimmat lämpötilat asettuvat tämänhetkisessä ennusteessa eteläisessä Suomessa 28–32 asteeseen ja samalla trooppisten öiden todennäköisyys kasvaa. Trooppisen yön aikana yön alin lämpötila ei laske alle 20 asteen. Keskisessä Suomessa kesäkuun lopun ennustetut lukemat vaihtelevat 25 asteen molemmin puolin ja pohjoisessa vaihtelu on rajumpaa, sillä lämpötila seilaa ennusteessa 10 ja 25 asteen välillä. Viikon loppupuolella sään ennustettavuus heikkenee merkittävästi, ja lännestä on mahdollisesti lähestymässä kylmä säärintama ukkossateineen.

Mittaushistorian korkein kesäkuun lämpötila on Suomessa 33,8 astetta ja se on mitattu 24.6.1935 Ähtärissä.

Tiistai voi aloittaa pitkäkestoisen helleputken Suomessa. Helteet ovat todennäköisimpiä maan etelä- ja keskiosassa, missä 30 asteen raja voi paikoin rikkoutua keskiviikon jälkeen. Myös trooppiset yöt ovat mahdollisia, eli yön alin lämpötila ei laske alle 20 asteen.
Kesäkuun viimeinen viikko näyttää kuumalta. Kuva: Foreca

Sekä Skandinaviassa että meillä Suomessa on syytä asennoitua niin, että kuluvan kesän toinen tukala helleaalto tekee tuloaan. Mahdolliset 30 asteen päivälämpötilat ja trooppiset yöt ovat kurjia erityisesti riskiryhmille ja tekevät olon tukalaksi muillakin. Riittävästä nesteytyksestä ja aurinkosuojasta on syytä huolehtia hellejakson alkaessa. Maan eteläosassa auringon ultraviolettisäteilyn ennustetaan olevan kesäkuun lopussa voimakasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Tältä näyttää kesän ja alkusyksyn pitkä ennuste – yksi kuukausi erottuu erityisesti!

Juttua päivitetty 23.6. seuraavasti: Ruotsissa 35 asteen helteet eivät enää näytä todennäköisiltä, Suomessa 30 asteen raja voi ylittyä keskiviikosta eteenpäin (ei torstaina), viikonlopun ennustettavuus on vielä heikko.

Markus Mäntykannas
meteorologi

Päivitetty 23.6.2024 klo 22.00

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat