Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Lämmin kesäsää jatkuu – loppuviikolla jopa hellettä
Uutiset |

Lämmin kesäsää jatkuu – loppuviikolla jopa hellettä

Elokuinen päivä Kemijoen rannalla.
Elokuinen päivä Kemijoen rannalla. Kuva: Jarmo Kumpula, Kemijärvi, 5.8.2024

Sää jatkuu kesäisen lämpimänä koko maassa. Viikon mittaan Suomen yli itään liikkuu muutama sadealue, väliin mahtuu kuitenkin aurinkoisia poutapäiviä. Loppuviikolla sää lämpenee ja jopa hellelukemat ovat mahdollisia.

Maanantaina sateita ja ukkosia liikkuu Suomen yli itään

Suomen yli itään liikkuu maanantain kuluessa kuurosateita. Etelässä sateet jäävät hyvin vähäisiksi, toisaalta pohjoisessa sadekuurojen mukana voi liikkua myös ukkosia. Ukkosten määrä tänä kesänä on jäänyt melko vähäiseksi. Maanantai-illaksi sateet väistyvät itään ja sää selkenee koko maassa. Tiistaina ja keskiviikkona Suomi kuuluu korkeapaineeseen. Sää on heikkotuulista, aurinkoista ja poutaista koko maassa. 

Alkuviikon päivälämpötilat ovat 20 asteen tuntumassa tai hieman yli, aivan hellelukemiin asti ei todennäköisesti päästä. Maanantain sateisilla alueilla jäädään 20 asteen alapuolelle, Lapissa jopa alle 15 asteeseen.

ma-ke 1808
Sää poutaantuu maanantai-illaksi. Kuva: Foreca

Torstaiyönä maan länsiosaan saapuu vesisadealue, joka liikkuu torstain kuluessa maan itä- ja pohjoisosan yli koilliseen. Sateiden jälkipuolella sää selkenee lännestä. Iltapäivällä maan etelä- ja keskiosassa sää on jo aurinkoista ja poutaista.

Loppuviikolla jopa helteet mahdollisia

Perjantaina ja lauantaina Suomeen virtaa annos lämpimämpää ilmaa. Sää on aurinkoista ja poutaista, etelätuuli voimistuu etenkin lauantaina. Päivälämpötila kohoaa lauantaina etelässä jopa hellelukemiin, Lapissakin päästään 20 asteen yläpuolelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

t850 1808
Lämmintä ilmaa virtaa loppuviikolla Suomeen etelästä. Kuva: Foreca

Tänä vuonna Suomessa on ollut 18. elokuuta mennessä 60 hellepäivää. Hellepäivien ennätys vuodesta 1961 lähtien olevissa Ilmatieteen laitoksen tilastoissa on 65 hellepäivää vuodelta 2002. Vuonna 2018 oli 64 hellepäivää ja vuonna 2006 61 hellepäivää.

Lue seuraavaksi: Uusi kuukausiennuste: Tältä näyttää loppukesän sää Suomessa

Kristian Roine
meteorologi

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Kristian Roine

Päivitetty 18.8.2024 klo 21.56

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat