Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Millaista säätä on odotettavissa kesäkuun loppuun ja heinäkuulle?…
Kuukausiennuste |

Millaista säätä on odotettavissa kesäkuun loppuun ja heinäkuulle? Tuoreessa kuukausiennusteessa yksi selvempi signaali

Kesäpäivänseisauksen kukkaloistoa.
Keskikesän kukkaloistoa. Kuva: Yrjö Hokkanen, Lohja, 21.6.2023

Uusimman kuukausiennusteen mukaan lämmin kesäsää jatkuu juhannuksen jälkeenkin. Sademäärien osalta ennusteessa on toivoa pahimman kuivuuden hellittämisestä, mutta mitenkään erityisen runsaita sademääriä ei ole odotettavissa.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 22. kesäkuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu koko tulevan neljän viikon jakson Suomessa keskimääräistä lämpimämpänä.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 22.6.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
26.6.–2.7.Sää on kesäkuun viimeisellä viikolla 1–6 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Suurin poikkeama tavanomaisesta on Pohjois-Lapissa. Sademäärä on lähellä tavanomaista tai maan itäosassa vähän tavanomaista pienempi.Hyvä
3.–9.7.Sää jatkuu koko maassa keskimääräistä lämpimämpänä poikkeaman ollessa 1–3 astetta. Sademäärä on lähellä tavanomaista, pohjoisessa ja idässä voi sataa vähän keskimääräistä enemmän. Kohtalainen
10.–16.7.Sää jatkuu edellisviikon tavoin keskimääräistä lämpimämpänä. Sademäärässä ei näy merkittäviä poikkeamia tavanomaisesta.Heikko
17.–23.7.Tavanomaista lämpimämpi kesäsää jatkuu. Sateet voivat jäädä hieman tavanomaista vähäisemmiksi.Heikko

Suurin poikkeama tavanomaisesta on ennusteen ensimmäisellä viikolla, jolloin suuressa osassa maata on 1–6 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Suurin ero tavanomaiseen löytyy Pohjois-Lapista, missä voi olla yli 6 astetta lämpimämpää kuin tavanomaisesti.

Sademäärä on ennusteen ensimmäisellä viikolla lähellä tavanomaista tai etenkin maan itäosissa vähän tavanomaista pienempi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Matalapaineiden painopiste näyttäisi pysyvän Atlantilla, mutta sade- ja ukkoskuuroja tulee todennäköisesti silti meilläkin viikon aikana siellä täällä.

Heinäkuun kolme ensimmäistä viikkoa ovat kuukausiennusteen valossa varsin samankaltaisia. 

Koko maassa on ennusteen mukaan kaikilla kolmella viikolla 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Ennusteen toinen viikko voi olla pohjoisessa ja idässä hieman keskimääräistä sateisempi, mutta kahdella viimeisellä viikolla sademäärän poikkeamat keskimääräisestä ovat koko maassa pieniä. Myöskään ilmanpaine-ennusteen valossa ei ennusteessa näy poikkeamia tavanomaisesta kesäsäästä.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Kesän ja alkusyksyn pitkä ennuste: Tältä näyttää heinä–syyskuun jakso Suomessa ja muualla Euroopassa!

Joonas Koskela
meteorologi

Päivitetty 23.6.2023 klo 15.14

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat