Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Loppuviikolla käänne kylmempään: Liukkaat tiet ja lumihiutaleet mahdollisia…
Uutiset |

Loppuviikolla käänne kylmempään: Liukkaat tiet ja lumihiutaleet mahdollisia pian etelässä asti – katso ennuste!

Lunta vapunpäivänä Virroilla.
Sää kylmenee loppuviikolla. Arkistokuva: Sirpa Jyske, Virrat

Lähipäivinä liikkeellä on sateita vetenä, räntänä ja lumena. Loppuviikolla sää kylmenee. Liukkaat tiet sekä räntäsade ja lumihiutaleet ovat mahdollisia paikoin maan keski- ja eteläosassa asti viikonlopun ja ensi viikon alun aikana. Kylmeneminen jää kuitenkin tämän hetken ennusteen mukaan hetkelliseksi.

Lauha etelänpuoleinen ilmavirtaus päättyy viikon lopulla ja vaihtuu vähitellen pohjoisenpuoleiseksi. Suomeen virtaa väliaikaisesti kylmää ilmaa loppuviikolla ja ensi viikon alussa.

– Kylmeneminen vaikuttaa ajokeliin. Paikalliseen huonoon ajokeliin kannattaakin viikonloppuna ja ensi viikon alussa varautua maan eteläosaa myöten. Koko maassa, jopa maan eteläosassa, saattaa paikallisesti esiintyä liukkautta teillä. Mahdolliset lumikertymät jäävät kuitenkin tämän hetken ennusteen mukaan maan etelä- ja keskiosassa hyvin pieniksi, Lapissa lunta tulee muutamia senttimetrejä lähipäivinä ja viikonloppuna. Pääosa liukkaudesta on siis paikallisesti jäätyneitä tienpintoja, sanoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Ennen viikonloppua liikkeellä vesi-, räntä- ja lumisateita

Lähipäivinä odotettavissa on ajoittain reippaitakin vesisateita. Osassa maata sateet muuttuvat vähitellen rännäksi ja lumeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Torstaina eteläinen ilmavirtaus heikkenee. Sää alkaa jo viilentyä Lapissa. Laajalti pilvinen sää jatkuu.

– Hajanaisia sateita tulee yhä maan keski- ja pohjoisosassa, aamulla myös paikoin etelässä. Sateet tulevat suurelta osin vetenä, Itä- ja Pohjois-Lapissa sateet muuttuvat päivän mittaan osin rännäksi tai lumeksi, Joanna Rinne ennustaa.

Sadekertymä on torstaina Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Koillismaan suunnalla enimmillään 10 millimetrin luokkaa. Pohjois- ja Itä-Lapissa lunta sataa 1–5 senttimetriä.

Torstain päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 5–8 astetta, Lapissa −1…+4 astetta.

Katso videolta ennuste lähipäivien vesi-, räntä- ja lumisateista!

Perjantai on edelleen pilvinen päivä. Lisää sateita on tulossa Suomeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Maan etelä- ja itäosaan leviää perjantaina vesisateita etelästä. Muualla maassa tulee paikoin hajanaisia sateita. Etelä- ja Keski-Lapissa sateiden olomuoto vaihtelee, Pohjois-Lapin sateet tulevat pääosin lumena. Etelässä ja idässä vettä voi tulla jopa 10–15 millimetriä, Lapissa lunta 1–5 senttimetriä, Joanna Rinne kertoo.

Päivälämpötila on perjantaina maan etelä- ja keskiosassa laajalti 3–6 astetta, Lapissa −3…+3 astetta.

Viikonloppuna kylmää ilmaa pohjoisesta

Viikonlopun aikana ilmavirtaus alkaa vähitellen kääntyä puhaltamaan pohjoisen suunnalta. Suomeen virtaa kylmää ilmaa. Liukkaisiin teihin on hyvä varautua koko maassa viikonlopun ja ensi viikon alun aikana.

Lauantaina sää on vielä pilvipainotteinen, vaikka pilvipeite saattaa jo rakoilla. Hajanaisia sateita tulee siellä täällä. Lapin sateet ovat tämän hetken ennusteen mukaan lunta, maan keskiosassa osa sateista on räntää, etelässä näillä näkymin enimmäkseen vettä.

Lokakuun lumisateita Pirkanmaalla.
Osassa maata lumisateita on tullut jo lokakuun puolella. Kuva: Ari Branthin, Ylöjärvi, 23.10.2021

Sunnuntain aikana sää muuttuu selkeämmäksi, mutta sadekuuroja tulee vielä paikoin. Etelään ulottuu mahdollisesti sadealue.

– Sunnuntain sateet tulevat ainakin maan keskiosassakin osin lumena. Samalla päivälämpötilat laskevat niin, että etelässä on lämpimimmillään 2–3 plusastetta ja pohjoisessa päivälläkin pakkasta, Joanna Rinne toteaa.

Etelän mahdollisten sateiden osalta sateiden olomuoto on vaihdellut ennustemalleissa veden, rännän ja lumen välillä.

Miltä näyttää ensi viikko?

Tämän hetken ennusteen mukaan kylmä pohjoisvirtaus jatkuu ensi viikon alussa.

– Sää on melko selkeää ja lämpötilat painuvat koko maassa nollaan tai pakkaselle. Lapissa on mahdollista, että lämpötila laskee yöaikaan jopa syystalven toistaiseksi kylmimpiin lukemiin. On vielä auki, ulottuvatko sateet maanantaina etelään. Mahdolliset sateet tulevat osin vetenä, mutta mukana voi ehkä olla myös lumihiutaleita, Joanna Rinne sanoo.

Syystalven kylmin lämpötila tähän mennessä on Sallassa 24. lokakuuta mitattu −21,3 astetta.

Ensi viikon alun jälkeen sään ennustetaan jälleen lauhtuvan. Mahdolliset sateet näyttävät muuttuvan vetisempään olomuotoon.

– Viikonlopulle ja ensi viikolle asti ulottuviin sääennusteisiin liittyy kuitenkin epävarmuutta. Vaihtelevassa säässä sään ennustettavuus heikkenee ennustejakson pidetessä, Joanna Rinne muistuttaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Tuore kuukausiennuste: Tällä tavalla marraskuu etenee – näin meteorologi kommentoi tilannetta

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

4.11.2021: Päivitetty ennustetta.

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 4.11.2021 klo 10.53

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat