Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste näyttää: Alkuun isohko ero tavanomaiseen marraskuuhun
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste näyttää: Alkuun isohko ero tavanomaiseen marraskuuhun

Marraskuun aamu järvellä.
Sää on lähiaikoina melko pilvistä. Kuva: Juhani Peltonen, Kaarina, 1.11.2022

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan 7. marraskuuta alkavan viikon keskilämpötila on Suomessa peräti 4–5 astetta ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpi. Ennusteessa on merkkejä tavanomaista lämpimämmästä säästä koko marraskuun ajan. Marraskuun puolivälin tienoilla edessä voi olla föhn-tuulen tilanteita.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 3. marraskuuta julkaisema kuukausiennuste ennakoi Suomeen tavanomaista lauhempaa marraskuuta.

– Tämän kuukausiennusteen mukaan marraskuu kuluu pääasiassa vähän keskimääräistä lämpimämmässä säässä. Viikkojen sisälle voi toki mahtua kylmiäkin päiviä. Aiempaan ennusteeseen verrattuna 7. marraskuuta alkavalla viikolla Eurooppaan vahvistuva korkeapaine on siirtynyt pohjoisemmaksi, mutta Pohjois-Euroopan viikon ennuste on edelleen sateinen, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Korkeapaine saattaa siirtyä 14. marraskuuta alkavalla viikolla vielä pohjoisemmaksi.

– Tämä vaikuttaisi myös Pohjois-Euroopan sademääriin: sateet jäisivät marraskuun puolivälin tienoilla paljolti Norjan rannikolle, Suomessa sademäärä olisi tavanomainen tai sitä pienempi. Tämä on talvikaudella tyypillinen lämpimän föhn-tuulen tilanne ja mahdollisuus aurinkoisiin päiviin on hyvä, Anna Latvala kertoo.

Marraskuun lopulla ja marras–joulukuun vaihteessa ennusteen epävarmuus alkaa kasvaa selvästi, mutta sää jatkuu mahdollisesti lauhana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Tilastollisesti lämpötila kuitenkin laskee jo kuunvaihteessa öisin lähes koko maassa pakkasen puolelle ja päivisinkin voi olla pikkupakkasta paikoin maan keskiosassa asti, joten vähän keskimääräistä lämpimämpi sää ei tarkoita esimerkiksi pelkästään vetenä tulevia sateita, Anna Latvala muistuttaa.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 3.11.2022)
ViikkoEnnusteEnnustettavuus
7.–13.11.Suomessa viikon keskilämpötila on 4–5 astetta keskimääräistä korkeampi. Sademäärä on tavanomaista suurempi.Hyvä
14.-20.11.Viikko on 2–4 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Eteläisessä Suomessa sademäärä jäänee tavanomaista pienemmäksi, pohjoisessa tavanomaiseksi.Kohtalainen
21.–27.11.Sää voi jatkua edelleen tavanomaista lauhempana. Sademäärässä ei ole enää selvää poikkeamaa.Heikko
28.11.–4.12.Suomessa on mahdollisesti keskimääräistä lauhempaa. Sademäärässä ei näy selvää poikkeamaa.Heikko

Marraskuun 7. päivä alkava viikko: Peräti 4–5 astetta keskimääräistä lämpimämpää

Kuukausiennusteen mukaan viikon keskilämpötila on 7. marraskuuta alkavalla viikolla Suomessa peräti 4–5 astetta keskimääräistä korkeampi.

– Yksittäisiä viileitä päiviä voi kuitenkin mahtua viikon sisälle. Päivälämpötilat nousevat välillä lounaassa 10 asteen tienoille, kun taas Lapissa päivälämpötilat voivat ainakin viikon alussa jäädä paikoin −5 asteeseen, Anna Latvala sanoo.

Viikon sää on kuukausiennusteen mukaan Suomessa tavanomaista sateisempaa.

– Sadetta tulee useimpina päivinä pitkin maata, mutta suurin osa lumisateista painottuu pohjoiseen. Matalapaineiden yhteydessä tuulikin voimistuu välillä.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Marraskuun 7. päivä alkavalla viikolla Etelä- ja Keski-Eurooppaan alkaa vahvistua korkeapaine.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Matalapaineiden reitti puolestaan kulkee Pohjois-Euroopan kautta. Sademäärä jakautuu samoin: Etelä- ja Keski-Euroopassa on tavanomaista kuivempaa, Pohjois-Euroopassa tavanomaista sateisempaa, Anna Latvala kertoo.

Lämpötilapoikkeama on kuukausiennusteen mukaan lähes koko Euroopassa 0–6 astetta keskimääräistä lämpimämpään suuntaan, mutta Ukrainan itäosassa sekä Venäjällä ollaan paikoin tavanomaista viileämmän puolella.

Marraskuun 14. päivä alkava viikko: Yhä 2–4 astetta tavanomaista lauhempaa

Marraskuun 14. päivä alkavalla viikolla korkeapaine levittäytyy Euroopassa yhä enemmän pohjoiseen ja länteen. Kuukausiennusteen perusteella viikon keskilämpötila on Suomessa 2–4 astetta keskimääräistä korkeampi. Laajemmin Pohjois-Euroopassa poikkeama on 1–5 astetta tavanomaista lämpimämpään suuntaan.

– Näyttää siltä, että matalapaineet ohjautuvat yhä pohjoisemmaksi. Suomessa tuuli käy tavallista useammin luoteen puolelta Skandien vuoriston yli. Norjassa on sateista, mutta Suomessa sademäärä on joko ajankohdalle tavanomainen tai sitä pienempi, Anna Latvala sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Euroopan kaakkoisosaan ennakoidaan keskimääräistä viileämpää viikkoa.

Marraskuun 21. päivä alkava viikko: Hieman tavanomaista lämpimämpää – suursäätila mahdollistaa myös kylmän ilman virtauksen pohjoisesta

Marraskuun 21. päivä alkavalla viikolla korkeapaine voi siirtyä länteen Pohjois-Atlantille.

– Viikko on ennusteen mukaan keskimäärin lauhan puolella Suomessa, mutta ennusteen epävarmuus kasvaa. Tässä suursäätilassa on mahdollista, että välillä Suomeenkin leviää pohjoisesta viileää ilmaa, Anna Latvala toteaa.

Sademäärän osalta ei Suomessa ole enää näkyvissä selvää poikkeamaa. 

Marraskuun 28. päivä alkava viikko: Miltä näyttää marras–joulukuun vaihde?

Marras–joulukuun vaihteen viikolla ennusteen epävarmuus kasvaa selvästi.

– Lauha sää voi jatkua vielä, mutta sademäärästä ei voi enää sanoa mitään. Ilmanpaineen poikkeama on kuitenkin Keski- ja Pohjois-Euroopassa pikemminkin korkea- kuin matalapaineen suuntaan, Anna Latvala kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Termiset vuodenajat – milloin koittaa talvi, kevät, kesä tai syksy?

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 4.11.2022 klo 16.27

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat