Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Päivö-myrsky voimistui ennusteissa: Näin myrsky ja rankkasateet etenevät…
Uutiset |

Päivö-myrsky voimistui ennusteissa: Näin myrsky ja rankkasateet etenevät – tiistain ja yön aikana jopa erittäin vaarallista tuulta tälle alueelle!

Sadetta Tuusulassa kesäkuussa 2020.
Alkuviikon rankkasateissa vettä tulee jopa koko kesäkuun keskimääräisiä lukemia vastaavia määriä. Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula, 30.6.2020

Päivö-myrsky tuo tiistaina ja keskiviikon vastaisena yönä rankkoja sateita ja jopa vaarallisen voimakkaita tuulia maan itäpuoliskolle etelästä Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle yltävälle alueelle. Runsaita sateita tulee myös maan keskiosassa.

Tiistaille ja keskiviikolle ennustettu myräkkä on voimistunut tuoreissa ennusteissa. Matalapaine on tuonut Suomeen jo rankkoja sateita. Tuulet voimistuvat tiistai-iltapäivän, illan ja keskiviikon vastaisen yön aikana jopa vaarallisen voimakkaiksi osassa maata. Muun muassa sähkökatkot, puiden kaatumiset ja taajamatulvat ovat mahdollisia.

– Matapalaineen keskus on siirtymässä Suomenlahden itäosasta maan kaakkoisosan ylle ja länsilounainen tuuli alkaa voimistua. Voimakkaat, jopa myrskylukemiin yltävät puuskat ovat mahdollisia etelässä, idässä ja Kainuussa iltapäivän ja illan aikana. Matalapaineen keskus liikkuu kaakosta ensin idän ylle ja siitä Kainuun seudulle. Keskiviikon vastaisena yönä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä mahdollisesti yhä idässä esiintyy voimakkaita puuskia, toteaa Forecan meteorologi Jenna Salminen.

Tuulen ennustetaan olevan jopa vaarallisen voimakasta tiistaina ja keskiviikon vastaisena yönä osassa maata 30.6.–1.7.2020.
Tuulen ennustetaan olevan jopa vaarallisen voimakasta tiistaina ja keskiviikon vastaisena yönä osassa maata 30.6.–1.7.2020. Kuva: Foreca

Myrskypuuskat voivat puhaltaa Suomenlahden itäosassa jopa 30 m/s, maan itäosassakin paikoin 25–30 m/s.

Keskiviikkona matalapaine siirtyy pohjoisen Suomen ylle ja voimistaa siellä puuskaista tuulta. Kovat puuskat ovat paikoin mahdollisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sateet rankkoja – jopa koko kesäkuun sateet lyhyessä ajassa

Maanantai-illasta kello 21 lähtien tiistaihin kello 15 mennessä eniten vettä on satanut Pyhtäällä Kymenlaaksossa, yli 69 mm. Lapissa Kittilässä vettä on satanut yli 60 mm, yli 50 mm vettä on tullut puolestaan Porvoossa, Heinolassa ja Joutsassa.

Suuria sademääriä on odotettavissa tiistai-illan ja yön aikana etelästä ja kaakosta maan keskivaiheille ja Kainuuseen sekä Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla alueella.

– Runsaan sateen alueella tiistain sadekertymä voi olla laajalti 50–75 mm, paikoin jopa yli 80 mm. Nämä lukemat vastaavat monin paikoin tällä alueella koko kesäkuun keskimääräisiä sademääriä, sanoo Jenna Salminen.

Kesäkuun tavanomaiset sademäärät ovat Suomessa laajalti 55–65 mm, paikoin idässä ja pohjoisessa 65–75 mm.

Seuraa sadetutkaa Forecan sivuilta.

Lue seuraavaksi: Heinäkuun kuukausiennuste: Kesäloma edessä? Sään täyskäännös on täällä

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 30.6.2020 klo 22.25

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat