Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kesä ei luovuta: Vielä jopa yli +20 astetta – katso syyskuun alun ennuste
Uutiset |

Kesä ei luovuta: Vielä jopa yli +20 astetta – katso syyskuun alun ennuste

Aurinkoa, sumuja ja sateita.
Tällä viikolla luvassa on niin aurinkoa, sateita kuin viileitä öitäkin. Kuvat: Maarit Siitonen, Sirpa Jyske ja Ari Branthin

Sää lämpenee tällä viikolla osassa maata 20 asteen lukemiin. Alkuviikon yöt ovat kylmiä, paikoin on pakkasta ja hallaa.

Tämän viikon sää on vaihtelevaa. Tiistain vastainen yö voi olla viikon kylmin.

– Lapissa on monin paikoin pakkasta, paikoin pakkasta on jopa Pohjanmaalla saakka. Etelämpänäkin on ensi yönä hallaa, sanoo Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.

Tiistaina iltapäivällä on maanantaita aurinkoisempaa, paikoin taivaalla on kuitenkin pilvilauttaa. Lähinnä Pohjois-Lapissa voi tulla joitain sateita. Lämpötilat kohoavat etelässä ja lännessä 20 asteen lähettyville, pohjoisessa ollaan 15 asteen tienoilla.

Myös keskiviikon vastainen yö on kylmä. Keskiviikkona päivällä etelään saattaa yltää pilviä ja joitain sateita. Länsirannikolla lämpötilat ovat auringonpaisteessa 20 asteen vaiheilla, Lapissakin lämpötilat kohoavat keskiviikkona 15 asteen yläpuolelle.

Loppuviikolla yhtenäisempiä sateita

Tuoreen ennustemallin mukaan Baltiasta olisi nousemassa torstaiksi sade- ja ukkoskuuroja Suomeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Torstai näyttää nyt etelässä ja lännessä aikaisempia ennustemalleja pilvisemmältä, paikoin jopa sateiselta. Siellä missä aurinko näkyy, 20 astetta voi ylittyä Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta vielä on epävarmaa, kuinka laajoilla alueilla tämä on mahdollista, toteaa Markus Mäntykannas.

Loppuviikosta säätyyppi on muuttumassa.

– Tulossa on yhtenäisempiä sateita lännestä. Sää on kuitenkin yhä melko lämmintä, lämpötilat pysyvät 15–20 asteessa.

Lue seuraavaksi: Voimakas taifuuni Maysak uhkaa Korean niemimaata ja viistää Japania

Karita Kontula-Sokka

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat