Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennusteessa Suomeen vyöryy hyinen puhallus: ”Saa nähdä, onko…
Kuukausiennuste |

Kuukausiennusteessa Suomeen vyöryy hyinen puhallus: ”Saa nähdä, onko tämä talven viimeisiä iskuja” – maaliskuun edetessä käänne

Luminen tie kevättalven valossa.
Ennusteissa on näkyvissä vielä kylmiä öitä ja aamuja. Kuva: Pertti Karjalainen, Paltamo, 23.2.2022

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan maaliskuun alkupuolella edessä on laajalti keskimääräistä kylmemmän sään jakso. Pakkanen voi ajoittain kiristyä öisin ja aamuisin 10–20 asteen lukemiin aina eteläistä Suomea myöten, pohjoisessa saattaa olla 25 pakkasastetta. Kylmää ilmaa virtaa Suomen lisäksi myös Euroopan itäosaan ja aina Välimeren seudulle asti. Lunta tulee 7. maaliskuuta alkavalla viikolla esimerkiksi Kreikassa, Italiassa ja Turkissa saakka. Maaliskuun loppu näyttää Suomessa tavanomaista lämpimämmältä.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 3. maaliskuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan 7. maaliskuuta alkavan viikon keskilämpötila on Suomessa laajalti ajankohdan tavanomaisia lukemia kylmempi.

– Saa nähdä, onko tämä talven viimeisiä iskuja. Venäjälle valahtaa nyt arktista ilmamassaa. Vastaavia tilanteita on toki pitkin talvea, mutta nyt arktinen ilma viistää Suomen itärajaa ja hyvin kylmää ilmaa leviää Suomenkin puolelle. Maanantaina 7. maaliskuuta kylmyys painottuu maan pohjoisosaan ja sen jälkeen maan etelä- ja keskiosaan. Mahdollisuus 15 pakkasasteeseen tai kylmempäänkin on käytännössä jopa koko eteläisessä Suomessa, jos sää pysyy selkeänä. On kuitenkin vielä epävarmaa, miten pitkään tilanne jatkuu: alkaako lauhtuminen jo torstaina vai vasta viikonloppuna. Viikon keskilämpötilan poikkeaman suuruus ei siis ole varma, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Ennusteen mukaan Pohjois-Eurooppaan vahvistuu korkeapaine.

– Kylmää ilmaa leviää korkeapaineen itäreunaa pitkin Suomen lisäksi myös Euroopan itäosaan ja aina Välimeren seudulle asti. Lunta tulee esimerkiksi Kreikassa, Italiassa ja Turkissa saakka.

Lue myös: Ukraina: Lumisateiden jälkeen pakkanen kiristyy – sää vaikeuttaa pakolaisten olosuhteita

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 3.3.2022)
ViikkoEnnusteEnnustettavuus
7.–13.3.Maan etelä- ja keskiosassa on 2–5 astetta tavanomaista kylmempää, pohjoisessa 0–3 astetta tavanomaista kylmempää. Lapin pohjoisosassa voi olla keskimääräistä lauhempaa. Sademäärä jää tavanomaista vähäisemmäksi.Hyvä/kohtalainen
14.–20.3.Viikon keskilämpötila on 0–1 astetta keskimääräistä korkeampi, sademäärä on tavanomainen tai tavanomaista pienempi.Kohtalainen
21.–27.3.Viikko näyttää Suomessa lauhalta. Sademäärä on tavanomainen.Kohtalainen
28.3.–3.4.Viikko on ajankohtaan nähden lämmin. Sademäärä on tavanomainen tai hieman tavanomaista suurempi.Heikko

Maaliskuun 7. päivä alkava viikko: Suomeen leviää kylmää ilmaa

Maaliskuun 7. päivä alkavalla viikolla koululaisten talvilomia vietetään muun muassa Joensuussa, Kuopiossa, Oulussa, Rovaniemellä ja Kajaanissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Suomeen on vahvistumassa korkeapaine. Koillisesta leviää meille kylmää ilmaa, Anna Latvala sanoo.

Kuukausiennusteen mukaan viikon keskilämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 2–5 astetta keskimääräistä kylmempi, pohjoisessa 0–3 astetta keskimääräistä kylmempi.

– Astemäärät eivät ole kuitenkaan tarkkoja, sillä ennusteissa on vielä vaihdellut, milloin lauhtuminen alkaa. Pohjois-Lappi eroaa muusta maasta – siellä on keskimääräistä lauhempaa.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Sateita tulee 7. maaliskuuta alkavalla viikolla kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä vähemmän.

– Maalis–huhtikuu on muutenkin Suomessa vuoden tavallisesti kuivinta aikaa, ja nyt on tulossa vielä vuodenaikaan nähden kuiva viikko. Vähäiset sateet tulevat tämänhetkisen ennusteen mukaan lumena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Maanantaina melko pieni lumisadealue liikkuu Lapista etelään. Päivällä vielä maan etelä- ja länsiosassa lämpötila on −3 ja 3 asteen välillä, lauhinta on lounaassa. Idässä on 3–8 pakkasastetta ja pohjoisessa lukemat vaihtelevat Perämeren ympäristön 5–8 pakkasasteesta Lapin koillisosan jopa 15 pakkasasteeseen.

– Tiistain vastaisena yönä pohjoisen selkeillä alueilla kylmenee 15–25 pakkasasteeseen, pilvisillä alueilla pakkanen jää heikommaksi. Maan etelä- ja keskiosassa yölämpötila vaihtelee idän 10–20 pakkasasteesta lounaan 5 pakkasasteen paikkeille.

Tiistaina päivällä pakkasta on ennusteen mukaan koko maassa, lounaan parin pakkasasteen tienoilta itärajan reiluun 10 pakkasasteeseen.

– Keskiviikon vastaisena yönä pahin pakkanen painottuu maan etelä- ja keskiosaan, missä voi olla 10–20 pakkasastetta. Kylmintä on idässä. Nyt kuitenkin ollaan jo sen verran pitkällä kevättalvessa, että aurinko lämmittää päivisin eikä tilanne pääse niin kylmäksi kuin sydäntalvella vastaavissa oloissa, Anna Latvala toteaa.

Vielä torstainkin vastaisena yönä voi olla yli 15 pakkasastetta varsinkin etelässä ja idässä, mutta ennusteen epävarmuus alkaa kasvaa. Näyttää siltä, että viikon lopulla lämpötila vähitellen kohoaa.

Oulujoki on keskellä talveakin paikoin sula.
Vuorokauden sisäinen lämpötilan vaihtelu on tyypillisesti suurta kevättalvella. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala, 25.2.2022

Maaliskuun 14. päivä alkava viikko: Suomi kylmän ja lauhemman välissä

Maaliskuun 14. päivä alkavalla viikolla keskimääräistä kylmempi sää jatkuu Venäjällä ja kaakkoisessa Euroopassa. Euroopan länsiosassa ja osin pohjoisessa on sen sijaan keskimääräistä lämpimämpää. Suomi on näiden alueiden välissä.

– Korkeapaineen painopiste siirtynee 14. maaliskuuta alkavalla viikolla idemmäksi ja läntinen Eurooppa pääsee lauhemman etelävirtauksen piiriin. Ilmavirtaus kääntynee Suomessakin puhaltamaan etelästä ja lännestä, jolloin sää lauhtuu. Viikon keskilämpötila kohoaa meillä ajankohdan tavanomaisiin lukemiin tai osassa maata vähän sen yläpuolelle, Anna Latvala sanoo.

Viikon sademäärä on kuukausiennusteen mukaan Suomessa ajankohdalle tyypillinen tai vähän keskimääräistä pienempi, sillä korkeapaine vaikuttaa edelleen säähän.

– Kuiva korkeapainesää on usein myös aurinkoinen. Päivisin aurinko pääseekin lämmittämään ja sulattamaan lunta. Liukkaat jalankulkusäät voivat jatkua, sillä päivän sulamisvedet jäätyvät iltaisin.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat maaliskuun puolivälissä aivan lounaisimmassa Suomessa 2–4 plusastetta, laajalti maan etelä- ja keskiosassa −2…+2 astetta ja pohjoisessa −6…+2 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Maaliskuun 21. päivä alkava viikko: Keskimääräistä lämpimämpää

Maaliskuun 21. päivä alkavalla viikolla korkeapaine näyttää väistyvän Suomen itä- ja eteläpuolelle. Viikon keskilämpötila on kuukausiennusteen mukaan Suomessa 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpi.

– Tämän ennusteen perusteella Suomen sää on lauhaa ja ajankohtaan nähden lämmintä, samoin kuin suuressa osassa Eurooppaa. Sademäärä on Suomessa lähellä tavanomaista, Anna Latvala kertoo.

– Tähän aikaan vuodesta lämpötila nousee yleensä jo nopeasti: maaliskuun lopussa tavanomainen päivän ylin lämpötila on plussan puolella paikoin Keski-Lapissa asti. Yöpakkaset kuitenkin tyypillisesti vielä jatkuvat. Lumipeitekin hupenee maan etelä- ja keskiosassa.

Maaliskuun 28. päivä alkava viikko: Miltä näyttää maalis–huhtikuun vaihde?

Kuukausiennusteen perusteella keskimääräistä lämpimämpi sää jatkuu Suomessa maalis–huhtikuun vaihteen viikolla.

– Ennuste näyttää Suomeen keväisen lämmintä. Matalapainesää alkaa kuitenkin levitä jälleen Pohjois-Eurooppaan korkeapaineen väistyessä. Samalla sademäärät kasvavat, Anna Latvala toteaa.

Lumisateen jäljessä lauhtuva sää tuo tullessaan tienpinnoille vettä ja loskaa.
Lämpöasteet ja vesisateet ovat jo ajoittain sulattaneet lumia. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, 16.2.2022

Pitkän ajan säätilastojen mukaan terminen kevät alkaa Suomessa maan eteläosassa ja osassa länttä keskimäärin maaliskuun lopussa, maan keskiosassa laajalti huhtikuun alkupuoliskolla ja Lapissa laajalti huhtikuun loppupuoliskolla. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi nollan asteen yläpuolella.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Helmikuussa rikottiin Suomen mittaushistorian helmikuun sade-ennätys – oliko talvikuukausien jakso kylmä vai lauha?

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 4.3.2022 klo 18.39

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat