Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Vielä jopa yli 20 astetta – varaudu myös sateisiin ja syysmyräkkään!…
Uutiset |

Vielä jopa yli 20 astetta – varaudu myös sateisiin ja syysmyräkkään! Loppuviikolla edessä voi olla iso käänne

Tuulen voimistuessa aallot kasvavat ja alkaa muodostua vaahtopäitä.
Keskiviikkona edessä on syysmyräkkä. Arkistokuva: Keijo Väänänen, Pyhäranta, 20.9.2022

Tiistaina etelässä on ylletty paikoin vielä yli 20 asteen lukemiin. Myös keskiviikkona kaakossa ja idässä voi olla paikoin 20 astetta. Viikko on sateinen, kun useita matalapaineita sadealueineen kulkee Suomen yli, mutta ajoittain nähdään myös aurinkoa. Tuulet voimistuvat keskiviikoksi niin, että paikalliset tuulivahingotkin ovat mahdollisia etenkin etelässä ja lännessä. Loppuviikon mittaan tulossa on lisää matalapaineita. Sää saattaa viiletä voimakkaasti viikonlopuksi.

Suuressa osassa Suomea vaikuttaa tällä viikolla lauha lounainen ilmavirtaus, mutta pohjoisessa Suomessa ajoittain myös kylmä pohjoisenpuoleinen ilma.

– Eteläisessä Suomessa on tällä viikolla lämpimimmillään jopa 20 asteen päivälämpötiloja, kun taas Kilpisjärvellä mitattiin tiistaina syyskauden ensilumi. Sateen olomuoto vaihtelee Kilpisjärvellä veden ja lumen välillä pitkin viikkoa, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Yleisesti ottaen sää on tällä viikolla vaihtelevaa.

– Suomen yli tai läheltä liikkuu useita matalapaineen keskuksia ja niihin liittyviä sadealueita. Sateiden välissä sää on kuitenkin aurinkoistakin. Matalapaineen keskuksien yhteydessä myrskypuuskat voivat olla mahdollisia ainakin paikallisesti merialueilla, eikä myrsky keskituulessakaan ole mahdotonta. Viikon sadekertymät tästä eteenpäin ovat tämän hetken ennusteen mukaan enimmäkseen 20–40 millimetriä, mutta Pohjois-Lapissa paikoin jopa yli 50 millimetriä. Pohjanmaan maakuntien suunnalla kertymä voi jäädä alle 20 millimetriinkin, Joanna Rinne kertoo.

Näin sääviikko etenee: Paikoin tulee runsaita sateita – tuuli voimistuu keskiviikoksi

Tiistaina sateita tulee lähinnä Pohjanmaalta maan pohjoisosaan ulottuvalla alueella, muualla maassa on poutaista ja monin paikoin aurinkoistakin. Sadetta voi paikoin tulla jopa yli 15 millimetriä. Käsivarren Lapissa sekä mahdollisesti myös Utsjoen suunnalla sateita tulee myös lumena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Päivälämpötila on tiistaina maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 14–20 astetta, pohjoisessa enimmäkseen 3–13 astetta. Tiistain korkein lämpötila kello 15.30 mennessä on Heinolan Asemantauksen havaintoasemalla mitattu 20,8 astetta. Yli 20 astetta on ollut myös Lahdessa, Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Vihdissä, Mäntsälässä, Hyvinkäällä, Kaarinassa, Hattulassa ja Raumalla.

Keskiviikon vastainen yö on yleisesti ottaen vain 2–3 astetta tiistaipäivää kylmempi.

Lue myös: Ensilumi satoi Käsivarren Lappiin

Keskiviikkona matalapaineen keskus liikkuu Ruotsin yllä.

– Suomeen ulottuu keskiviikkona hajanaisia sateita, etenkin maan etelä-, länsi- ja pohjoisosaan. Runsaimpia sateet ovat Lapissa, Lapin länsi- ja pohjoisosassa päivän sademäärä on laajalti yli 15 millimetriä ja paikoin jopa 30 millimetriä. Päivälämpötila on keskiviikkona maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 15–17 astetta, paikallisesti kaakossa ja idässä ehkä jopa 20 astetta ja Lapissa 3–13 astetta, Joanna Rinne ennustaa.

Myös Käsivarren Lapissa sade muuttuu ennusteen mukaan keskiviikoksi vedeksi, joten tiistaina sataneet lumet voivat sulaa keskiviikon mittaan. Alueelle voi kuitenkin tulla uudelleen lumisateita viikon edetessä.

Katso videolta lähipäivien sateiden ja tuulten ennuste!

Kaakon ja etelän välinen tuuli on keskiviikkona puuskaista aluksi maan etelä- ja keskiosassa, päivän edetessä myös pohjoisessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Tuuli on voimakkaimmillaan iltapäivällä, jolloin maan länsiosassa rannikolla voi olla jopa myrskypuuskia ja lännessä ja paikoin etelässä 15–20 m/s puuskia. Paikalliset tuulituhot, kuten katkeavat oksat ovat silloin mahdollisia etelässä ja lännessä. Voimakkaimpia tuulia ennustetaan pohjoisen Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan suunnalle, Joanna Rinne sanoo.

Torstain vastaisena yönä puuskaista tuulta – torstaina päivällä sateita ja aurinkoa

Torstain vastaisen yön aikana matalapaineen keskus liikkuu pohjoisemmaksi. Etelätuuli on yöllä koko maassa puuskaista. Hajanaisia sateita tulee yön mittaan siellä täällä, edelleen etelään, länteen ja pohjoiseen painottuen. Yölämpötila on lähes koko maassa 10–14 astetta, Käsivarren Lapissa ollaan vähän nollan yläpuolella.

Torstaina hajanainen sadealue jatkaa matkaansa Suomen yli.

– Sateita tulee siellä täällä koko maassa, mutta väleissä paistaa myös aurinko. Torstain päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 13–17 astetta ja suuressa osassa Lappia 10–13 astetta. Käsivarren Lapin suunnalla ja paikoin Utsjoen suunnalla päivälämpötila on kuitenkin vain 2–3 asteen tienoilla, Joanna Rinne kertoo.

Myös loppuviikolla matalapaineita kulkee Suomen yli – sää mahdollisesti kylmenee viikonlopuksi

Loppuviikolla Suomen yli liikkuu useita etelästä saapuvia matalapaineen keskuksia ja niihin liittyviä sateita. Loppuviikon ennusteet ovat kuitenkin vielä vaihdelleet.

– Matalapaineiden keskuksien tarkat reitit ja ajoitukset ovat huonosti ennustettavissa, joten kunkin matalapaineen keskuksen tuulien voimakkuudesta, esiintymisalueista ja ajoituksesta pystytään kertomaan tarkemmin vasta lähempänä. Voi kuitenkin olla, että viikonlopuksi Suomeen virtaa selvästi kylmempää ilmaa niin, että päivälämpötila ei jaksa nousta etelässäkään kuin juuri 10 asteen yläpuolelle, Joanna Rinne toteaa.

Lue seuraavaksi: Kuukausiennusteessa alkuun sateista: Paikoin vielä lähes kesäistä lämpöä – osaan maata lunta

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 25.9.2024 klo 10.53

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat