Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Näillä alueilla sateet ja puuskainen tuuli jylläävät viikonloppuna…
Uutiset |

Näillä alueilla sateet ja puuskainen tuuli jylläävät viikonloppuna – missä säässä koulut alkavat?

Elokuista sadetta ja paistetta.
Lähiaikojen sää on vaihtelevaa. Kuvat: Pekka Hatunen, Vaala, 3.8.2021 ja Maarit Siitonen, Jyväskylä, 1.8.2021

Viikonloppuna Suomeen saapuu sateita, myös tuuli voimistuu. Ensi viikon sää on tämän hetken ennusteen mukaan vaihtelevaa, mutta ajankohtaan nähden melko lämmintä.

Viikonlopuksi Suomeen on tulossa sateita sekä tuulista säätä. Lauantaina sää pilvistyy etelässä jo aamulla.

– Aamun ja aamupäivän aikana Suomeen alkaa saapua sateita etelästä. Sunnuntain vastaiseen yöhön mennessä sateet leviävät maan eteläosaan sekä maan keskiosaan Vaasan ja Pohjois-Karjalan korkeudelle asti. Myös tuuli voimistuu maan etelä- ja keskiosassa. Idän ja koillisen välinen tuuli puhaltaa puuskissa 14–18 m/s, voimakkaammat myrskypuuskatkin ovat mahdollisia, sanoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Ennuste lauantai-iltapäivälle 7.8.2021.
Ennuste lauantai-iltapäivälle 7.8.2021.

Tuuli voimistuu puuskaiseksi jo lauantaina aamulla, mutta on voimakkaimmillaan iltapäivällä. Iltaa kohden puuskainen tuuli jatkuu, mutta puuskat ovat jo heikompia.

Puuskaennuste lauantai-iltapäivälle 7.8.2021.
Puuskaennuste lauantai-iltapäivälle 7.8.2021.

Vettä tulee ennusteen mukaan maan eteläosassa lauantain ja sunnuntain aikana yhteensä enimmillään 10–20 mm.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sateiden pohjoispuolella sää on lauantaina laajalti aurinkoista. Päivälämpötilat ovat etelän 20 asteen tienoilta Lapin 19–24 asteeseen.

Ennuste lauantai-illalle 7.8.2021.
Ennuste lauantai-illalle 7.8.2021.

Sunnuntaina myös ukkonen mahdollista

Sunnuntain vastaisen yön ja sunnuntain kuluessa sadealue muuttuu hajanaisemmaksi.

Ennuste sunnuntaiaamulle 8.8.2021.
Ennuste sunnuntaiaamulle 8.8.2021.

– Sunnuntaina sateita tulee silti monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa. Sateissa myös ukkonen on paikoin mahdollista, Joanna Rinne ennustaa.

Ennuste 8.8.2021
Ennuste sunnuntai-iltapäivälle 8.8.2021.

Tuulenpuuskat voimistuvat jälleen iltapäiväksi. Maan pohjoisosassa puuskien voimakkuus on sunnuntaina enimmäkseen 10–16 m/s. Etelässä ja maan keskivaiheilla tuuli on jo selvästi lauantain tuulia heikompaa.

Puuskaennuste sunnuntai-iltapäivälle 8.8.2021.
Puuskaennuste sunnuntai-iltapäivälle 8.8.2021.

Päivälämpötila on sunnuntaina laajalti 18–22 astetta, maan keskiosan sateissa kuitenkin enimmäkseen 14–19 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Koulut alkamassa – millainen on ensi viikon sää?

Koulut alkavat monin paikoin 10.–16. elokuuta. Tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikon maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona pilvisyys vaihtelee, kuurosateita tulee siellä täällä. Päivälämpötila on enimmäkseen 19–22 astetta, Lapissa 15–20 astetta.

– Viikon jälkipuolella Suomea lähestyy idästä lämpimän ilman kieleke, toisaalta myös sateita. Mikäli lämmin ilma ja sateet ottavat itäisemmän reitin, sää on melko aurinkoista, vähäsateista ja päivälämpötilat 20–22 asteen tienoilla. Mikäli reitti ulottuu lännemmäksi, sateita on luvassa enemmän, mutta samalla myös hellelämpötilat ovat mahdollisia. Helleilmamassan ja hieman viileämmän ilmamassan rajalla on sateista. Jos helleilmamassa kurottaa Suomeen, myös ilmamassan reunalla olevat sateet levittäytyvät meille, toteaa Joanna Rinne.

Helteellä tarkoitetaan vähintään 25,1 asteen lämpötilaa.

Lue seuraavaksi: Pitkä sääennuste syyskuulta marraskuulle: Tältä näyttää syksyn tilanne!

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Karita Kontula-Sokka

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat