Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Maanantaina mitattiin jo +8,7 astetta – vuoden toistaiseksi korkein lukema…
Uutiset |

Maanantaina mitattiin jo +8,7 astetta – vuoden toistaiseksi korkein lukema säilyi kuitenkin tammikuulla

Lauhaa ja märkää maaliskuun säätä Vaasassa.
Lauhaa ja märkää maaliskuun säätä Vaasassa. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, 9.3.2020

Lämpötilat kohosivat maanantaina lännessä ja Ahvenanmaalla paikoin yli kahdeksaan asteeseen. Nämä eivät kuitenkaan ole vuoden tähän asti korkeimpia lämpötiloja, sillä sekä tammi- että helmikuussa oli tätä lämpimämpää.

Maanantain korkein lukema kello 17.15 mennessä on Raumalla mitattu 8,7 astetta. Kokemäellä on ollut 8,2 astetta ja Kumlingessä ja Jomalassa 8,1 astetta. Pohjoisin viiden asteen ylitys kello 17.15 mennessä on Pellosta, siellä on ollut 5,8 astetta. Jopa Kilpisjärvellä on mitattu 4,1 astetta ja Inarissa 4,7 astetta.

– Etelästä on kurottanut lämpimän ilman kieleke kohti Pohjois-Eurooppaa. Tämä on kuitenkin vain väliaikaista, sanoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Maanantain yli kahdeksan asteen lämpötilat eivät kuitenkaan ole vuoden tähän asti korkeimpia lukemia. Sekä tammikuussa että helmikuussa päästiin yhdeksään asteeseen. Tammikuun korkein lämpötila oli 21. tammikuuta Turussa, Jomalassa ja Kruunupyyssä mitattu 9,2 astetta. Helmikuun korkein oli Hammarlandin Märketissä 16. helmikuuta mitattu 9,0 astetta.

Mittaushistorian korkein maaliskuun lukema on 17,5 astetta. Se on mitattu 27. maaliskuuta 2007 Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Loppuviikolla viilenee

Tämän hetken ennusteen mukaan maanantai oli viikon lämpimin päivä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu


– Tiistaina ylimpiä lukemia ennustetaan länteen, missä voi olla 5–6 astetta. Pohjois-Lapissa päivälämpötilat ovat jo tiistaina nollassa tai muutaman asteen pakkasella. Keskiviikkona korkeimmat lämpötilat ovat ennusteen mukaan neljän asteen tienoilla etelässä ja torstaina 4–5 asteessa. Perjantaina sää alkaa viiletä, toteaa Joanna Rinne.

Alkuviikolla Suomen yli kulkee sateita. Sateet tulevat maan eteläosassa pääasiassa vetenä, maan keskiosassa olomuoto vaihtelee. Pohjoisessa sateet ovat maanantain jälkeen enimmäkseen lunta. Tämän hetken ennusteen mukaan sää kylmenee ja poutaantuu loppuviikolla. Viikonloppuna etelässäkin ollaan päivällä pakkasella.

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 9.3.2020 klo 17.41

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat