Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Salpausselän kisat: Alkuun komeaa pakkassäätä, päätöspäivänä…
Uutiset |

Salpausselän kisat: Alkuun komeaa pakkassäätä, päätöspäivänä säässä haastetta kisaajille 

Salpausselän kisojen kaksi ensimmäistä päivää ovat poutaisia Lahdessa, mutta sunnuntaina luvassa on lunta, räntää ja vettä.
Salpausselän kisojen kaksi ensimmäistä päivää ovat poutaisia Lahdessa, mutta sunnuntaiksi kisoihin ennustetaan sateita monessa eri olomuodossa. Kuva: Foreca

Salpausselän kisat Lahdessa alkavat poutasäässä, aurinkoakin näkyy. Sunnuntaina luvassa on lunta, räntää ja vettä.

Lahdessa kisataan perjantaista sunnuntaihin maailmancupin pisteistä maastohiihdossa, mäkihypyssä ja yhdistetyssä.  

Kisat on käynnistetty perjantaina aurinkoisessa säässä ja pikkupakkasessa. Lauantain vastainen yö on kylmä, pakkasta voi olla kymmenkuntakin astetta.

Lauantaina pilvisyys vaihtelee, mutta aurinko pilkistelee taivaalla. Lämpötila on päivällä nollan vaiheilla tai hieman pakkasen puolella. Sunnuntain vastaisena yönä on pikkupakkasta.

– Sunnuntaina Lahteenkin on tulossa lumisateita, jotka muuttuvat päivän mittaan vetisempään suuntaan. Iltaa kohden voi sataa silkkaa vettä. Lämpötila on sunnuntaina päivällä plussan puolella, ennustaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue lisää:
Meteorologi kuukausiennusteesta: ”Kunnon talvi etelässä näyttää epätodennäköiseltä” 
Lunta eteläänkin sunnuntaina – perässä tuttu käänne 

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 28.2.2020 klo 18.01

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat