Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Edessä lämmintä kesäsäätä, mutta ajoittain myös sadetta ja tuulta…
Uutiset |

Edessä lämmintä kesäsäätä, mutta ajoittain myös sadetta ja tuulta – hurrikaani Erneston jäänteitä voi saapua Suomeen saakka

Elokuiset sateenkaaret.
Viikko etenee vaihtelevassa säässä. Lukijan kuva, 19.8.2024

Sää jatkuu tällä viikolla melko lämpimänä ja vaihtelevana – viikon mittaan tulossa on niin aurinkoa kuin sateita ja puuskaista tuultakin. Tiistaina sekä keskiviikkona päivällä on laajalti poutaa. Loppuviikolla liikkeellä on sateita, mutta viikonloppuna voidaan mitata paikoin jopa 25–26 asteen lämpötiloja.

Tämän viikon sää on Suomessa vaihtelevaa ja melko lämmintä.

– Loppuviikon ajan Skandinaviassa ja Pohjois-Atlantilla on parikin laajaa matalapaineen aluetta, joiden vaikutus yltää Suomeen asti. Sää muuttuu tuulisemmaksi ja hajanaisia sadealueita liikkuu Suomessa, mutta samalla etelästä ja lounaasta virtaa lämmintä ilmaa Lappiin asti. Edessä on siis loppukesäisen lämpimiä päiviä, ainakin poutaisilla alueilla. Seuraavat merkittävämmät sateet ovat tulossa Suomeen torstaina ja perjantaina, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Tiistaina ja keskiviikkona päivällä laajalti poutaa

Tiistain vastaisen yön kylmin lämpötila mitattiin Muonion Oustajärven havaintoasemalla, −0,3 astetta. Lisäksi hallaa eli pakkasta maanpinnalla oli paikoin muualla Lapissa.

Tiistaina sää on laajalti poutaista ja lämmintä. Keskiviikon vastaisena yönä lämpötila on enimmäkseen 8–14 astetta, mutta heikkotuulisilla paikoilla voi olla viileämpää.

Keskiviikko on monin paikoin aurinkoinen päivä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Länsi- ja Pohjois-Lapissa sekä maan lounaisosassa voi kuitenkin päivän ja illan aikana tulla heikkoja sadekuuroja, jolloin sää on myös pilvisempää. Tuuli kääntyy puhaltamaan etelästä ja voimistuu keskiviikkoiltapäiväksi kohtalaiseksi, Pohjois-Lapissa jopa navakaksi, Anna Latvala ennustaa.

Päivälämpötila on keskiviikkona maan etelä- ja keskiosassa 20–24 astetta ja Lapissa 16–20 astetta.

Katso videolta ennuste perjantaille asti!

Torstain vastaisena yönä maan etelä- ja länsiosaan leviää lounaasta jo paikoin sateita.
Yölämpötila on etelässä ja lännessä 11–16 astetta, idässä ja pohjoisessa 7–13 astetta.

Torstaina ja perjantaina sateita liikkeellä

Torstain ja perjantain ennusteissa on sateita osaan maata.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Torstaina hajanainen sadealue maan etelä- ja keskiosassa liikkuu vähitellen kohti pohjoista. Sen tarkka ajoitus ja reitti hieman elävät vielä. Mukana voi olla myös ukkosta, mutta näillä näkymin ukkoset jäävät vähiin, Anna Latvala sanoo.

Sateen edellä pohjoisessa ja paikoin maan keskiosassakin lämpötila kohoaa 18–23 asteeseen. Maan etelä- ja keskiosan sateissa sekä Lapin luoteisosassa on viileämpää.

Etelän ja kaakon välinen tuuli on torstaina kohtalaista. Maan etelä- ja länsiosassa tuuli kääntyy hiljalleen puhaltamaan lounaasta.

Perjantain vastaisena yönä lämpötilat ovat 8–14 astetta.

Perjantaina sadealue jatkaa matkaansa pohjoiseen.

– Lounaasta kuitenkin leviää jo uusia, enimmäkseen kuuroittaisia sateita maan etelä- ja keskiosaan. Nämä sateet liittyvät Atlantin laajaan matalapaineeseen, johon yhdistyy hurrikaani Erneston jäänne, Anna Latvala kertoo.

Hurrikaani Ernesto iski viime lauantaina Bermudan saarille ykköskategorian hurrikaanina. Sen ennustetaan heikkenevän trooppiseksi myrskyksi ja etenevän Atlantilla kohti Eurooppaa edelleen heikentyen.

– Ernesto heikkenee lähestyessään Britteinsaaria ja yhdistyy vähitellen Islannin ja Britteinsaarten luona olevaan isompaan matalapaineeseen. Tuo isohko matalapaine jää suurimmaksi osaksi merelle Norjan länsipuolelle, mutta siihen liittyviä sateita yltää siis näillä näkymin Suomeen asti perjantaina, Anna Latvala toteaa.

Suomeen ei ennusteta myrskyä, mutta maan etelä- ja keskiosassa lounaistuuli on perjantaina puuskaista. Lämpötila on päivällä 15–20 astetta.

Lauantain vastaisena yönä lämpötilat ovat etelän reilusta 15 asteesta Pohjois-Lapin paikoin alle 10 asteeseen.

Viikonloppuna niin aurinkoa, puuskaista tuulta kuin paikoin kuurosateitakin – myös helle mahdollista

Lauantaina lounaanpuoleinen tuuli voimistuu koko maassa.

– Näillä näkymin puuskat voivat olla jopa kovia. Kuurosateita liikkuu Pohjois-Suomen yli koilliseen, jokunen sadekuuro voi tulla maan keskiosassa asti. Ennuste kuitenkin tarkentuu lähempänä, Anna Latvala sanoo.

Tuulisesta säästä huolimatta lämpötila kohoaa lauantaina etelässä ja idässä 19–24 asteeseen. Lännessä lämpötilat vaihtelevat vähän 20 asteen molemmin puolin ja Lapissa on 15–20 astetta, sateessa paikoin vähemmän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sunnuntaina Suomi on lännen matalapaineen ja kaakon korkeapaineen välissä.

– Sää jatkuu tuulisena. Mahdollisesti maan länsi- ja pohjoisosan yli pyyhkäisee uusia sateita. Maan etelä- ja keskiosan poutaisilla alueilla lämpötila kohoaa tämänhetkisen ennusteen mukaan jopa 20–26 asteeseen. Lapin sateessa jäädään selvästi alle 15 asteeseen. Ensi viikon alkupuolella säätilanteessa ei näy tällä hetkellä suurempia muutoksia: välillä kuurosateita, välillä aurinkoista korkeapainesäätä, Anna Latvala toteaa.

Lue seuraavaksi: Tuore kuukausiennuste julki: Näin loppukesä etenee

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 20.8.2024 klo 15.38

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat