Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Retkeilijät huomio: Ruohikkopalovaroitus voimassa osassa maata, avotulen…
Uutiset |

Retkeilijät huomio: Ruohikkopalovaroitus voimassa osassa maata, avotulen teko kielletty! ”Kaikilla ei ole käsitystä, mitä se tarkoittaa”

Tuusulanjärven rantamaisemia tammikuussa 2020.
Suomalaiset ovat liikkuneet tänä keväänä ahkerasti luonnossa. Arkistokuva: Karita Kontula-Sokka

Koronaepidemia on lisännyt paikoin retkeilyä, mutta tulentekoon liittyvät varoitukset jäävät osalta huomiotta.

Metsähallituksen asiakasneuvoja Leena Hiltunen on seurannut ilolla, miten ihmiset ovat löytäneet metsät ja maastot koronaepidemian aikana. Huolta herättää kuitenkin joidenkin retkeilijöiden tietämättömyys ruohikkopalovaroituksen merkityksestä. Varoitus tarkoittaa, että nuotiota tai muuta avotulta ei saa tehdä. Pohjana varoituksille on pelastuslaki.

– Suuri osa noudattaa sääntöjä, mutta osalla ihmisistä ei ole nykypäivänä käsitystä siitä, mitä ruohikkopalovaroitus tarkoittaa. Metsäpalovaroitus tunnetaan paremmin. Avotulen teko on molemmissa kielletty. Vaarana ovat kipinät, jotka voivat karata tai kyteä maan alla pitkäänkin, toteaa Leena Hiltunen.

Ruohikkopalovaroitus on ollut voimassa muutamaan otteeseen kevään aikana kuivan maaston takia. Ruohikkopalovaarasta varoitetaan tällä hetkellä Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla.

Nuotiomakkaran sijaan muuta evästä

Metsähallituksen retkeilyalueilla ja kansallispuistoissa on paljon avotulirinkejä levähdyspaikkojen ja laavujen luona, mutta Leena Hiltunen muistuttaa, että avotulirinkejä ei saa käyttää ruohikko- tai metsäpalovaroituksen ollessa voimassa. Asiasta ohjeistetaan tulisijojen luona kylteillä.

– Metsähallituksen työntekijät ovat paikalle osuessaan pyytäneet sammuttamaan tulia, joitain vaaratilanteitakin on ollut tulen karkaamisesta ja kipinöistä. Ohjeet ja varoitukset ovat kuitenkin olemassa ihmisten ja luonnon turvallisuuden takia, sanoo Leena Hiltunen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ruohikkopalovaroituksen aikana tulenteko olisi sallittua Metsähallituksen alueilla hormillisilla, katetuilla tulentekopaikoilla ja kämppien tulisijoissa erityistä varovaisuutta noudattaen, mutta nyt nämä hormilliset paikat ovat laajalti suljettuina koronaepidemian takia.

Avotuleksi katsotaan myös niin sanotut kertakäyttögrillit eli niitäkään ei saa käyttää ruohikko- tai metsäpalovaroituksen aikana.

Ruohikko- tai metsäpalovaaran aikaan ei siis kannata ottaa evääksi makkaraa ja sinappia, jos suunnitelmissa olisi paistaa makkara nuotiolla.

– Makkaran voi toki paistaa valmiiksi kotona ja laittaa vaikkapa leivän väliin, vinkkaa Leena Hiltunen.

Tarkista varoitukset ennen retkeä

Pelastuslain mukaan nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää Ilmatieteen laitoksen antaman metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana tai jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. Avotulta ei saa tehdä toisen maalle ilman maanomistajan lupaa. Voimassa olevat varoitukset voi tarkistaa varoituskartasta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ruohikkopalovaarasta varoitetaan tarvittaessa huhti- ja toukokuussa. Keväisin sulavan lumen alta paljastuva edellisen vuoden kuiva ruoho voi syttyä palamaan, vaikka puusto ei vielä helposti sytykään. Kasvukauden päästyä vauhtiin ruohikkopalovaarasta ei enää tiedoteta.

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 7.5.2020 klo 17.57

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat