Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Jouluviikolla ylimmillään 5–7 plusastetta ja vesisateita: ”Lumipeitteestä…
Uutiset |

Jouluviikolla ylimmillään 5–7 plusastetta ja vesisateita: ”Lumipeitteestä sulaa jopa 30 senttimetriä” – näillä alueilla jouluaaton lumet voivat olla vähissä

Helsingissä oli loskainen ja vetinen ajokeli helmikuussa.
Vesisateet ja plusasteet sulattavat lumia ennen joulua. Arkistokuva: Markus Mäntykannas, Helsinki

Säässä on ennen joulua edessä raju lauhtuminen, kun Suomeen virtaa lauhaa ilmaa lounaasta. Tämän hetken ennusteen mukaan plusasteilla käydään jouluviikolla jopa Lapissa asti. Alkuviikolla osassa maata pyryttää lunta, mutta vesisateita tulee viikon keskivaiheilla Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa saakka. Lumipeite saattaakin huveta osassa maata jopa 30 senttimetrillä. Lounais-Suomessa, länsirannikolla sekä Etelä-Pohjanmaalla jouluaaton lumipeite voi olla paikoin jo vähissä. Aivan joulun alla sää saattaa kuitenkin kylmetä hieman uudelleen.

Säässä on edessä iso käänne ennen joulua. Plusasteille mennään etelässä ja lännessä jo tämän viikon sunnuntaina. Jouluviikolla lauha lounaisvirtaus jatkuu. Sateita tulee ajoittain vetenä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa asti.

Ennusteen mukaan lumensyvyys laskeekin ennen joulua paikoin voimakkaasti. Eniten lunta on tällä hetkellä etelässä, paikoin jopa noin puoli metriä.

– Tällä hetkellä lumisimmalta alueelta eli Uudeltamaalta lumipeitteestä sulaa jopa 30 senttimetriä pois ensi viikon kuluessa, ennustaa Forecan meteorologi Kristian Roine.

Vähiten lunta on tällä hetkellä lännessä ja lounaassa, missä lunta on paikoin vain kymmenisen senttimetriä.

– Jouluaattona lumipeitteen paksuus voikin jäädä alle viiteen senttimetriin Lounais-Suomessa, länsirannikolla sekä Etelä-Pohjanmaalla, Kristian Roine toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Alkuun jopa 20 pakkasastetta, viikonloppuna iso muutos

Perjantaina aamulla pakkasta voi olla etelän selkeämmillä alueilla vielä jopa 20 astetta. Lapissa tulee perjantaina paikoin lumisateita.

Lauantaina tuuli kääntyy puhaltamaan lounaasta ja alkaa vähitellen voimistua. Samalla pakkanen heikkenee. Sää on enimmäkseen poutaista, aurinkoakin nähdään.

– Rannikolla ollaan lauantaina jo paikoin nollan vaiheilla, maan keskiosassa pakkasta on noin viisi astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 5–15 astetta, Kristian Roine kertoo.

Ennuste 16.–17.12.2022.
Ennuste 16.–17.12.2022.

Sunnuntaina sää lauhtuu edelleen. Päivä on tuulinen.

– Aamuksi maan eteläosaan leviää hieman lumi- ja räntäsateita, lounaisrannikolle myös vesisateita. Päivän mittaan lunta tulee myös muualla maassa, etelässä tulee vielä vähäisiä vesi- tai räntäsateita. Illaksi lämpötila kohoaa 1–3 astetta plussalle etelässä ja lännessä, muualla maassa on 0–5 pakkasastetta. Maanantain vastaisena yönä sää jälleen pakastuu etelässä ja lännessäkin.

Jouluviikolla vesisateita ja lumipyryä – lämpötilat jopa 5–7 plusastetta

Jouluviikolla edessä on paikoin liukasta ja loskaista keliä sään lauhtumisen ja vesisateiden takia. Osassa maata pyryttää kuitenkin ajoittain myös lunta.

Maanantaina päivä alkaa tämän hetken ennusteen mukaan poutaisena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Etelässä on iltapäivällä muutama lämpöaste, muualla maassa on enimmäkseen heikkoa pakkasta. Iltapäivällä ja illalla maan länsiosaan leviää vähitellen lumisateita, jotka voimistuvat lumipyryksi ja leviävät yöllä myös maan itäosaan. Tiistaiaamua kohden sade muuttuu Lounais-Suomessa vesisateeksi, Kristian Roine ennustaa.

Tiistaina maan itä- ja pohjoisosassa tulee hajanaisia lumisateita, etelässä ja lännessä vesi- tai tihkusateita. Maan etelä- ja länsiosassa lämpötila on laajalti 0–4 plusastetta. Idässä ja pohjoisessa on 0–5 pakkasastetta ja Koillismaalla ja Lapissa enimmäkseen 5–15 pakkasastetta.

Ennuste 18.–20.12.2022.
Ennuste 18.–20.12.2022.

Keskiviikkona vesi- ja tihkusateita tulee etenkin maan etelä- ja itäosassa, mutta myös Kainuussa ja Oulun seudulla. Lapissa sataa räntää ja lunta.

– Tämän hetken ennusteen mukaan keskiviikko on viikon lämpimin päivä. Lämpötila on 2–5 plusastetta Oulun korkeudelle asti, Ahvenanmaalla tiistai-illan ja keskiviikkoillan välillä jopa 6–7 plusastetta. Lapissakin käydään paikoin plussalla, Kristian Roine sanoo.

Sää on tiistaina ja keskiviikkona tuulista.

Lumisateet mahdollisia jälleen aivan joulun alla

Ennuste ensi viikon torstaista lauantain jouluaattoon asti on vielä epävarma, mutta on mahdollista, että sateet voisivat vähitellen muuttua jälleen lumisateiksi.

– Näyttää siltä, että sää viilenee hieman. Tämän hetken ennusteen mukaan lämpötila laskee joulua kohden etelässä lähelle nollaa, muualla maassa hieman pakkaselle. Lapissa pakkanen kiristyy selvemmin. Sää on epävakaista ja sateita tulee useimpina päivinä. Sään kylmetessä sateet muuttuisivat jälleen lumisateiksi, toteaa Kristian Roine.

Lue seuraavaksi: Katso tammi–maaliskuun pitkä ennuste: ”Talven ennusteessa on ristiriitaisia signaaleja”

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 15.12.2022 klo 16.34

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat