Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Alkuviikolla jopa 5–10 astetta tavanomaista lämpimämpää – loppuviikolla…
Uutiset |

Alkuviikolla jopa 5–10 astetta tavanomaista lämpimämpää – loppuviikolla käänne säässä

Pilvistä helmikuun säätä Jyväskylässä.
Tällä viikolla ennusteissa on sekä lauhaa että kylmenevää. Kuva: Maarit Siitonen, Tuomiojärvi, Jyväskylä 23.2.2020

Viikon alkupuoli on lauha ja sateinen, mutta loppuviikolle ennustetaan kylmenemistä.

Lämpötilat ovat viikon alkaessa jopa 5–10 astetta ajankohdan keskimääräisiä lämpötiloja korkeampia. Maanantai on näillä näkymin viikon lämpimin päivä. Lämpötila on noussut koko maassa plusasteille. Ahvenanmaalla ja länsirannikolla on ylitetty kahdeksan astetta. Lapissakin lämpöasteita on tänään jopa 3–5. Sateita tulee maanantaina paikoin.

Maanantai-illan ja tiistain vastaisen yön aikana sateita saapuu maan etelä- ja itäosaan, tiistain aikana sataa laajemmin maan etelä- ja keskiosassa. Toinen sadealue tuo tiistaina jonkin verran lunta Keski- ja Pohjois-Lappiin. Keskiviikoksi on tulossa uusi sadealue maan etelä- ja keskiosaan. Tämän sadealueen sateita saadaan vielä torstainakin samoilla alueilla.

– Etelässä viikon sateet ovat enimmäkseen vettä, maan keskiosassa olomuoto vaihtelee. Pohjoisessa sateet ovat maanantain jälkeen enimmäkseen lunta, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Sää kylmenee viikonlopuksi

Perjantai tuo tämän hetken ennusteen mukaan muutoksen säätyyppiin.

– Meille alkaa virrata pohjoisesta selvästi kylmempää ja kuivempaa ilmaa. Nyt näyttää, että viikonlopusta olisi tulossa aurinkoinen ja kylmä. Etelässäkin pysytään päivällä pakkasella, ennustaa Joanna Rinne.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tämän jälkeen sää näyttää jatkuvan edelleen vaihtelevana.

– Tämä on maaliskuulle tyypillistä, että talvisen tuntuinen ja lauha sää vuorottelevat, kun talvi ja kevät taistelevat. Tällä viikolla nähdään vähän molempia, toteaa Joanna Rinne.

Tilastojen mukaan keskimääräiset vuorokauden ylimmät lämpötilat ovat maaliskuun puolivälin tienoilla maan eteläosassa 0…+2 asteessa, maan keskiosassa -2…+2 asteessa ja pohjoisessa laajalti -4…0 asteessa, pohjoisimmassa Lapissa paikoin -6…-4 asteessa.

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 9.3.2020 klo 14.27

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat