Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste näyttää: Käänne kartoilla ennen vappua
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste näyttää: Käänne kartoilla ennen vappua

Huhtikuinen aamu.
Sää on ollut huhtikuun alkupuolella vähäsateista. Kuva: Juhani Peltonen, Kaarina, 11.4.2023

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan 17. huhtikuuta alkava viikko on osassa Suomea keskimääräistä lämpimämpi. Ennusteen perusteella ennen vappua olisi kuitenkin edessä käänne ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempään säähän. Sateet jäävät näillä näkymin huhtikuun puolivälin jälkeisellä viikolla tavanomaista vähäisemmiksi. Huhtikuun viimeisellä viikolla sademäärät olisivat puolestaan ajankohdalle tyypillisiä.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 13. huhtikuuta.

– Ennusteen mukaan 17. huhtikuuta alkava viikko on Suomessa keskilämpötilaltaan etelässä ja Lapissa enimmäkseen 1–2 astetta ajankohdan keskiarvoja lämpimämpi, Pohjois-Lapissa paikoin jopa 3 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Seuraavilla viikoilla viikkojen keskilämpötilat kallistuvat ajankohdan keskimääräisiä lukemia viileämpään suuntaan. Huhtikuun 17. päivä alkavalle viikolle ennusteet näyttävät lämpimiä päiviä, mutta sen jälkeen kevät näyttää säässä etenevän rauhalliseen tahtiin, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Sää on lähiaikoina laajalti poutaista.

– Sateita tulee kuukausiennusteen mukaan 17. huhtikuuta alkavalla viikolla korkeapaineen seurauksena tavanomaista vähemmän, mutta sen jälkeen ajankohdalle normaaliin tapaan tai sateet ovat muuttuneet huonommin ennustettaviksi, Joanna Rinne jatkaa.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 13.4.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
17.–23.4.Viikko on vähäsateinen. Maan eteläosassa ja Lapissa on tavanomaista lämpimämpää, maan keskiosassa viikko on keskilämpötilaltaan tavanomainen.Hyvä
24.–30.4.Viikko on koko maassa tavanomaista viileämpi, sateita tulee ajankohdalle tavanomaiseen tapaan.Kohtalainen
1.–7.5.Viikko on ainakin osassa maata keskimääräistä viileämpi, sademäärissä ei näy poikkeamia tavanomaiseen.Heikko
8.–14.5.Ainakin osassa maata sää on keskimääräistä viileämpää, sateisiin ennuste ei enää ota kantaa.Heikko

Huhtikuun 17. päivä alkava viikko: Osassa maata keskimääräistä lämpimämpää

Kuukausiennusteen mukaan 17. huhtikuuta alkavan viikon keskilämpötilat ovat maan eteläosassa ja Lapissa 1–2 astetta ajankohdan keskiarvoja lämpimämpiä, Kilpisjärven tienoilla eroa on peräti 3 astetta. Maan keskiosassa viikon keskilämpötila on ajankohdalle tavanomainen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Laaja korkeapaine vaikuttaa Pohjois-Euroopan säähän. Sää on meillä laajalti aurinkoista ja vähäsateista. Sateet kulkeutuvat Atlantilta Kaakkois-Eurooppaan, Joanna Rinne kertoo.

Perjantaina 14. huhtikuuta tehdyn päivittäisennusteen mukaan päivälämpötilat vaihtelevat viikon mittaan, mutta voivat kohota viikon keskivaiheilla paikoin jopa lähelle 20 asteen lukemia.

– Maan keskiosaankin näkyy päivittäisennusteessa lämpimiä päivälämpötiloja, joten maan keskiosan lämpötilan viikkokeskiarvoon näyttävät vaikuttavan ajoittain kylmät pakkasyöt.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Sateita tulee tavanomaista vähemmän niin Suomessa kuin suuressa osassa Eurooppaa.

– Ainoastaan Euroopan kaakkoisosassa sateita tulee tavanomaista enemmän. Länsi- ja Pohjois-Euroopassa on laajalti keskimääräistä lämpimämpää, kun taas sateisessa Euroopan kaakkoisosassa on tavanomaista viileämpää. Myös päivittäisennusteiden mukaan matalapaine tuo alueelle sateita, Joanna Rinne sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Huhtikuun 24. päivä alkava viikko: Miltä näyttää tilanne vappua kohti?

Kuukausiennusteen mukaan 24. huhtikuuta alkavaksi viikoksi edessä on käänne keskimääräistä lämpimämmästä säästä keskimääräistä kylmempään säähän. Viikko olisi koko maassa ajankohdan tavanomaisia lukemia viileämpi.

– Ajankohtaan nähden kylmää ilmaa näyttää levittäytyvän sekä Suomeen että laajalle alueelle Fennoskandiaan ja Itä-Eurooppaan, jopa Kreikkaan asti. Euroopan länsiosassa viikko on kuitenkin keskilämpötilaltaan tavanomaista lämpimämpi, Joanna Rinne toteaa.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Kuukausiennusteen sadekartalla signaalit jäävät 24. huhtikuuta alkavalla viikolla vähiin niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

– Se voi tarkoittaa ajankohdalle tavanomaisia sademääriä tai sitä, että kuukausiennusteen kokonaisuuden muodostavat 50 osaennustetta ovat keskenään erimielisiä siitä, miten sateisuus Euroopassa kehittyy.

Toukokuun 1. ja 8. päivä alkavat viikot: Vapun jälkeen keskimääräistä viileämpää osassa maata

Tavanomaista viileämpi sää jatkuu kuukausiennusteen mukaan ainakin maan keskivaiheilla 1. ja 8. toukokuuta alkavilla viikoilla.

– Sateet ovat muuttuneet jo huonosti ennustettaviksi. Myöskään muun Euroopan säähän ennuste ei ota enää juuri kantaa, Espanjan suunnalla sää näyttäisi jatkuvan tavanomaista lämpimämpänä, Joanna Rinne sanoo.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa huhti–toukokuun vaihteessa maan eteläosassa 10–14 astetta, maan keskiosassa enimmäkseen 8–12 astetta ja pohjoisessa laajalti 4–10 astetta, pohjoisessa Lapissa paikoin 2–4 astetta.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Touko–heinäkuun ennuste julki: Tältä näyttää alkukesä Suomessa – Euroopassa voimakas kahtiajako

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat