Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Korkeapaine tuo alkuviikoksi poutaisia syyspäiviä suureen osaan maata
Uutiset |

Korkeapaine tuo alkuviikoksi poutaisia syyspäiviä suureen osaan maata

Syyskuun viimeiselle päivälle on tarjolla aurinkoa suurimpaan osaan maata.
Syyskuun viimeiselle päivälle on tarjolla aurinkoa suurimpaan osaan maata. Kuva: Christian Nylund, Vaasa, 29.9.2024.

Syyskuu vaihtuu lokakuuksi melko tyypillisessä syyssäässä. Alkuviikolla sateet jäävät korkeapaineen vaikutuksesta vähiin, mutta loppuviikolla Atlantilta voi saapua kaksikin matalapainetta sateineen.

Päättyvä viikko on ollut varsin sateinen. Maanantai-aamusta 23.9. sunnuntaiaamuun 29.9. Helsinki-Vantaan lentoasemalla satoi jopa 84,2 mm. Vantaalla syyskuun keskimääräinen sademäärä on 62 mm, joten lentoaseman sademittariin ropisi kuluneen viikon aikana selvästi enemmän vettä, kuin tavanomaisesti koko syyskuun aikana.

Yli 60 mm sadekertymiä kuluneelta viikolta löytyy Etelä-Suomesta myös Espoosta ja Mäntsälästä. Pohjoisessa puolestaan yli 60 mm kertymiä mitattiin Ylitorniossa, Kittilässä, Torniossa sekä Inarissa. Pohjois-Suomen asemista sateisin oli Inari Angeli Lintupuoliselkä, jossa sademäärä oli 70,1 mm. Samalla asemalla mitattiin myös syksyn toistaiseksi suurin lumensyvyys. Sunnuntaiaamun havainnoissa lunta oli maassa 10 cm, ja päivän kuluessa on vielä sadellut muutama sentti lisää.

Inarin Angelissa lunta oli 29.9. maassa jo yli 10 cm.
Inarin Angelissa lunta oli 29.9. maassa jo yli 10 cm. Kuva: Fintraffic, Tie 9553 Inari, Angeli.

Ensi viikko alkaa laajalti poutaisena

Maanantaiksi Suomeen vahvistuu etelästä korkeapaineen selänne. Aamu on kolea koko maassa. Pohjoisessa on yleisesti vähän pakkasta ja etelässäkin ollaan paikoin nollan vaiheilla.

Sää on suurimmassa osassa maata selkeää ja poutaista, lähinnä Kainuun seudulla heikot sadekuurot ovat mahdollisia. Käsivarren Lapissa pilvisyys on muuta maata runsaampaa ja illalla voi Kilpisjärven seudulla sadella vähän räntää tai lunta. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 10 asteen molemmin puolin, pohjoisessa enimmäkseen +1 ja +7 asteen välillä. Tuuli puhaltaa aluksi heikosti tai kohtalaisesti lännen puolelta, mutta päivän kuluessa tuuli kääntyy lännestä alkaen etelän puolelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tiistaina syvä matalapaine liikkuu Suomen pohjoispuolella itään. Se voimistaa tuulia suuressa osassa maata ja etenkin pohjoisessa tuulenpuuskat ovat tiistaiaamun ja -aamupäivän aikana voimakkaita. Etelässä tuulet pysyvät korkeapaineen selänteen alla heikkoina.

Pohjoisen matalapaineen myötä Lappiin leviää kapea sadealue joka ulottuu päivällä Perämeren seudulta Lapin itäosaan. Sadealueen ympäristössä pilvisyys on runsasta, mutta muuten suuressa osassa maata päivä on aurinkoinen. Länsirannikolla on kuitenkin pieni sadekuurojen mahdollisuus. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa yleisesti 10 asteessa tai vähän sen yläpuolella, pohjoisessa pääosin 5 ja 10 asteen välillä.

Sateet jäävät alkuviikolla korkeapaineen vaikutuksesta vähäisiksi. Lämpötilat ovat päivisin melko tyypillisissä syys-lokakuun vaihteen lukemissa.
Sateet jäävät alkuviikolla korkeapaineen vaikutuksesta vähäisiksi. Lämpötilat ovat päivisin melko tyypillisissä syys-lokakuun vaihteen lukemissa. Kuva: Foreca

Korkeapaineen selänne vaikuttaa Suomen yllä myös keskiviikkona. Maan etelä- ja keskiosassa pilvisyys kuitenkin lisääntyy ja etelästä lähestyy sateita. Sadealueen ennuste on kuitenkin vielä epävarma. Pohjoisessa voi olla laajoilla alueilla aurinkoista ja tuuli heikkenee aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta, siellä länsituuli on vielä puuskaista. Päivälämpötilassa ei tapahdu kovin suuria muutoksia, etelässä ja idässä sää viilenee hieman pilvisyyden lisääntyessä.

Loppuviikolla korkeapaine väistyy ja sää muuttuu epävakaiseksi

Viikon puolivälin jälkeen ennusteen epävarmuus on melko suurta. Korkeapaineen selänne voi vielä torstaina pitää sään laajalti poutaisena ja melko aurinkoisena. Loppuviikolla Suomeen voi saapua Atlantilta kaksikin matalapainetta sateineen. Näiden matalapaineiden reitti sekä ajoitus on vielä hämärän peitossa, mutta runsaisiin sateisiin kannattaa jälleen varautua koko maassa. 

Ensi viikonlopun ennustetta kannattaa seurata varsinkin mikäli on autoilemassa Lapin suunnalla. Ihan kunnon lumipyrykin on Lapissa mahdollinen tämän hetken ennusteiden valossa.

Joonas Koskela
meteorologi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Päivitetty 30.9.2024 klo 10.26

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat