Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Meteorologi kuukausiennusteesta: ”Jos tämä ennuste toteutuu, niin osassa…
Kuukausiennuste |

Meteorologi kuukausiennusteesta: ”Jos tämä ennuste toteutuu, niin osassa maata voi mennä vappupiknikille hiihtäen tai pulkalla”

Huhtikuun ilta Oulujoella Vaalassa.
Lumet ovat sulaneet huhtikuussa hitaasti. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala, 11.4.2022

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu Suomessa enimmäkseen ajankohtaan nähden keskimääräistä kylmemmissä tai keskimääräisissä lämpötiloissa huhtikuun lopun ja toukokuun alun ajan. Lumipyryt ovat mahdollisia jatkossakin. Lisäksi kylmät yöt hidastavat lumien sulamista.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 11. huhtikuuta julkaisema kuukausiennuste näyttää Suomeen tämän ja kolmen seuraavan viikon ajaksi enimmäkseen keskimääräistä kylmempiä tai ajankohdalle keskimääräisiä lämpötiloja.

– Jos tämä ennuste toteutuu, niin osassa maata voi mennä vappupiknikille hiihtäen tai pulkalla, sillä tuskin tämän ennusteen valossa lumet hetkessä sulavat. Lunta on niin paljon, että varsinkin metsäalueilla sitä tulee todennäköisesti riittämään vielä toukokuun puolellekin varsinkin maan keski- ja pohjoisosassa. Yöt ja aamut näyttävät olevan sen verran kylmiä, että se jarruttaa lumien sulamista, toteaa Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisupäivä 11.4.2022)
ViikkoEnnusteEnnustettavuus
11.–17.4.Viikon keskilämpötila on maan etelä- ja keskiosassa hieman tavanomaista kylmempi, pohjoisessa lähellä tavanomaista. Sademäärät ovat lähellä keskimääräisiä.Hyvä
18.–24.4.Viikko on koko Suomessa tavanomaista kylmempi. Etelässä ja maan keskiosassa poikkeama on 1–3 astetta keskimääräistä kylmempään suuntaan, pohjoisessa 0–1 astetta. Sademäärät ovat tavanomaista pienempiä.Kohtalainen
25.4.–1.5.Maan etelä- ja keskiosassa on yhä tavanomaista kylmempää, pohjoisessa lämpötilat ovat keskimääräisiä.Heikko
2.–8.5.Viikon keskilämpötila on tavanomaista kylmempi etelässä ja maan keskiosassa, pohjoisessa yhä lähellä tavanomaista.Heikko

Huhtikuun 11. päivä alkanut viikko: Vaihtelevaa säätä pääsiäisen edellä ja pääsiäislomilla

Kuukausiennusteen mukaan tällä viikolla eli 11. huhtikuuta alkaneella viikolla viikon keskilämpötila on maan etelä- ja keskiosassa tavanomaista kylmempi. Suurin poikkeama on etelässä ja lännessä, 1–3 astetta keskimääräistä kylmempää. Pohjoisessa viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista, Lapissa on paikoin hieman tavanomaista lämpimämpää.

Viikon sademäärät ovat ennusteen perusteella Suomessa lähellä keskimääräisiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Valtaosa Pohjois- ja Keski-Euroopasta näyttää olevan tällä viikolla tavanomaista korkeamman ilmanpaineen alla.

– Tuulensuunnan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että meillä vallitseva ilmavirtaus käy pohjoisen ja idän väliltä, joten se ei ole järin lämmin, Markus Mäntykannas kertoo.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Pääsiäisen alla sää on vaihtelevaa. Tiistaina maan eteläosassa on ylletty paikoin 10 asteen lukemiin. Myös keskiviikkona 10 asteen lämpötilat ovat paikoin mahdollisia etelässä. Tämän jälkeen sää viilenee.

Kiirastorstaiksi on tulossa laajalti sateita pääsiäisen menoliikenteeseen.

– Jo torstain vastaisena yönä lännessä ja etelässä sataa räntää ja lunta. Torstai voikin alkaa varsinkin sisämaassa aika lumisena, mutta päivän aikana mennään selvästi lämpöasteille, jolloin sateet muuttuvat osassa maata rännäksi ja vedeksi. Iltaa kohden sateet muuttuvat jälleen lumisemmiksi. Viimeiset sateet etelässäkin voivat tulla silkkana lumena torstai-iltana. Idässä lunta voi tulla hetkittäin reippaamminkin, mutta sade on melko paikallista, Markus Mäntykannas ennustaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sää pakastuu perjantain vastaisena yönä sateiden jälkeen, etenkin lännen ja pohjoisen selkeillä alueilla mennään selvemmin pakkaselle. Tienpinnat voivat olla liukkaita.

Saitko hyvän sääkuvan? Lähetä kuva Forecan sääuutisiin!

Loppuviikolla perjantaina ja sunnuntaina on tämän hetken ennusteen mukaan liikkeellä joitain sateita, mutta sateiden paikat ovat vielä vaihdelleet ennusteissa.

– Nyt näyttää siltä, että perjantaina sateet jäisivät vähiin etelässä, lännessä ja idässä, lännessä voi olla jopa aurinkoinen pitkäperjantai. Lapissa saattaa liikkua paikallisia lumi- ja räntäkuuroja.

Lämpötilat voivat olla perjantaina aurinkoisilla alueilla lounaassa ja lännessä jopa lähellä 10 asteen lukemia, idässä ja pohjoisessa sää näyttää pilvisemmältä ja koleammalta.

– Pohjoisessa on kuitenkin vielä kokonaisuudessaan hyviä säitä lasketella ja hiihtää. Päivisin ei mennä liikaa plussalle, jolloin hanki pysyy hyvänä hiihtoa varten. Öisinkin on reippaasti pakkasia, Markus Mäntykannas sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Lauantaina korkeapaineen selänne kurottaa Suomeen. Etelässä on auringonpaisteen mahdollisuus, pohjoisessa on pilvistä. Lämpötilat ovat viiden asteen molemmin puolin kautta maan.

Pääsiäispäivän eli sunnuntain sateiden ennuste on vielä epävarma, mutta nyt näyttää, että matalapaine sadealueineen on liikkumassa Lapista kohti etelää, tämän hetken ennusteen mukaan itärajaa viistäen. Sateiden paikka voi kuitenkin vielä muuttua.

– Tässä on ihan talvisen sään potentiaalia, lunta voi tulla reippaasti, räntääkin mahdollisesti. Tällä hetkellä näyttää, että pyry osuisi maan itäosaan, mutta sateiden paikka voi vielä muuttua. Siellä missä aurinko paistaa sunnuntaina, voi olla 5–10 plusastetta, Markus Mäntykannas sanoo.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa huhtikuun puolivälin tienoilla maan eteläosassa 6–10 astetta, maan keskiosassa laajalti 4–8 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 0–6 astetta.

Muualla Euroopassa 11. huhtikuuta alkanut viikko jakaantuu kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä lämpimämpään läntiseen Eurooppaan ja keskimääräistä kylmempään itäiseen Eurooppaan. Sademäärät ovat laajalti tavanomaista pienempiä Euroopassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Huhtikuun 18. päivä alkava viikko: Keskimääräistä kylmempää – öisin yhä pakkasia

Näyttää siltä, että maanantaina 18. huhtikuuta eli toisena pääsiäispäivänä sateet olisivat ohi. Maanantaille ja tiistaille on merkkejä korkeapaineesta. Ylimmät lämpötilat voivat olla tässä vaiheessa aurinkoisilla alueilla 10 asteen tienoilla maan etelä- ja keskiosassa, pohjoisessa reilut viisi astetta.

Huhtikuun 18. päivä alkava viikko näyttää Suomessa edelleen korkeapainevoittoiselta.

– Itse asiassa koko tämä neljän viikon ennustejakso on enemmän tai vähemmän korkeapainevoittoista Pohjois-Euroopassa. Tämä näkyy sademäärissä, jotka ovat meillä enimmäkseen tavanomaista pienempiä, Markus Mäntykannas sanoo.

Huhtikuisia lumisateita Nurmeksessa.
Sateita voi tulla lumena myös huhtikuun loppupuoliskolla. Kuva: Maija Savolainen, Nurmes, 9.4.2022

Kuukausiennusteen mukaan 18. huhtikuuta alkava viikko on koko Suomessa ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempi. Poikkeamat ovat 0–3 astetta keskimääräistä kylmempään suuntaan, pienin 0–1 asteen poikkeama on pohjoisessa.

– Mikäli tulee selkeämpiä öitä, yöt ovat kylmiä. Maan etelä- ja keskiosassakin pakkasta voi olla öisin 5–10 astetta. Kuukausiennusteessa näkyvä viikon kylmyys saattaakin tulla siitä, että yöt ovat kylmiä. Jos on pilvisiä ja sateisia päiviä, myös päivälämpötilat jäävät alhaisiksi, mutta aurinkoisina päivinä ollaan lähellä vuodenajan tilastollisia keskiarvoja, Markus Mäntykannas toteaa.

Sademäärät ovat kuukausiennusteen mukaan 18. huhtikuuta alkavalla viikolla Suomessa laajalti keskimääräistä pienempiä. Vaikka sään pääkuva on korkeapainevoittoinen, on liikkeellä pienikokoisia matalapaineita.

– Näissä sateiden olomuoto voi olla mitä tahansa. Kannattaa varautua siihen, että edelleen ensi viikolla on talvisen sään potentiaalia, paikallisesti voi pyryttää lunta. Varsinkin yö- ja aamuaikaan maisema voi muuttua hyvinkin talviseksi, ihan eteläisintä Suomea myöten, Markus Mäntykannas sanoo.

Kuukausiennusteen mukaan muualla Euroopassa on 18. huhtikuuta alkavalla viikolla tavanomaista kylmempää aina Pohjois-Euroopasta Itä-Euroopan kautta Turkkiin asti ulottuvalla alueella.

– Tämä selittyy sillä, että tässä on pohjois- ja koillisvirtauksia, jotka kuljettavat kylmää ilmaa pitkälle itäiselle Välimerelle, kun taas läntiseltä Välimereltä Britteinsaarille saakka näyttää keväiseltä ensi viikolla.

Huhtikuun 25. päivä ja toukokuun 2. päivä alkavat viikot: Miltä näyttää vapun ympäristö?

Kuukausiennusteen mukaan sekä 25. huhtikuuta että 2. toukokuuta alkavilla viikoilla maan etelä- ja keskiosassa on edelleen merkkejä keskimääräistä kylmemmästä säästä. Pohjoisessa viikon keskilämpötila olisi lähellä ajankohdan tavanomaisia lukemia.

Meteorologi muistuttaa kuitenkin pitkälle menevien ennusteiden epävarmuuksista.

– Täytyy muistaa, että joskus nämä kuukausiennusteet niin sanotusti jumittavat. Voi olla niin, että kuukausiennuste jatkaa tätä tietynlaista säätyyppiä pitkälle eteenpäin, eikä välttämättä tunnista olennaista muutosta, joka jossain vaiheessa saattaa tapahtua, Markus Mäntykannas pohtii.

Vappuaattoa juhlittiin lumisissa tunnelmissa Vaasassa vuonna 2017.
Vuonna 2017 vappuaattoa juhlittiin lumisissa tunnelmissa Vaasassa. Arkistokuva: Matti Hietala, Vaasa, 30.4.2017

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Loppukevään ja kesän ennuste: Tällaista pitkää ennustetta ei ole hetkeen nähty – katso, miltä näyttää touko–heinäkuun jakso!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 12.4.2022 klo 16.04

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat