Uusi kuukausiennuste: Viikon edetessä muutos säähän – katso talvilomakauden ennuste
![Helmikuun päivä Helmikuinen päivä Laukaassa.](https://www.foreca.fi/img/uploads/_DSC0757k-wedai00c.jpg)
Sää kylmenee tämän viikon mittaan. Tuoreen kuukausiennusteen mukaan koululaisten talvilomakausi alkaa ensi viikolla tavanomaista kylmemmässä säässä. Sateet ovat hyvin vähäisiä lähiaikoina, joten etelän, lounaan ja lännen lumettomille alueille ei ole ainakaan hetkeen näkyvissä juurikaan uusia lumia.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 9. helmikuuta.
Ennusteen mukaan tällä viikolla viikon keskilämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa tavanomaista kylmempiä tai ajankohdalle tavanomaisia, mutta Lapissa on keskimääräistä lauhempaa. Ensi viikolle ennuste näyttää koko maahan tavanomaista kylmempää säätä.
– Tämän viikon alkupuolella lämpötilat ovat Suomessa vaihtelevia, etenkin Lapissa föhn-tuuli lauhduttaa säätä tiistaina. Viikon jälkipuolella Suomeen virtaa kylmää ilmaa pohjoisesta. Sää kylmenee koko maassa, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Kuukausiennusteen perusteella sademäärät ovat tavanomaista pienempiä tällä ja ensi viikolla. Etelässä, lounaassa ja lännessä on ollut helmikuun alkupuoliskolla paikoin lumettomia alueita. Maanantaina lumetonta säähavaintoasemien mittauksissa oli muun muassa Helsingin Kaisaniemessä, Vantaalla, Turussa, Porissa ja Raumalla.
– Sateita ei sääkartoilla näy suuressa osassa Suomea ennen ensi viikon puoliväliä, ja silloinkin niiden toteutuminen on hyvin epävarmaa. Tällä hetkellä lumettomat alueet maan etelä-, lounais- ja länsiosassa pysyvät toistaiseksi lumettomina. Helmikuun 24. päivä alkavasta viikosta alkaen sää on jo huonosti ennustettavaa, mutta kylmin ilma näyttäisi väistyvän Suomen yltä, Joanna Rinne sanoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
---|---|---|
10.–16.2. (Viikko 7) | Maan etelä- ja keskiosassa viikko on tavanomaista kylmempi tai viikon keskilämpötilat ovat tavanomaisia, Lapissa on laajalti tavanomaista lauhempaa. Sateita tulee keskimääräistä vähemmän. | Hyvä |
17.–23.2. (Viikko 8) | Viikko on koko maassa tavanomaista kylmempi. Sademäärä on hieman keskimääräistä pienempi. | Kohtalainen |
24.2.–2.3. (Viikko 9) | Viikon keskilämpötilat ovat melko lähellä tavanomaisia, etelässä on hieman tavanomaista lauhempaa ja Lapissa hieman tavanomaista kylmempää. Sademäärässä ei näy poikkeamaa tavanomaiseen. | Heikko |
3.–9.3. (Viikko 10) | Sää on koko maassa keskimääräistä lämpimämpää. Sateet ovat jo huonosti ennustettavissa. | Heikko |
Helmikuun 10. päivä alkanut viikko: Alkuviikolla Lapissa jopa 5 plusastetta – pakkaset kiristyvät viikon edetessä
Uuden kuukausiennusteen mukaan viikon keskilämpötilat ovat tällä viikolla maan etelä- ja keskiosassa vähän tavanomaista kylmempiä tai ajankohdalle tavanomaisia. Lapissa on laajalti tavanomaista lauhempaa, osassa Pohjois-Lappia viikon keskilämpötila on jopa 4 astetta tavanomaista korkeampi. Päivittäisennusteiden mukaan viikko jakaantuu kuitenkin lauhempaan alkuviikkoon ja kylmempään loppuviikkoon.
Sademäärät ovat Suomessa tällä viikolla keskimääräistä pienempiä.
– Päivittäisennusteiden perusteella viikon sisällä säässä on vaihtelua etenkin Lapissa. Kuukausiennusteessa Lappia lauhduttaa selvästi alkuviikon föhn-tuulitilanne, jonka yhteydessä Pohjois-Lapissa lämpötila voi nousta tiistaina jopa 5 asteen yläpuolelle. Muuten pohjoisessa lämpötilat pysyvät 1–9 astetta pakkasella ja viikon puolivälissä kiristyvät selvästi, kun Suomeen alkaa virrata pohjoisesta kylmää ilmaa, Joanna Rinne kertoo.
Maan etelä- ja keskiosassa lämpötilat ovat viikon alkupuolella enimmäkseen 1–9 pakkasasteessa, vaikka tiistaina länsi- ja lounaisrannikolla lämpötila voi käväistä 0–2 astetta plussan puolella.
Sää kylmenee viikon edetessä.
– Viikon puolivälin jälkeen sää pakastuu koko maassa niin, että pakkasta on päivisin 5–10 astetta ja öisin 5–15 astetta, Lapissa 10–20 astetta. Lapissa pieni tuulenvire ja pilvisyyden vaihtelu saattavat estää pakkasen kiristymisen enempää, mutta mikäli tuuli pääsee heikkenemään ja pilvisyys sallii, enimmillään jopa yli 30 pakkasasteen lukemat ovat mahdollisia. Pilvisyys on kuitenkin erittäin huonosti ennustettavissa tällä viikolla. Muutokset pilvisyydessä näkyvät nopeasti myös lämpötiloissa. Pakkanen ei pääse kunnolla kiristymään ilman riittävän heikkoa tuulta ja selkeää säätä.
Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!
– Viikon edetessä Suomen itäpuolelle leviää pohjoisesta arktista ilmamassaa. Ilmamassaa kutsutaan arktiseksi, kun sen lämpötila reilun kilometrin korkeudessa on riittävän kylmää. Suomeenkin virtaava ilmamassa on kylmää, mutta ei laajemmin arktista. On mahdollista, että arktiseksi määriteltävä ilmamassa hipoo Suomenkin itärajaa. Käytännön säähän se ei kuitenkaan toisi suuria muutoksia, Joanna Rinne toteaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Kuukausiennusteen mukaan Euroopassa on tällä viikolla laaja tavanomaista kylmemmän sään alue, joka kattaa ison osan itäistä Eurooppaa sekä osan keskistä ja pohjoista Eurooppaa. Myös Britteinsaarilla on hieman tavanomaista kylmempää.
– Suomen sekä osin Ruotsin ja Norjan Lapissa viikon keskilämpötila on todennäköisesti alkuviikon föhn-tuulitilanteen takia tavanomaista korkeampi. Osassa Etelä-Eurooppaa, osin myös Keski-Eurooppaa, viikko on keskilämpötilaltaan tavanomaista lämpimämpi. Lämpimintä tällä viikolla on viikonloppuna Espanjan rannikolla, jossa lämpötila voi nousta jopa 20 asteen yläpuolelle, Joanna Rinne sanoo.
Pohjois- ja Itä-Euroopassa sateita tulee tällä viikolla laajalti tavanomaista vähemmän. Keskimääräistä enemmän sateita ennustetaan paikoin Välimeren ympäristöön ja Portugaliin sekä eteläiseen Saksaan.
– Sateita tulee Euroopassa tällä viikolla runsaimmin Italian ja Balkanin rannikkoseuduilla, joissa sade- ja ukkoskuuroista voi olla odotettavissa jopa kymmenien millimetrien sadekertymät. Runsaimmat kertymät jäävät kuitenkin paikallisiksi.
Helmikuun 17. päivä alkava viikko: Koululaisten talvilomakausi alkaa – viikko on tavanomaista kylmempi Suomessa
Koululaisten talvilomakausi käynnistyy 17. helmikuuta alkavalla viikolla, jolloin lomia vietetään esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Porissa.
– Uuden kuukausiennusteen mukaan viikko on keskilämpötilaltaan koko maassa selvästi tavanomaista kylmempi. Päivittäisennusteiden perusteella 10. helmikuuta alkaneen viikon jälkipuolella Suomeen sekä laajemmin pohjoiseen ja itäiseen Eurooppaan leviävä kylmä ilma pitää aluetta otteessaan myös koululaisten ensimmäisellä talvilomaviikolla, Joanna Rinne kertoo.
Sateita tulee hieman tavanomaista vähemmän koko maassa.
– Ero keskiarvoon on kuitenkin pienempi kuin 10. helmikuuta alkaneella viikolla, joten näyttää todennäköiseltä, että viikon jälkipuolella sää saattaa muuttua meillä sateisemmaksi. Viikon alkupuolella Suomen lumitilanteeseen ei näytä olevan tulossa muutosta, mutta jälkipuolella tilanne saattaa olla toinen. Varmuutta asiasta ei kuitenkaan saada ennen kuin päivittäisennusteet ulottuvat viikon jälkipuolelle asti, Joanna Rinne toteaa.
Katso videolta kuukausiennuste sateista!
Kuukausiennusteen mukaan 17. helmikuuta alkavalla viikolla viikon keskilämpötilat ovat suuressa osassa Eurooppaa tavanomaista kylmempiä.
– Ainoastaan osassa eteläistä Eurooppaa on jonkin verran tavanomaista lämpimämpää. Myös päivittäissääennusteissa näkyy kylmä ilmamassa, joka levittäytyy suureen osaan Eurooppaa ja jonka kylmin keskus on Suomen itäpuolella oleva arktisen ilmamassan alue. Runsaimmat sateet tulevat 17. helmikuuta alkavalla viikolla Euroopassa yhä Välimeren rannikkoseuduilla todennäköisesti ajoittaisten kuuroluonteisten sateiden yhteydessä. Lumisateita tulee Euroopan itäpuoliskolla laajoilla alueilla ainakin jossakin vaiheessa viikkoa ja koko Euroopassa ylänkö- ja vuoristoalueilla, Joanna Rinne ennustaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Helmikuun 24. päivä alkava viikko: Miltä näyttää kuunvaihteen viikko?
Helmikuun 24. päivä alkavalla viikolla koululaiset lomailevat muun muassa Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kotkassa, Kouvolassa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Seinäjoella, Tampereella ja Vaasassa.
Uuden kuukausiennusteen signaalit heikkenevät kuunvaihteen viikolla.
– Sää muuttuu jo selvästi huonommin ennustettavaksi. Kuukausiennusteissa on näkynyt vielä vaihtelua siinä, ovatko 24. helmikuuta alkavan viikon keskilämpötilat ajankohdan keskiarvon tuntumassa vai muuttuvatko ne ajankohdan keskiarvoja lämpimämmiksi. Tämänhetkisen ennusteen perusteella näyttää siltä, että viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista, kuitenkin kallistuen etelässä hieman tavanomaista lämpimämpään ja pohjoisessa tavanomaista kylmempään. Viikon sateisiin ennuste ei enää ota juuri mitään kantaa, Joanna Rinne sanoo.
Kuukausiennuste näyttää nyt, että suuressa osassa Eurooppaa 24. helmikuuta alkavan viikon keskilämpötila on tavanomaista korkeampi. Sateita tulee tavanomaista enemmän lähinnä läntisessä Euroopassa.
Maaliskuun 3. päivä alkava viikko: Tavanomaista lauhempi maaliskuun alku mahdollinen
Maaliskuun 3. päivä alkavalla viikolla koululaisten talvilomia vietetään muun muassa Joensuussa, Kajaanissa, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä.
– Kuukausiennusteen mukaan sää on niin Suomessa kuin lähes koko Euroopassa tavanomaista lauhempaa. Sademäärä on Suomessa jo huonosti ennustettavissa, mikä näkyy ennustekartalla tavanomaisen sademäärän värinä. Koko Euroopassa runsaimmat sateet näyttäisivät yhä painottuvan läntisen Euroopan maihin, Joanna Rinne toteaa.
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.
Lue seuraavaksi kevään pitkä ennuste: Kevään ennuste julki – tältä näyttää maalis–toukokuun jakso!