Euroopassa avautuu asetelma, joka tuo hellepullahduksia kohti pohjoista – alkaako terminen kesä pian Suomessa?
Euroopassa on pian alkamassa asetelma, jonka myötä helteistä ilmaa pullahtaa Välimereltä aina kohti Suomen Lappia. Vuorokauden keskilämpötila on kohoamassa osassa Suomea yli 10 asteen, mikä pitkäkestoisena tapahtumana täyttäisi jo termisen kesän määritelmän.
Terminen kesä katsotaan alkaneeksi Suomessa, kun vuorokauden keskilämpötila kohoaa pysyvästi 10 asteen yläpuolelle. Tilastojen valossa näin käy maan etelä- ja keskiosassa toukokuun kahden viimeisen viikon aikana, pohjoisempana vasta kesäkuun puolella.
Eurooppaan helleasetelma, Suomessakin kolkutellaan hellerajaa
Toukokuun toinen viikko näyttää Euroopassa hyvin kesäiseltä. Lämpö nytkähtää liikkeelle Iberian niemimaalta jo kuluvan viikonlopun aikana ja etenee vähitellen kohti pohjoista Eurooppaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Pohjoismaissa kesäisiä, yli 20 asteen lukemia, on tiedossa maanantaista lähtien. Pohjoismainen helleraja, 25 astetta, voi ylittyä Ruotsissa jo maanantain aikana, Suomessa mahdollisesti myöhemmässä vaiheessa ensi viikkoa.
Pohjois-Eurooppaa kohden puskeva ilma on meteorologisin termein ilmaistuna nk. helleilmamassaa. Aurinkoisena ja heikkotuulisena kesäpäivänä helleraja ylittyisi heittämällä, mutta ensi viikolla pilvisyys ja tuulisuus sanelevat lopullisen lämpötilan.
Todennäköisimmin lähelle hellerajaa kivutaan Suomessa viikon puolivälissä tai torstaina. Lämpimin ilma saattaa pakkautua Pohjanmaan rannikkokaistaleelle. Toukokuinen helle ei ole meillä poikkeuksellinen ilmiö, sillä Lappia lukuun ottamatta hellettä on kullakin paikkakunnalla keskimäärin yhtenä toukokuisena päivänä.
Suomea eteläisemmillä leveysasteilla on tiedossa vielä tätäkin kuumempaa menoa. On mahdollista, että Itämeren eteläpuolella Puolassa lähestytään jopa 30 asteen lämpötiloja. Balkanin suunnalla ja Turkissa kivutaan sen yläpuolellekin.
Lämpöaallon mahdollistaa itäiseen Eurooppaan vahvistuva pitkulainen korkeapaineen alue, joka nostaa länsipuolitseen Välimeren ilmamassaa kohti pohjoista Eurooppaa. Ensi viikon edetessä korkeapaineen lasketaan lipuvan vähitellen idemmäs, jolloin sateiden todennäköisyys kasvaa Suomessa.
Lapissa sateet ovat pitkin viikkoa runsaita, ja kauden ensimmäiset, näyttävät ukonilmat voivat olla mahdollisia etelämpänä Suomessa loppuviikkoa kohden mentäessä.
Joko terminen kesä alkaa?
Maanantaista lähtien vuorokauden keskilämpötila on maan etelä- ja keskiosassa kohoamassa yli 10 asteen.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Kun päivän ylimmät lukemat kipuavat yli 20 asteen ja öisinkin pysytään yli 10 asteessa, on termisen kesän alkamiselle hyvät edellytykset. Mutta lämpöä täytyy kestää tarpeeksi pitkään, eli jos lämpöaallon jälkeen tuleekin vielä selvästi kylmempi vaihe, termisen kesän lähtölaskenta joudutaan ehkä aloittamaan alusta.
Jos kesä kuitenkin pääsisi jo ensi viikolla starttaamaan, saapuisi se maan eteläosaan kuta kuinkin ajallaan tai hieman etuajassa. Maan keskivaiheilla termisen kesän alkaminen tähän aikaan vuodesta olisi varhain, sillä esimerkiksi Jyväskylässä kesä alkaa tilastollisesti 20.–25. toukokuuta.
Pohjois-Suomessa termisen kesän alkaminen ei vielä näytä todennäköiseltä, eikä se tilastojenkaan valossa toukokuussa ala.