Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennusteen mukaan helmikuu on lauha ja sateinen – ensimmäinen…
Kuukausiennuste |

Kuukausiennusteen mukaan helmikuu on lauha ja sateinen – ensimmäinen talvilomaviikko näkyy jo ennusteessa

Pohjois-Suomessa aurinko paistaa vielä tammikuussa matalalta.
Kuukausiennuste ulottuu jo ensimmäiselle hiihtolomaviikolle asti. Kuva: Pertti Karjalainen, Paltamo, 23.1.2023

Helmikuu on kuukausiennusteen mukaan viikkokeskiarvoiltaan Suomessa lauha ja sateinen. Viikkojen sisälle voi kuitenkin mahtua monenlaista säätä.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 26. tammikuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan helmikuu on viikkokeskiarvoiltaan Suomessa ajankohdan keskiarvoja lämpimämpi ja sateinen.

Kuukausiennuste ennustaa ainoastaan viikkokeskiarvojen vaihtelua, itse viikkojen sisällä voi tapahtua monenlaista. Esimerkiksi 30.1. alkavan viikon päivittäisennusteiden mukaan viikko alkaa meillä lyhyen lauhan aallon merkeissä, mutta sen jälkeen lämpötilat pysyvät pakkasella koko maassa koko loppuviikon ajan. Pakkasesta huolimatta alkuviikon lauha aalto riittää kääntämään lämpötilan viikkokeskiarvon ajankohdan keskiarvoja lämpimämmäksi.

Vielä reilu viikko sitten kuukausiennusteissa näkyi merkkejä mahdollisesta stratosfäärin polaaripyörteen heikkenemisestä, joka olisi voinut tarkoittaa pohjoiselle pallonpuoliskolle arktisen ilman kylmänpurkauksien mahdollisuuden kasvua. Uusimmissa kuukausiennusteissa polaaripyörteen ennuste on kuitenkin voimistunut huomattavasti, ja uusimman ennusteen mukaan polaaripyörre pysyy jopa selvästi tavanomaista voimakkaampana tulevien viikkojen ajan. Tämä tarkoittaa käytännössä voimakkaita länsivirtauksia eli Suomessa matalapainetoimintaa ja vaihtelevaa, ajoittain sateista säätä.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 26.1.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
30.1.–5.2.

Ajankohdan keskiarvoja lämpimämpi ja sateinen viikko.

hyvä

6.–12.2.

Ajankohdan keskiarvoja lämpimämpi viikko, sateita tavanomaista enemmän.

kohtalainen

13.–19.2.

Ajankohtaan nähden lämmin ja sateinen sää jatkuu.

heikko

20.–26.2.

Ajankohtaan nähden lämmin ja sateinen sää jatkuu.

heikko

Tammikuun 30. päivä alkava viikko: Viikko alkaa myräkällä, sitten pakkanen levittäytyy koko maahan

Kuukausiennusteen mukaan viikko on Suomessa 2–4 astetta ajankohdan keskiarvoja lämpimämpi. Ero keskiarvoon on suurin maan itäosassa Pohjois-Karjalan suunnalla. Sateita tulee koko maassa ajankohdan keskiarvoja runsaammin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Länsi-Euroopassa viikon suursäätila on keskimäärin korkeapainepainotteinen, Fennoskandiassa puolestaan matalapainepainotteinen. Viikko alkaa päivittäisennusteiden mukaan Suomessa myräkkämatalapaineen merkeissä. 

Ennusteiden mukaan maanantaina Suomeen saapuu myräkkämatalapaine sateineen. Maan etelä- ja keskiosassa osa sateista tulee vetenä ja osa lumena. Osassa maan itä- ja pohjoisosaa lunta voi maanantain aikana sataa yli 10 senttiä. Tiistaina sateet jäävät pienemmälle alueelle ja kertymä enimmillään reiluun viiteen senttiin. Maanantaina lämpötila pääsee nousemaan nollaan tai vähän plussalle Oulun korkeudella asti, tiistaina lauha ilma jo väistyy.

Kun sää lauhan aallon jälkeen pakastuu, lämpötilat näyttävät pysyvän koko maassa pakkasella loppuviikon ajan. Sää on pääosin pilvistä ja lumisateita tulee paikoin ja ajoittain, ne jäävät kuitenkin alkuviikon matalapainesateita pienialaisemmiksi. Kuukausiennusteen osoittama lauha ilma ja sateisuus johtuvat siis erityisesti viikon alun matalapaineesta ja siihen liittyvistä sateista ja lauhan ilman aallosta.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Eteläisessä Euroopassa viikko on keskilämpötilaltaan osin ajankohdan keskiarvoja viileämpi, mutta Keski- ja Pohjois-Euroopassa on keskiarvoja lämpimämpää. Sateita tulee pohjoisessa Euroopassa sekä osassa Keski-Eurooppaa ajankohtaan nähden runsaasti, eteläisessä ja läntisessä Euroopassa ajankohdan keskiarvoja vähemmän.

Helmikuun 6. päivä alkava viikko on yhä Suomessa ajankohtaan nähden lauha

Sää on yhä Suomessa viikkokeskiarvoiltaan ajankohtaan nähden lämmintä ja sateista, vaikka Euroopan seudun matalapainekeskustoiminnan painotus siirtyy Fennoskandian päältä lännemmäksi Atlantille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sää jatkuu siis ennusteen mukaan Suomessa länsivirtauksen sävyttämänä eli vaihtelevana.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Lämpötilan viikkokeskiarvo on yhä ajankohtaan nähden lämmin tai muuttuu sellaiseksi lähes koko Euroopassa, ainoastaan Islannissa on ajankohtaan nähden kolea viikko.

Etelä-Euroopassa korkeapainepainotteinen sää pitää sademäärät hieman tavanomaista vähäisempinä, mutta Pohjois-Euroopassa tulee sateita laajalti tavanomaista enemmän johtuen liikkuvista matalapaineista ja niihin liittyvistä sadealueista.

Helmikuun 13. ja 20. päivä alkavat viikot: Minkälaisessa säässä siirrytään ensimmäiseen hiihtolomaviikoon?

Kuukausiennuste muuttuu epävarmemmaksi, mutta sen sisällössä ei juuri tapahdu värien vähittäisen heikkenemisen lisäksi muutoksia. Sää jatkuu meillä viikkokeskiarvoiltaan ajankohtaan nähden lämpimänä ja sateisena. Myöskään Euroopan tasolla ei tapahdu suuria muutoksia – Euroopassa on laajalti ajankohtaan nähden lämmintä ja sateet painottuvat Pohjois-Eurooppaan ja jäävät vähemmäksi eteläisessä Euroopassa.

Tämänkaltaisen ennusteen toteutuessa ulkoilukelit saattaisivat ensimmäisellä hiihtolomaviikolla erityisesti maan pohjoisosassa olla melko hyvät – sateet tulisivat enimmäkseen lumena ja pitkäaikaisia erittäin kireän pakkasen jaksoja tuskin esiintyisi. Maan keskiosassa ja erityisesti maan eteläosassa sateiden olomuodon vaihteluun olisi syytä varautua sitä enemmän, mitä etelämpänä ollaan. Auringonpaisteen määrään kuukausiennuste ei ota kantaa.

Muualle Eurooppaan matkaaville olisi niin ikään tiedossa hieman ajankohdan keskiarvoja korkeampia lämpötilan viikkokeskiarvoja. Lämmin viikkokeskiarvo ei kuitenkaan välttämättä tarkoita korkeita päivälämpötiloja, vaan se voi toteutua esimerkiksi lyhyenä lämpimänä jaksona tai tavanomaista lauhempina yölämpötiloina. Sateita saattaisi ehkä tulla hieman tavanomaista vähemmän eteläisessä Euroopassa.

On kuitenkin syytä muistaa, että neljän viikon päähän kuukausiennusteen ennustettavuus on jo sekä Suomen alueella että laajemmin Euroopassa heikko.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Lopputalven ja alkukevään pitkä ennuste julki: Tältä näyttää helmi–huhtikuun jakso – yksi kuukausi erottuu joukosta!

Joanna Rinne
meteorologi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 27.1.2023 klo 13.07

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat